Yleisradion Taloustutkimuksella teettämän puoluekannatuskyselyn kiinnostavin tulos marraskuulta näyttää olevan puoluekantansa ilmoittamatta jättäneiden määrä. Liki 3 000 haastatellusta puoluekantansa kertoi 1 678 henkilöä eli 57,3 prosenttia vastanneista.
Se on koko tämän vuoden alhaisin määrä ja kolme neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin keskiarvo vuodesta 2014.
Miksi megatrendiksi näyttää muodostuneen poliittisen kannan piilottaminen tai ennakoimaton vaihtelu?
Eduskuntatutkimuksen tutkijat pohtivat kehitystä kirjassaan Jytky – Eduskuntavaalien 2011 julkisuus. Suomen poliittinen kenttä on ollut vakaa, ja se on tutkijoiden mukaan perustunut 1990-luvulle asti poliittiseen kansalaisuuteen ja leiri-Suomeen.
Suomalaiset sitoutuivat vahvasti politiikkaan ja edustukselliseen demokratiaan ja tiedostivat sekä omansa että toistensa poliittiset identiteetit. Äänestysvalinnan lisäksi suuri osa muistakin arkielämän ratkaisuista perustui poliittiseen kansalaisuuteen.
2000-luvulla poliittisen kansalaisen tilalle on tullut kuluttaja. Poliittisen järjestelmän kannalta kuluttaja on merkinnyt arvaamattomuutta – jos voi vaihtaa ostamaansa palvelua tai tuotetta, miksei myös poliittista aatetta. Tähän muutokseen sopii myös politiikan uudenlainen markkinointi, populistien retoriikka.
Kuluttajuus näyttää jääneen poliittiselta järjestelmältä huomaamatta, koska Yhdysvaltain presidentinvaaleja, Ison-Britannian Brexitiä ja perussuomalaisten jytkyä on seurannut julkinen hämmennys. Mistä ihmeestä nämä äänestäjät tulivat? Keitä ovat ihmiset, jotka istuivat poliittisen vaalikampanjan katsomossa, eivät reagoineet gallupeihin, mutta onnistuivat yllättämään muut ja ehkä itsensäkin äänestämällä?
Ylen kannatusmittauksen tausta-aineistosta selviää, että poliittisen kantansa kertomatta jättäneistä suurin osa on tällä hetkellä työväestöä tai eläkeläisiä. Brexitin ja Trumpin voiton takana olivat erityisesti teollisten työpaikkojen katoamisesta kärsineet alueet. Jytky sai liikkeelle lähiöiden asukkaita, jotka olivat aiemmin jättäneet äänestämättä.
Pinnan alla muhiva tyytymättömyys ja piilotetut puoluekannat kiinnostavat tutkijoita. Samaan aikaan useat suomalaispoliitikot ovat moittineet median teettämiä kannatusmittauksia. Pääministeri Juha Sipilä kehotti viikko sitten puoluevaltuustossa keskustan väkeä heittämään puoluebarometrit ja gallupit roskakoriin. Siis mittaukset siitä, mitä kansa ajattelee.
Mielipidemittaukset on vain yksi, mutta melko hyvin toimiva keino pysyä perillä kuluttajien reaktioista. Media voi hoitaa oman roolinsa taustoittamalla kannatusmittauksia ja muistuttamalla, ettei yksittäisistä mittauksista – kuten Ylen juuri julkistamasta marraskuun kannatusarviosta – pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Mutta sekin on käynyt ilmi, että mittaukset jättävät suuren aukon, johon kaupallisten tutkimuslaitosten pitäisi vastata. Ne eivät ole pystyneet ennustamaan äänestäjien kasvavaa tyytymättömyyttä tai liikehdintää tai valaisemaan sen syitä. Pitäisi pystyä, kun on siinä bisneksessä.
Yliopistot, eduskuntatutkimuksen laitos, ajatushautomot ja media ovat omalla tontillaan saman haasteen edessä: miten pysyä jyvällä ihmisten poliittisista asenteista ja arvoista muuallakin kuin Etelä-Suomessa.