Haminassa liehunut Suomen ja myös koko maailman suurin Suomen lippu on jouduttu laskemaan alas, ja vieläpä Suomen lipun päivänä. Asiasta kertoo Haminan kaupunki.
Kaupungin mukaan Haminaan juhannuspäivänä noussut ukkosmyrsky tuulineen teki pienen reiän suurlippuun. Haminan vapaaehtoinen palokunta kävi laskemassa lipun alas, kun tuuli nousi yli sovitun tuulirajan.
Lippua ei reiän takia nostettu takaisin salkoon, kaupunki kertoo. Varalippu saadaan salkoon vasta ensi viikon aikana.
– Meidän kovan onnen lippu, toteaa Haminan kaupunki Twitterissä.
Tänään juhannuspäivänä juhlitaan Suomen lipun päivää. Haminan satametrinen lipputanko lippuineen suunniteltiin kunnioittamaan Suomen lipun satavuotisjuhlaa vuonna 2018, mutta lippu saatiin salkoonsa vasta tänä keväänä hankkeen myöhästyttyä puutteisiin lujuuslaskelmissa.
Suurlipun epäonnisesta kohtalosta kertoi aiemmin tänään Kymen Sanomat.