Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101695

Jättikokoisen sonnin kaksimetrinen sukuelin häiritsi ohikulkijoita – kaupunki maalasi koko eläimen aisoineen piiloon

$
0
0

Yli kymmenen vuotta sitten parkkipaikan asfalttiin maalattu jättimäinen sonni näyttävine sukuelimineen on maalattu pois ihmisten silmistä Haminassa.

Kyseessä oli vuonna 2006 tehty kuva, joka liittyi taiteilija Miina Äkkijyrkän Haminaan samoihin aikoihin rakentamaan puiseen taideteokseen, Woima-sonniin. Kiistellystä teoksesta kehkeytyi muutamien vuosien ajaksi valtakunnallinen julkkis.

Kaupungin tiemestarin Esa Kelkan mukaan aluksi suunniteltiin pelkästään sonnin elimen peittämistä, mutta valitusten perusteella päädyttiin maalaamaan koko sonni piiloon.

– Valituksia maalauksesta tuli viikoittain erityisesti keväisin kun ihmiset alkoivat liikkua enemmän ja sonni alkoi jälleen paljastua talven jäljiltä lumen alta.

Woima-sonnin pää
Woima-sonni tarkkaili maisemia Haminan Tervasaaressa seitsemän vuotta, vuoteen 2013 saakka. Taiteilija Miina Äkkijyrkän teos on nykyään tanssilegenda Aira Samulinin hallussa.Antti Kolppo / Yle

Sonnin kuva sijaitsi vilkkaalla paikalla meren rannalla Tervasaaressa, jossa on muun muassa saaristoliikennettä käyttävien pysäköintialue sekä suosittu kevyen liikenteen reitti.

Sonnin maalaamisesta piiloon kertoi ensin Kymen Sanomat.

Eniten valittajia häiritsi Kelkan mukaan sonnin elin, jota ei voinut olla huomaamatta.

– Oli se aikamoinen sonnin kokoon nähden, varmaan runsaat kaksimetrinen, kuvailee Kelkka.

Maalauksen Kelkka sanoo olleen huomattavasti suurempi kuin sonni luonnollisessa koossa. Kelkan mukaan maalauksen peittämiseen meni juhannusviikon alussa kahdelta kesätyöntekijältä aikaa puolisen päivää. Sokkelimaalia kului kaksi kymmenen litran pönttöä.

– Aika näyttää miten hyvin peittomaali kestää, tuumii Kelkka.

Maalaamisen jälkeen Kelkan puhelin ei ole valittajien yhteydenotoista soinut. Ei tosin muutenkaan.

– Ei ole kukaan kiitellyt. Ehkä hiljaisuus on yhtä kuin kiitos eli hyvä merkki, arvelee Kelkka.

Sonnille hyvää julkisuutta

Asfalttisonni toimi aikoinaan eräänlaisena mallina Haminan Tervasaareen rakennetulle puiselle Woima-sonnille.

Taideteokseen saamiseen voimakkaasti vaikuttanut haminalainen yrittäjä ja satamapersoona Jorma Patu Patanen kertoo, että taiteilija Miina Äkkijyrkkä hahmotteli asfalttiin ääriviivat taideteoksen sapluunaksi ja koon hahmottamiseksi. Sen jälkeen asfalttisonnin maaleja on vuosien varrella käynyt täydentämässä lukematon määrä taiteilijoita.

Kuusi metriä korkea ja 15 metriä pitkä puinen sonni herätti huomiota Haminassa seitsemän vuoden ajan.

Woima-sonnia nostetaan lavetille Haminan Tervasaaressa
Woima-sonni siirrettiin pois Haminasta vuonna 2013.Antti Kolppo / Yle

Kaupunki halusi rapistuneesta teoksesta eroon, ja puusonni päätyi taiteilija ja tanssilegenda Aira Samulinin kotiin, matkailukohteena toimivaan Hyrsylän Mutkaan Lohjalle.

Patanen ei ole pahoillaan siitä, että näyttävä osa Woima-sonnin menneisyyttä maalattiin piiloon.

– Sonni pulpahti taas julkisuuteen, sehän on vain hyvä homma, naureskelee mies rehevään tapaansa.

Patasella onkin takataskussaan jo valmiit suunnitelmat, miten Woima-sonnin henki nousee jatkossakin esiin Haminassa.

Sonnin aisa vitriiniin

Woima-sonni, saati sen ohikulkijoita häirinnyt sukuelin, ei ole vieläkään kokonaan kadonnut Haminasta.

Patasen mukaan tallessa on paljon sonnin rakennusvaiheeseen liittyvää materiaalia, ja siitä on tarkoitus järjestää jopa näyttely syksyllä Haminan Tullikamarilla. Samassa paikassa on jo nyt esillä Patasen mielestä tärkein osa Woima-sonnia.

– Vitriinissä on metrin pätkä puusonnin puista aisaa. Siinä on Woima-sonnin dna:ta. Se on se mistä nautakarja lähtee alulle, hekottelee Patanen.

Patu Patanen
Majakkalaiva s/s Hyökyn kipparina ja yrittäjänä toimiva Jorma Patu Patanen pitää myös merimuseota, jota hän kutsuu maailman pienimmäksi. Mika Moksu / Yle

Ravintolaa ja museota pyörittävä majakkalaiva s/s Hyökyn kipparina toimiva Patanen tunnetaan useista muistakin omaperäisistä tempauksistaan.

Neljä vuotta sitten hän julisti Haminan Tervasaaren itsenäiseksi saarivaltioksi. Haminasta kotoisin olevan muusikko Pelle Miljoonan Patanen nimitti johtamansa saarivaltion kulttuuriministeriksi.

Saarivaltion itsenäisyysjuhlat Patanen järjestää juhannuksen jälkeisellä viikolla.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101695

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>