Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Trump perui iskut Iraniin vain kymmenen minuuttia ennen operaation aloittamista

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo peruneensa sotilaalliset iskut Iraniin vain kymmenen minuuttia ennen operaation aloittamista. Iskut olisivat olleet kosto siitä, että Iran ampui alas amerikkalaisen tiedustelulennokin torstaina.

Iskut peruttiin, sillä ne olisivat olleet Trumpin mielestä ylimitoitettuja.

Hän kirjoittaa Twitterissä Yhdysvalloilla olleen jo "kovat piipussa" ja iskuja suunniteltiin tehtäväksi kolmeen eri kohteeseen.

Trump kirjoittaa arvioineensa kuitenkin, että operaation uhrien määrä olisi ollut ylimitoitettu suhteessa siihen, että Iran ampui alas miehittämättömän lennokin. Iskuissa olisi kuollut armeijan arvion mukaan 150 ihmistä.

Iran: Olisimme voineet ampua myös miehitettyä konetta

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat kiristyneet vaarallisesti viime päivinä Hormuzinsalmella.

Iran ampui torstaina alas amerikkalaisen lennokin, jonka se väittää tunkeutuneen ilmatilaansa.

Iranin armeijan mukaan se olisi varoittanut kahdesti Yhdysvaltain lennokkia, ennen kuin ampui sitä. Yhdysvaltojen mukaan miehittämätön tiedustelulennokki oli kansainvälisessä, ei Iranin ilmatilassa.

Iranin mukaan lennokin lisäksi sen ilmatilassa olisi ollut miehitetty P-8-merivalvontakone, jonka kyydissä oli 35 ihmistä. Iranin vallankumouskaarti sanoi kuitenkin pidättäyneensä ampumasta sitä.

Välikohtauksen seurauksena Trump ehti jo hyväksyä torstaina operaation Irania vastaan. Sanomalehti The New York Times uutisoi perjantaiaamuna, ettäoperaatio iskujen aloittamiseksi oli jo käynnissä, kun se keskeytettiin.

NBC:n haastattelussa Trump tarkensi, että operaatiossa mukana olleet lentokoneet eivät olleet ehtineet nousta ilmaan, sillä hän ei ollut antanut lopullista hyväksyntäänsä iskuille.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Trumpin lähitiimi – Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja John Bolton, ulkoministeri Mike Pompeo ja CIA:n johtaja Gina Haspel mukaan lukien – olisi ollut iskujen kannalla.

Trump on valmis puhumaan Iranin johdon kanssa

Trump sanoi perjantaina uutiskanava NBC:n haastattelussa, että hän on valmis puhumaan Iranin korkein johtaja, ajatolla Ali Khamenei tai presidentti Hassan Ruhanin kanssa. Trump hänellä ei ole ennakkoehtoja mahdollisille keskusteluille.

Hän vaati kuitenkin, että jos Iranin kanssa neuvotellaan jälleen, ballististen ohjusten rajoittamisen pitäisi olla mukana mahdollisessa sopimuksessa.

Myös iranilaisviranomaiset kertoivat perjantaina Reutersin mukaan vastaanottaneensa Omanin välityksellä Trumpilta viestin, jossa tämä sanoi Yhdysvaltojen haluavan keskustella, ei sotia. Toisaalta Trump oli myös iranilaislähteiden mukaan varoittanut Yhdysvaltojen lähestyvästä iskusta.

Khamenei on kieltäytynyt keskusteluista Yhdysvaltojen kanssa, jos Yhdysvaltain pakotteet Irania vastaan ovat voimassa.

Iran ja Yhdysvallat ajaneet kohti törmäyskurssia jo pitkään

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat kiristyneet Trumpin presidenttikaudella. Presidentti Trump oli arvostellut pitkään toistuvasti edeltäjänsä Barack Obaman johdolla solmittua kansainvälistä ydinsopimusta, jossa Iran oli luvannut rajoittaa ydinohjelmaansa vastineeksi pakkoteiden purkamisesta.

Vuonna 2015 solmitun sopimuksen tarkoitus oli estää Irania kehittämästä ydinasetta. Iranin mukaan sen ydinohjelma oli rauhanomainen.

Trump piti Iranin kanssa solmittua sopimusta liian lepsuna muun muassa juuri ohjusohjelman suhteen.

Viime vuonna Yhdysvallat päätti Trumpin johdolla vetäytyä sopimuksesta ja määrätä jälleen pakotteita Irania vastaan. Sen seurauksena Iran ilmoitti hiljattain, että se lopettaa noudattamasta osaa sopimuksesta.

Viime viikolla jännitteet kasvoivat entisestään, kun Hormuzinsalmella ammuttiin kahta öljytankkeria. Yhdysvallat syytti iskuista Irania, mutta Iran kiisti osuutensa.

YK:n pääsihteeri vetosi Iranin ja Yhdysvaltain johdon "rautaisiin hermoihin"

Useat tahot ovat vedoneet Iraniin ja Yhdysvaltoihin, jotta nämä välttäisivät tilanteen kärjistymistä entisestään. YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin kerrotaan olleen yhteydessä osapuoliin. Guterres sanoi, että maiden johtajilta vaaditaan nyt rautaisia hermoja eskalaation välttämiseksi.

Yhdysvaltain kongressin demokraatteja edustava puhemies Nancy Pelosi sanoi, ettei sotatoimia saa aloittaa ilman kongressin hyväksyntää.

Uutistoimisto AP:n haastattelemien diplomaattilähteiden mukaan Yhdysvallat on pyytänyt YK:n turvallisuusneuvoston koolle maanantaiksi Iranin tilanteen vuoksi.

Päivitetty 20:30 Lisätty Trumpin haastattelu uutiskanava NBC:llä.

Päivitetty 21:10 reaktioita Iranin ja Yhdysvaltain nokitteluun.

Lue myös:

Iranilaislähde: Trump varoitti Irania iskuista ja antoi aikarajan neuvotteluiden aloittamiseksi

Iran ampui alas lennokin Omaninlahdella – useat lentoyhtiöt ilmoittaneet uudelleenreitittävänsä lentojaan

Yhdysvallat väittää löytäneensä uusia todisteita, jotka viittaavat Iranin osuuteen tankkeriräjähdyksissä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>