Ennen joulukuista paluumuuttoani Espanjaan iloitsin etukäteen elämänlaatuni paranemisesta: ajattelin, että suomalainen palkka ja espanjalaiset elinkustannukset olivat hyvä yhdistelmä.
Olin aiemmin asunut seitsemän vuotta Etelä-Espanjan Aurinkorannikolla Málagassa, jonne muutin talouskriisin alkuvaiheessa vuoden 2008 lopussa.
Aurinkorannikon pääkaupungissa vuokra-asunnoista oli tuolloin ylitarjontaa: vaihdoin osoitetta 13 kertaa, koska aina löytyi parempi ja usein halvempi asunto. Ihmiset myivät asuntojaan selvitäkseen veloistaan. Vuokrat laskivat, kun kysyntä väheni.
Siksi en osannut kunnolla varautua tilanteeseen, joka odotti minua nyt Barcelonassa.
Tiesin toki, että kohtuuhintaisen vuokra-asunnon löytäminen Espanjan suurkaupungista ei olisi helppoa.
En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että se olisi niin vaikeaa – tai kallista – kuin se lopulta oli. Talouden näkymien paraneminen on lisännyt kysyntää ja hilannut sekä vuokrattavien että myytävien asuntojen hintoja rajusti ylöspäin.
Vuokrien nousuun on vaikuttanut talouskasvun elpymisen lisäksi myös niin sanottu Airbnb-ilmiö. Etenkin kaupunkien keskustoissa pitkäaikaisten vuokra-asuntojen määrä on vähentynyt, kun Airbnb:n kaltaisten loma-asuntovuokrauspalvelujen suosio on lisääntynyt.
Barcelonassa Airbnb-asunnoissa yövyttiin La Vanguardia -lehden mukaan edellisvuonna yli kolme miljoonaa kertaa. Se on kolmanneksi eniten Euroopassa.
Barcelonan kaupunki on kuitenkin pyrkinyt hillitsemään Airbnb:n toimintaa. Airbnb:n kautta asuntoaan vuokraavan on haettava kaupungilta erityislupaa asuntonsa tilapäisvuokraukseen lomailijoille. Kaupunki on tarkoituksella vähentänyt myönnettävien lupien määrää viime vuosina.
Tästä huolimatta kilpailu asunnoista näkyy etenkin vuokratasossa.
Espanjan asuntokuplan puhkeaminen ja talouskriisi vaikuttivat siihen, että asuntomarkkinoilla hinnat kääntyivät eri puolilla Espanjaa laskuun.
Talouskriisin jälkeen asuntojen hintojen nousu kiihtyi. Vuoden 2018 loppupuoliskolla asuntojen myyntihinnat nousivat Barcelonassa yli kahdeksan prosenttia.
Myös vuokrat laskivat Barcelonassa talouskriisin aikana, mutta nyt ne ovat La Vanguardia -lehden mukaan nousseet viisi vuotta peräkkäin. Vuosien 2013 ja 2018 välillä vuokrat ovat nousseet lähes 37 prosenttia. Keskivuokra oli viime vuonna noin 930 euroa.
Summa on kova suomalaisellekin, mutta vielä kovempi se on espanjalaiselle kukkarolle.
Jo ennen talouskriisiä alettiin puhua niin sanotusta mileurista-sukupolvesta eli pääsääntöisesti korkeakoulutetuista espanjalaisista nuorista aikuisista, jotka päätyivät huonosti palkattuihin pätkätöihin tai palkattomien työharjoittelujen kierteeseen.
Talouskriisin myötä mileurista-sukupolvesta eli noin tuhat euroa kuussa tienaavista espanjalaisista tuli uusi normaali.
Tätä nykyä tuhannenkin euron kuukausiansioon saa Espanjassa olla tyytyväinen, sillä kolme kymmenestä kokopäivätyössä olevasta espanjalaisesta ei yllä edes siihen. Kaikkiaan heitä on Espanjassa noin neljä miljoonaa.
Espanjan keskipalkka on hieman alle 2 000 euroa, mutta yli puolet tienaa vähemmän kuin noin 1 500 euroa kuussa. Tämä kertoo myös tuloerojen kasvusta.
Etenkin nuoret aikuiset ja ikäiseni noin 30-vuotiaat kuuluvat mileurista-sukupolveen. Siksi monet espanjalaiset asuvat edelleen kotona pitkään tai jakavat asunnon. Omassa ystäväpiirissäni kaikki asuvat kimppakämpässä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Ehkä siksi sain yksin asuntoa etsivänä nuorena naisena törmätä ennakkoluuloihin.
Pelkästään asuntonäyttöihin pääseminen oli aluksi hankalaa. Kun se lopulta onnistui, minulta kysyttiin suoraan tulotasoani ja pyydettiin todisteita maksukyvystä. Todisteiksi kelpasivat tiliotteet viimeisen puolen vuoden ajalta.
Näin toimittiin ennenkin, mutta eräskin välittäjä sanoi suoraan, että vuokraa asunnon mieluummin perheelle tai pariskunnalle kuin yksin asuvalle – ja yksin maksavalle.
Lisäksi usein välittäjä vaati myös työsopimusta vakituisesta työstä, jota minulla ei ole. Moni asunto meni ohi juuri sen vuoksi.
Kävin katsomassa kymmeniä asuntoja. Suurin osa niistä oli kuntoon nähden täysin ylihintaisia. Vastassa oli esimerkiksi verinen sohva ja neonväreissä vilkkuva soiva lavuaari.
Alle 800 eurolla oli lähes mahdotonta löytää keskusta-alueelta ja muilta suosituilta alueilta edes 20 neliön yksiötä. Kolmenkymmenen neliön asunnosta turvattomaksi muuttuneessa mutta ennen trendikkäässä Ravalin kaupunginosassa pyydettiin tuhatta euroa ja vastineeksi kolmen kuukauden takuuvuokraa.
Summan päälle olisi pitänyt lisäksi maksaa kuukauden vuokraa vastaava välityspalkkio.
Epätoivoiselta tuntunut asunnonmetsästys päättyi kohdallani lopulta kuitenkin melko hyvin. Löysin upean asunnon, vaikka budjetti ylittyikin.
Jouduin käyttämään säästöni kolmen kuukauden takuuvuokraan ja välityspalkkioon. Sähkölasku on talvikuukausilta vielä tulematta, mutta kolean kivitalon lämmittämisestä ei Espanjassa selviä Suomen tapaan muutamalla kympillä. Todennäköisesti laskussa on kaksi nollaa, vaikka olen yrittänyt pitää patteria päällä ainoastaan satunnaisesti.
Asumisen kokonaiskustannukset nielaisevat keskivertokuukausiansiostani yli puolet. Ikäluokkani espanjalaisiin verrattuna olen kuitenkin onnekas. Yksin asuminen on Espanjassa luksusta, johon harvalla nuorella on varaa.