Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101818

Sen kiltimmän Eremenkon tarina: Italiassa kaikki haukuttiin lyttyyn, Moskovassa "Roma" puhkesi kukkaan

$
0
0

Kesä 1990 – Neuvostoliitosta Suomeen saapuu pelaaja, joka nostaa pietarsaarelaisen jalkapalloilun uudelle tasolle. Alexei Eremenko on jo vuosia pelannut itänaapurimme pääsarjassa ja on nyt päätynyt kotimaista ykkösdivisioonaa tahkoavan Jaron riveihin. Ensimmäisen vuotensa Suomessa hän pelaa lainalla kakkosdivarin OLS:ssa, mutta liittyy seuraavaksi kaudeksi Veikkausliigaan nousseen Jaron joukkueeseen.

Pietarsaarelaisfanit ovat ihmeissään. Tuo kaveri hallitsee keskikenttää uskomattomalla tavalla! Hän kuuluisi eri liigaan.

Eremenkojen perhe on olennainen osa pietarsaarelaista jalkapallohistoriaa. Alexei Eremenko on paitsi dominoinut suomalaista pääsarjafutista, myös kasvattanut Nelja-vaimonsa kanssa kolme kovaa jalkapalloilijaa. Neuvostoliitossa syntyneet Alexei junior ja Roman olivat tuttu näky harjoitushallilla, kun isä-Alexei treenasi Jaron kanssa. Eremenkoista nuorimman, vuonna 1999 syntyneen Sergein, touhuaminen hallilla oli ajoittain jopa niin tiivistä, että henkilökunta vitsaili, pitäisikö pojalle järjestää patja hallilla nukkumista varten. Halli oli pojille kuin toinen koti. Siellä vietettiin kaikki mahdollinen aika.

Ennen Sergein syntymää Eremenkon poikia pyöri hallilla kuitenkin kaksi: vuonna 1983 syntynyt Alexei junior ja 1987 syntynyt Roman. Pojat olivat luonteiltaan hyvin erilaisia. Siinä missä Alexei junior oli enemmän taiteilijaluonne, Roman oli järjestelmällisempi. Alexei seniorin ja Neljan kasvattamia poikia kuitenkin yhdistivät kohteliaisuus ja muiden huomioon ottaminen. Vaikka tie on vienyt myöhemmin maailmalle, Pietarsaaressa vieraillessaan Eremenkon pojat ovat tuttu näky Jaron harjoituksissa potkimassa palloa junioreiden kanssa – samassa paikassa, jossa he viettivät koulupäiviensä jälkeiset tunnit hallin sulkemisaikaan asti.

- Muutettuamme Suomeen pojat pelasivat lähikentällä heti ensimmäisenä päivänä. Isä vei heidät sinne, voimisteluvalmentajana Pietarsaaressa työskennellyt Nelja sanoi Sportmagasinetille vuonna 1991.

Moskovassa syntynyt Roman Eremenko pelasi juniorivuotensa Pietarsaaressa, jonne Eremenkot muuttivat Romanin ollessa kolmevuotias. Isä Alexei senior oli siirtynyt pelaamaan Jaroon, jonka junioreissa Romankin aloitti jalkapallouransa. Juniorivuosinaan Roman pelasi myös Norjan Tromsössä ja Helsingissä Alexei seniorin seurasiirtojen takia.

Alexei senior palasi Pietarsaareen perheineen vuonna 2003 voitettuaan kaksi Suomen mestaruutta HJK:ssa. Seuraavana vuonna koettiin odotettu hetki, kun Roman, 17, teki debyyttinsä Veikkausliigassa isänsä rinnalla ottelussa MyPaa vastaan. Romanin edustusjoukkueeseen nostamisen takana oli Hannu Touru, joka tuli erotetun Sixten Boströmin tilalle Jaron päävalmentajaksi kesken kauden.

Loppukauden 2004 aikana Roman pelasi kuusi liigaottelua. Edustusjoukkueen vakiopelaajaksi hän nousi seuraavalla kaudella, jonka puolivälissä hän siirtyi jo ulkomaille. Italialaisseura Udinese osti 18-vuotiaan Eremenkon Jarosta. Heinäkuun 2005 kauppa oli pietarsaarelaisseuralle historiallisen suuri: Udinese maksoi Eremenkosta 180 000 euroa bonuksineen. Nuoresta Eremenkosta tuli isoveljensä, Mika Aaltosen ja Mika Lehkosuon jälkeen neljäs Serie A:ssa pelannut suomalainen.

Roman Eremenko Udinesen harjoituksissa.
AOP

Romanista saatu siirtokorvaus oli Jarolle elintärkeä. Kun perhe ja ystävät jäivät Pietarsaareen, huippulupaus keskittyi Italiassa täysillä fanaattiseen jalkapallokulttuuriin tottumiseen. Ja totuttelemista riitti.

- Jos tällainen nuori pelaaja antaa väärän syötön, saan takuulla haukut huippupelaajilta, kuten Di Michele, Iaquinta tai Sensini. Se kuuluu kuvioon, kun ollaan ammattilaisia. Kukaan ei taputa päähän ja sano, että kyllä se siitä, Eremenko sanoi Sportmagasinetin haastattelussa tammikuussa 2006, kun hän oli asunut Udinessa puoli vuotta.

Vaikka Roman oli vasta 18-vuotias, kameralle ei puhunut mikään pikkupoika. Hän oli täynnä itseluottamusta ja tiesi, että jonain päivänä hänestä tulisi tähti. Se suurin unelma, FC Barcelonassa pelaaminen, oli vielä jossain horisontissa. Roman tiesi, että sitä varten tuli kestää intohimoisen futiskulttuurin oikut.

- Välillä minut haukutaan italiaksi hirveästi kiroillen. Ei täällä ajatella toisen tunteita. Erään B-joukkueen ottelun jälkeen purimme huonoa peliä seuraavana päivänä ja valmentaja sanoi jokaiselle vuorollaan, että sinä olit huono, sinä ihan paska. Jokainen sai kuulla kunniansa. Niin täällä aina tehdään, 18-vuotias Eremenko jatkoi ja vakuutti hyväksyneensä italialaisten tavat.

Välillä minut haukutaan italiaksi hirveästi kiroillen. Ei täällä ajatella toisen tunteita. Roman Eremenko

"Olisi mukavaa päästä pelaamaan Litmasen kanssa"

Samaan aikaan Eremenkon debyytti Suomen A-maajoukkueessa lähestyi. Huuhkajien loukkaantumistilanne kesällä 2007 sai päävalmentaja Roy Hodgsonin harkitsemaan Romanin nostamista suoraan avauskokoonpanoon EM-karsintaotteluun Belgiaa vastaan. Eremenkolla oli valmiina ehdotus, kenen kanssa hän haluaisi kentälle.

- Minusta olisi mukavaa päästä pelaamaan Litmasen kanssa. Treeneissä yhteispelimme on sujunut hyvin. Hänet löytää niin helposti. Mielestäni se olisi ihan mahdollinen kokoonpano. Periaatteessa emme pelaa samalla paikalla. Pelaan häntä alempana, Eremenko sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

Eremenko pääsi kuin pääsikin tekemään maajoukkuedebyyttinsä ottelussa, joka muistetaan myös Bubiksi ristitystä huuhkajasta, joka keskeytti pelin useiksi minuuteiksi. Roman oli mukana avauksessa ja pelasi keskikentän pohjalla Markus Heikkisen kanssa, yläpuolellaan isoveli Alexei junior. Huuhkajat-lempinimen saanut jalkapallomaajoukkue voitti Belgian Olympiastadionilla 2-0 hurmioituneen yleisön edessä.

Eremenko oli tehnyt läpimurron ja oli Huuhkajien avauskokoonpanossa vielä kolmessa karsintaottelussa loppuvuoden 2007 aikana. Ensimmäinen A-maaottelumaali syntyi 3. maaliskuuta 2010 maaottelussa Maltaa vastaan. Eremenko laukoi Huuhkajien avausmaalin rangaistuspotkussa 2-1-voittoon päättyneessä kamppailussa.

Vuosien saatossa Eremenkosta on kasvanut maajoukkueen tärkeimpiä pelaajia. Maaotteluita Romanilla on vyöllään jo 73. Debyytistään lähtien hän on ollut osa Huuhkajien runkoa.

Lentoon Kiovassa

Samaan aikaan, kun Eremenko teki läpimurron maajoukkueessa, seurajoukkueessa oli hankalampaa. Eremenko ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaa Udinesen edustusmiehistössä ja päätyi lainapesteille AC Sienaan ja Kiovan Dynamoon, jonne hän siirtyi lopullisesti vuonna 2009 ollessaan 22-vuotias. Kiovassa pallotaiturin ura oli lähtenyt nousukiitoon jo lainan aikana: Roman oli päässyt juhlimaan Ukrainan mestaruutta, pelaamaan ensimmäiset ottelunsa Mestarien liigassa ja onnistunut maalinteossakin eurokentillä. Dynamo päätti käyttää Eremenkon lainasopimuksessa olleen osto-option. Udinese ja Kiova eivät koskaan julkistaneet siirtosummaa, mutta lehtitietojen mukaan ukrainalaisseura maksoi huippulupauksesta viisi miljoonaa euroa.

Eremenko nousi muutaman vuoden aikana Kiovan avainpelaajien joukkoon. Hän oli tehnyt seuran kanssa alun perin viisivuotisen sopimuksen, mutta tie vei Venäjälle jo muutaman vuoden jälkeen. Venäjän liigan Rubin Kazan osti Eremenkon elokuussa 2011 kovimmalla summalla, joka suomalaisesta jalkapalloilijasta on koskaan maksettu: 13 miljoonalla eurolla. Vuosi huipentui Suomessa valintaan Vuoden jalkapalloilijaksi.

Eremenko vakiinnutti paikkansa Rubinin avauskokoonpanossa saman tien, mutta menestys jäi puuttumaan. Jo ensimmäisen Kazanissa vietetyn kauden jälkeen Eremenkon kerrottiin haikailevan takaisin Kiovaan. Hän kuitenkin jatkoi Rubinissa vielä kaksi kautta ennen sopimuksen purkamista ja siirtymistä Venäjän mestarin, TsSKA Moskovan riveihin. Eremenko, 27, teki elokuussa 2014 moskovalaisseuran kanssa nelivuotisen sopimuksen ja hänen vuosipalkkansa nousi lehtitietojen mukaan 2,2 miljoonaan euroon.

Aika TsSKA:ssa alkoi loistavasti: Eremenko teki 13 maalia 25 ottelussa ja hänet palkittiin kauden 2014-15 Venäjän liigan parhaaksi pelaajaksi. Suomessa hänet äänestettiin toisen ja kolmannen kerran Vuoden jalkapalloilijaksi vuosina 2014-2015. Toisella kaudellaan Moskovassa Eremenko pääsi juhlimaan Venäjän liigan mestaruutta TsSKA:n kanssa. TsSKA:ssa Eremenko pääsi pelaamaan myös Mestarien liigaa säännöllisesti ensimmäistä kertaa sitten Kiovan vuosien.

Hänen pelikäsityksensä on mahtava ja hän ajattelee aina seuraavaa liikettä ennen kuin saa pallon Alexei Eremenko senior pojastaan Romanista

TsSKA:ssa Eremenko alkoi paukuttaa maaleja aivan eri tahdilla kuin aiemmin urallaan. Suomalaistähden hanakampi laukominen huomioitiin yhdysvaltalaiskanava ESPN:nkin jutussa, joka hänestä tehtiin syksyllä 2014. Samassa jutussa isä Alexei senior nimenomaan valitti, ettei Roman käytä laukaustaan tarpeeksi.

- Se on sääli, koska hänellä on loistava veto. Hänen pelikäsityksensä on mahtava ja hän ajattelee aina seuraavaa liikettä ennen kuin saa pallon.

- Hän pystyy tekemään maaleja, syöttämään, puolustamaan. Ennen Romanin hankkimista kysyin pelaajiltamme, kuka on ollut vaikein vastustajanne. Pontus Wernbloom nimesi Eremenkon. Se on iso kohteliaisuus, TsSKA:n päävalmentaja Leonid Slutski sanoi samassa artikkelissa.

Lokakuussa 2016 Eremenkon ura sai odottamattoman käänteen. Euroopan jalkapalloliiton kurinpitovaliokunta määräsi hänet väliaikaiseen pelikieltoon. Huhut pelikiellon syystä velloivat villeinä toista kuukautta, kun Uefa, kansalliset liitot tai TsSKA eivät suostuneet kommentoimaan asiaa.

Romanin joutuminen kohun pyörteisiin oli yllättävää, sillä hänet on aina tunnettu sinä kiltimpänä ja säntillisempänä Eremenkona. Samaan aikaan, kun isoveli Alexei junior on ollut otsikoissa milloin naisystävien, milloin alkoholin takia, kirjoittelu Romanista on keskittynyt lähinnä peliesityksiin.

Uefa tiedotti perjantaina 18. marraskuuta asettaneensa Eremenkon kahden vuoden kilpailukieltoon. Eremenko antoi 14. syyskuuta Mestarien liigan ottelun yhteydessä dopingnäytteen, joka sisälsi kokaiinia. Eremenkon kilpailukielto päättyy 6. lokakuuta 2018.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101818

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>