Nopeasta kannatusnoususta nauttiva Perussuomalaiset tavoittelee kannatuksensa tuplaamista seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei halua puhua seuraavasta jytkystä, mutta uskoo äänestäjien jo ajattelevan tulevia vaaleja ja palaavan puolueen kannattajiksi. Puolueen tavoite on kunnianhimoinen: vaalien suurin puolue.
Tämän hetkisen kannatuksen valossa tavoite edellyttää ainakin kannatuksen kaksinkertaistamista vajaassa vuodessa. Viime vaaleissa suurin puolue, keskusta, sai äänistä yli 21 prosenttia, mikä voi hyvinkin olla vähimmäisäänimäärä kevään vaaleissa.
Tavoite tarkoittaa todennäköisesti myös sitä, että puolueen pitää lyödä kaksien edellisten eduskuntavaalien omat tuloksensa. Edellisen puheenjohtaja Timo Soinin johdolla puolue saavutti kaksi isoa kannatuksen huippua, Soinin jytkyjä.
Puheenjohtaja Halla-aho ei halua arvioida, ennakoiko tilanne nyt toisintoa vuoden 2011 eduskuntavaalien alla koetusta kannatuksen noususta ja mahdollisesta uudesta jytkystä.
– En yleensä harrasta ennustamista. Meillä on selkeä tavoite olla suurin puolue seuraavien vaalien jälkeen.
Suomen politiikassa eduskuntavaalien eniten ääniä saaneesta puolueesta tulee yleensä seuraava pääministeri.
Puolue kampanjoi puheenjohtajan mukaan arjen aiheilla. Tulevissa vaaleissa korostetaan sitä, että asumisen ja liikkumisen kulut pitäisi olla nykyistä kohtuullisempia. Aiheisiin kuuluu myös varautuminen puolueen jo näkemään seuraavaan turvapaikanhakijoiden tulvaan.
Puolueen ydinajatteluun kuuluva tiukka suhtautuminen maahanmuuttoon vaatii puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan uusia tiukennuksia turvapaikkapolitiikkaan.
– Se (maahanmuutto) on väistämättä keskeinen teema, Halla-aho linjaa.
Ykköspaikalle tunkua
Ylen uusimman puoluekannatuksen tulos ei kelpaa nykyiselle suurimmalle puolueelle, keskustalle. Uuden puoluesihteerin Riikka Pirkkalaisen mukaan puolue tavoittelee keväällä perussuomalaisten lailla suurimman puolueen asemaa.

Edellisestä mittauksesta puolueen kannatus on laskenut prosenttiyksiköllä ja tippunut lähes viidellä prosenttiyksiköllä viime vaaleista. Kannatus on laskenut viimeksi myös keskustan vahvoilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Puolueessa pähkitään sitä, mahtaako lasku tulla sote-paketin viivästymisestä.
– Tilanne on meille hankala, mutta ei missään nimessä lohduton. Uskomme, että uudistuksen loppuunsaattaminen antaa meille valoisampia näkymiä syksystä alkaen, puoluesihteeri Pirkkalainen lohduttaa.
Keskusta aikoo Pirkkalaisen mukaan erottua muista sillä, että se korostaa vaaleissa huolenpitoa myös heikommista koko maassa. Puolue korosti myös Sotkamon puoluekokouksen periaateohjelmassa sitä, että se ei halua käpertyä ja pystyttää aitoja.
Keskustan Pirkkalainen ottaa gallupmenestyksen haasteena ja näkee siinä demarien kaltaisen nousun mahdollisuuden.
Gallupkärki haluaa myös petrata
Suosion kasvattamista toivoo myös gallupkärki demarit. Puolue käy kisaa äänestäjistä myös perussuomalaisten kanssa, johon on valunut noususta huolimatta miesduunareita.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne odottaa mielenkiintoisia vaaleja. Puolue tavoittelee tulosta, jolla hänen johdolla varmistetaan hyvinvointivaltion vahvistaminen ja uudistaminen. Rinne ottaa esimerkkinä muun muassa tekoälyn tuomat mahdollisuudet ja haasteet.
Repivien vaalien sijaan SDP korostaa keskustelua isoista tulevaisuuden kysymyksistä. SDP Rinteen johdolla ei halua ennakoida, onko puolue valmis hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Hän toistaa sen, että puolueiden aatemaailmat eivät kovin hyvin kohtaa.
– Perussuomalaisten kanssa arvot ovat monessa suhteessa kaukana toisistaan.