Kolesterolilääkkeestä voi olla apua suomalaismiesten yleisimmän syövän hoidossa.
Tampereella tehdyssä tutkimuksessa on saatu lisää tietoa kolesterolilääkkeen vaikutuksista eturauhassyöpää vastaan.
Käytetty lääke oli atorvastatiini, joka on tutkimusryhmän johtajan, professori Teemu Murtolan mukaan yleisimpiä kolesterolilääkkeitä.
Tutkimukseen osallistui 158 miestä, joille tehtiin eturauhassyövän vuoksi eturauhasen poistoleikkaus Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. He käyttivät tutkimuslääkettä ennen leikkausta keskimäärin 27 vuorokauden ajan.
Eturauhassyövän kasvuaktiivisuutta mitattiin leikkauksessa poistetusta eturauhasesta määrittämällä kudoksesta proteiinia, jota esiintyy vain aktiivisesti jakautuvissa soluissa.
Tutkimustulosten mukaan riittävän pitkään käytettynä kolesterolilääke hidastaa eturauhassyövän kasvua. Lääkettä vähintään 27 päivän ajan käyttäneillä miehillä eturauhassyövän kasvu hidastui riippumatta siitä, miten aggressiivinen syöpä oli.
Tutkimuksessa oli mukana miehiä, jotka eivät syöneet kolesterolilääkettä aiemmin.
– Tutkimustuloksilla on kansanterveydellistä vaikutusta. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Suomessa. Vuosittain noin 5 000 miestä sairastuu ja noin 800 miestä kuolee siihen, Murtola sanoo.
Lääketutkimuksessa testattiin kolesterolilääke atorvastatiinin vaikutusta eturauhassyöpään lumelääkitykseen verrattuna.
Professori Teemu Murtola Tampereen yliopistosta kertoo, että kyseessä on ensimmäinen aiheesta tehty tämänkaltainen tutkimus maailmassa. Tutkimustulokset julkaistiin European Urology -lehdessä.
Alun perin kolesterolilääkkeen vaikutusta alettiin tutkia, koska sen pelättiin lisäävän eturauhassyöpää. Kävikin toisin päin ja lääkkeen etuja alettiin selvittää tarkemmin.
Tutkimusryhmä aloittaa vuoden 2018 aikana jatkotutkimuksen, jossa selvitetään, vaikuttaako lääkkeen käyttö eturauhassyövän etenemisnopeuteen ja ennusteeseen.