Metsäjänisten määrä on pienentynyt koko Suomessa radikaalisti. Samaan aikaan rusakoiden määrä on kasvanut voimakkaasti, erityisesti Etelä-Suomessa.
Muutos on nähtävissä luonnonvarakeskuksen riistakolmiolaskemista, joita on kerätty jo 30 vuotta.
Syynä ei ole rusakon ylivoimainen elinvoimaisuus metsäjänikseen verrattuna, vaan ilmastonmuutos. Tähän lopputulokseen tuli väitöskirjassaan filosofian maisteri Riikka Levänen Itä-Suomen yliopistosta. Hän kertoo, että ilmaston lämpenemisen myötä yleistyneet vähälumiset alkutalvet ovat myrkkyä metsäjäniskannoille. Jänisten karva nimittäin muuttuu alkutalvesta valkoiseksi, vaikka lunta ei olisikaan maassa.
– Metsäjänis on silloin valkoinen huutomerkki tummassa maastossa, ja pedot pystyvät sitten saalistamaan niitä entistä helpommin, Levänen kertoo.
Ongelma johtuu siitä, että karvan vaihtumista valkoiseksi säätelee valon määrän muuttuminen, eikä lumen määrä.
Petoeläinten määrän kasvu ja metsästyksen vaikutus metsäjäniksen kantojen pienentymiseen on pystytty sulkemaan pois tilastollisten tutkimusten avulla, luonnonvarakeskuksen tutkijatohtori Markus Melin kertoo.
Jänisten määrää arvioidaan seuraamalla niiden jälkiä talvella.
– Pahimmillaan Kainuun ja Oulun korkeuksilla jäljet ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 30 vuotta sitten.
Melinin alustavat tutkimustulokset viittaavat myös siihen, että lumettomat alkutalvet ovat harventaneen metsäjänisten määrää.
– Valkoinen jänis mustaa maata vasten on naurettavan helppo saalis pedoille.
Rusakko porskuttaa ilmaston lämmetessä
Tumman karvan talvella säilyttävä rusakko puolestaan hyötyy vähälumisesta alkutalvesta, sillä se löytää paremmin ruokaa itselleen. Rusakon liikkuminen on myös helpompaa vähälumisessa maastossa, koska siltä puuttuvat metsäjänisten lumikenkämäiset käpälät. Niiden avulla lumessa on helpompi liikkua.
Molempien lajien levinneisyydet ovat joka tapauksessa muuttuneet. Metsäjänis vetäytyy kohti pohjoista, kun rusakko puolestaan levittäytyy samaan suuntaan. Väitöskirjatutkija Levänen rauhoittelee, että metsäjänikset eivät ole vielä häviämässä koko Suomesta.
– Suomi on onneksi pitkä maa.
Levänen myös painottaa, että rusakko ei ole uhka jänikselle. Kyseessä on luonnollinen kehitys, jossa vallitseviin olosuhteisiin paremmin sopeutuva laji menestyy ja huonommin sopeutuva kärsii. Myös muut talviolosuhteisiin sopeutuneet lajit kärsivät ilmaston lämpenemisestä. Esimerkiksi naali on yksi häviäjä. (HS).
Rusakko ja jänis risteytyvät – hyötyjä jälleen rusakko
Väitöskirjaansa varten Levänen seurasi GPS-pantojen avulla metsäjänisten ja rusakoiden liikkumista Joensuussa. Rusakko näytti viihtyvän ihmisasutuksen lähellä, kun metsäjänis puolestaan liikkui enemmän metsässä.
– Mutta lajien elinpiirit menivät kuitenkin päällekkäin, ja erityisesti lisääntymisaikaan, Levänen tarkentaa.
Tämä johtaa lajien väliseen risteytymiseen. Risteytymistä tapahtuu paljon juuri Joensuun seudulla, sillä alueella molempien lajien kannat ovat vahvat. Risteymät ovatkin kaikkein yleisimpiä rusakon pohjoisen levinneisyysrajan tuntumassa, jossa jopa 30 prosentilla rusakoista on havaittu metsäjäniksen perimää. Etelä-Suomessa tämä osuus on vain noin kaksi prosenttia
Risteytymisestä hyötyy erityisesti rusakko. Se saa metsäjänikseltä perimäänsä pohjoisessa ilmastossa hyödyllisiä geenejä, jotka vaikuttavat tautien vastustuskykyyn ja aineenvaihduntaan. Nämä geenit voivat edesauttaa rusakon sopeutumista ja selviämistä yhä pohjoisemmassa.
Levänen selittää risteytymisen tapahtuvan siten, että rusakkouros parittelee metsäjänisnaaraan kanssa. Tästä syntyvä ensimmäisen sukupolven risteymä on välimuoto, jossa on kummankin lajin piirteitä. Kun se lisääntymiskykyisenä risteytyy uudestaan rusakoiden kanssa, käy niin, että metsäjäniksen piirteet häviävät. Lopputuloksena on rusakon näköinen eläin, jolla on metsäjäniksen geenejä perimässään.
Risteymän erottaminen rusakosta on hankalaa ammattilaiselle ja vielä vaikeampaa asiaan perehtymättömälle.