Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ei usko että Britanniassa päästäisiin sopuun brexitistä pääministeri Theresa Mayn ehdottaman lyhyen lykkäyksen aikana, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Tusk ehdottaa tänään kokoontuville EU-johtajille joustavaa, jopa vuoden mittaista jatkoaikaa. Ero voisi kuitenkin tapahtua aikaisemminkin, jos Britanniassa päästään sopimukseen eroamisen ehdoista.
May ehdotti, että EU:sta eroamista lykättäisiin kesäkuun loppuun.
Tusk sanoo, että jos brexitiä lykättäisiin vain kesäkuun loppuun asti, kasvaisi jatkuvien lyhyiden lykkäysten ja hätäkokousten riski.
Uutistoimisto Reutersin haastatteleman EU-virkamieslähteen mukaan lykkäys jatkuisi ensi vuoden maaliskuun loppuun.
The Guardian -lehti puolestaan arvioi, että lykkäystä myönnetään tämän vuoden loppuun.
EU-johtajat kokoontuvat tänään keskiviikkona huippukokoukseen päättämään asiasta.