Joulutrendit vaihtelevat. Sisustuksessa ja koristeissa värit vaihtuvat ja trendit näkyvät myös muun muassa joulupöydässä.
Seinäjokinen Nanna Rintala on pitää ruokablogia Kaikki äitini reseptit. Kaiken bling-blingin ja maailmalta tulevien herkkujen keskellä hänen mielestään tämän joulun trendejä ovat esimerkiksi itse tekeminen ja perinteisyys.
– Mielestäni joulupöytä Suomessa on ainutlaatuinen. Ei monessakaan paikassa ole niin paljon vain jouluna syötäviä ruokia kuin meillä, Nanna kehaisee.
Vaikka ruokabloggaaja mielellään kokeilee erilaisia ja uusia reseptejä, on joulupöytä Nannankin perheessä perinteinen.
– Saattaa olla yksi, kaksi reseptiä, joita kokeillaan, mutta jouluaattona ja joulupäivänä haluan syleillä perinteitä. Muu jouluaika ja sen jälkeen, ehkä uutena vuotenakin, mun sormet syyhyää, kun näen jotain uutta.
Lahja, jossa on nähty vaivaa
Yksi itse tekemisen ilmenemismuoto ovat ruokalahjat. Nanna Rintalan mukaan niitä on tehty jo useampana vuonna. Joko tosi helposti tai vaikeamman kautta - kukin tyylillään. Trendiksi niitä kuitenkin voi jo sanoa.
– Nyt niitä tehdään selvästi enemmän ja enemmän. Nyt arvostetaan sitä, että saat sellaisen lahjan, missä toinen on nähnyt vaivaa. Ja kaiken krääsän keskellä, ruokalahjan voi syödä, Nanna miettii.
Ruokalahjaksi voi antaa oikeastaan mitä vaan, kunhan muistaa säilyvyyden ja ainesosien esimerkiksi allergikoille aiheuttamat rajoitukset. Hyvät ohjeet lahjansaajalle kannattaakin liittää mukaan pakettiin.
– Lahjaan on helppo liittää lista siitä, mitä se sisältää, niin lahjansaaja saa sitten itse arvioida, kuuluuko se omaan ruokavalioon, Nanna Rintala sanoo.

Vinksin vonksin
Mitä sitten ruokalahjaksi voisi antaa?
– Saaristolaisleipä on ihana tuliainen. Ja yhtenä jouluna sain kehuja, kun minulla oli hyvä brownie-resepti. Laitoin kuivat aineet purkkiin kerroksittain ja ohjeen, mitä sinne piti lisätä, Nanna Rintala sanoo.
Erikoishilloja, makusuolaa… Eikä sitäkään tarvitse pelätä, onko lahjan ulkonäkö konditorialuokkaa.
– Onko mitään hellyttävämpää kuin se, että lasten kanssa koristelet jotain. Vaikka menisi vinksin vonksin, niin se on tosi hyvä lahja.
Ja joskus ruoan ammattilainenkin saa ruokalahjoja.
– Läheisimmät uskaltaa antaa. Ne on arvokkaita lahjoja, kun niissä on tekemisen vaiva. Tiedät, että on helpompi ostaa jotain, mutta kun joku laittaa aikaansa siihen, että tekee sulle jotain, se yleensä maistuukin tosi hyvältä.