Wikileaks-vuotosivusto on julkistanut demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin yksityisiä puheita sijoittajatapahtumissa. Wikileaksin mukaan viestit ovat peräisin Clintonin kampanjaväen piiristä.
Esimerkiksi yhdessä vuoden 2013 puheessa Clinton sanoo, että sijoittajapiirejä on hyvä kosultoida tietystä linjauksista päätettäessä.
Clinton on saanut puheista suuria palkkioita. Clintonin kilpakumppani Bernie Sanders vaati demokraattipuolueen esivaalin aikana puheiden sisältöä julki. Sanders antoi ymmärtää, että Clinton on Wall Streetin eliitin ehdokas.
Clintonin yhteyksien on epäilty vaarantavan hänen riippumattomuutensa. Clinton itse on kieltäynyt julkistamasta puheitaan.
Clinton näyttää puhuneen yhtä ja toimineen toisin
Clinton puolustaa vuodetuissa puheissa voimakkaasti vapaakauppaa. Hän on kuitenkin käytännössä toiminut joitakin vapaakauppasopimuksia vastaan.
Republikaanien ehdokas Donald Trump on sanonut haluavansa neuvotella uudelleen keskeisiä kauppasopimuksia.
Wikileaks teki paljastuksiaan samaan aikaan, kun Yhdysvaltain hallitus syytti Venäjää hakkeroinnista ja yrityksistä vaikuttaa presidentivaalikampanjaan.
Trumpin tukijat olivat toivoneet, että Wikileaks tekisi paljastuksia, jotka tekisivät lopun Clintonin presidenttihaaveista.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että paljastukset Turmpin naisia halventavista puheista nousevat paljon suuremmaksi uutiseksi kuin Clintonin yhteydet talouden sisäpiireihin.