Toimittajat ilman Rajoja -järjestön Suomen toimisto lähetti torstaina pääkonttorilleen Pariisiin tiedotteen, jossa se ilmaisi "syvän huolestuneisuutensa" tapahtumista, jotka ovat seurausta Suomen julkisen palvelun yleisradioyhtiön ja Suomen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) välisestä "konfliktista".
Toimittajat ilman rajoja pitää yllä World Press Freedom Index -listaa. Suomi on vuodesta 2008 saanut loistaa ykkösenä listalla, jossa 180 maata pannaan järjestykseen lehdistövapauden mukaan.
Vuoden 2017 ranking-listaus julkistetaan todennäköisesti toukokuun 3. päivänä, kansainvälisenä lehdistönvapauden päivänä. Suomi ei ole romahtamassa, mutta "näpeille voi tulla", Toimittajat ilman rajoja kertoo.
Järjestön mukaan romahdusta ei tule, koska Suomi on kansainvälisesti arvostettu kansalaisyhteiskunta. Meillä mediaa seurataan innostuneesti. Esimerkiksi missään toisessa EU-maassa ei lueta lehtiä niin paljon kuin täällä.
Mutta Suomen lehdistönvapaus on kovilla. Media on keskittynyttä. Suuria ja keskenään kilpailevia toimijoita on vähän. Pienessä maassa vallanpitäjät ja toimittajat tuntevat usein toisensa. Siinä on riskinsä.
Vasta kirjapainon keksiminen irrotti journalismin valtaapitävistä
Journalismi tulee ranskan sanasta jour eli päivä.
Jonkinlaista päivittäisistä asioista kertomista tapahtui jo Rooman keisarin Julius Caesarin aikakaudella ennen ajanlaskumme alkua. Tiedotuksen sisältö oli kuitenkin vahvasti keisarin hyppysissä. Vain se kerrottiin, mitä haluttiin.
Myöhemmin keskiajalla katolinen kirkko päätti, mistä läntisessä maailmassa puhuttiin. Kirjoja kopioitiin käsin ja tekstit noudattivat ainoastaan kirkon sanomaa.
Väki siirtyi asumaan kaupunkeihin ja sivistyneempi kaupunkiporvaristo alkoi kuitenkin pian kyseenalaistaa kirkon valtaa ja sensuuria. Katolisen kirkon tiedotusmonopoli murtui lopulta 1450-luvulla, kun kirjapainotaito alkoi levitä.
Kirjapainotekniikalla tekstiä pystyi levittämään halvalla kaikkialle ja kansakin oppi lukemaan. Minkä tahansa viestin sai levitykseen maksamalla siitä suoraan kirjanpainajalle.
Vapaiden ihmisten piti saada väittää vastaan
1600- ja 1700-luvuilla valtaapitävillä alkoi olla tukalaa, sillä kirjapaino mahdollisti tiedonlevityksen, johon heillä ei ollut tilaisuutta päästä väliin.
Kaupunkien hienoissa kahviloissa luettiin lehtiä ja pamfletteja. Hyvin kirjoitettu ja perusteltu alkoi muodostua merkityksellisemmäksi kuin kirjoittajan yhteiskunnallinen asema.
Asioista keskusteltiin ja väiteltiin kiivaasti. Mielipiteiden erimielisyys kehitti länsimaisia yhteiskuntia kohti demokratiaa. Kritisointi tuli muotiin. Hallituksiakin arvosteltiin.
Ranskalainen filosofi Montesquieu oli 1700-luvulla huolissaan vallan keskittymisestä. Hän kehitti vallan kolmijako-opin, jonka mukaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on pidettävä erossa toisistaan ja näiden pitää vahtia toisiaan. Jos tätä periaatetta ei noudateta ja vallan annetaan päätyä yksiin käsiin, seurauksena on hirmuhallinto, Montesquieu päätteli.
Jo tuolloin 1700-luvulla lehdistöstä alettiin puhua neljäntenä valtiomahtina. Se valvoi ja kirjoitti kaikkien väärinkäytöksistä.
Parhaiten kaupaksi kävivät valheet
1830-luvulla sanomalehdistä tuli yhä enemmän kaupallisia tuotteita. Myyntiä vauhdittamaan tarvittiin vauhdikkaita tarinoita. Yhdysvalloissa lehdistö suolsi toinen toistaan törkeämpiä juttuja. Voimakas liioittelu muuttui pian suoranaiseksi valehteluksi.
Valheet myivät hyvin, mutta käynnistivät myös vastareaktion. Esimerkiksi 1851 perustettu The New York Times alkoi kilpailla keltaisen lehdistön seksiä ja rikoksia pursuavaa journalismia vastaan koulutetulle väestölle suunnatulla laatujournalismilla.
Journalismin surkea etiikka vaivasi myös New York Worldin julkaisijaa Joseph Pulitzeria. Hän lahjoitti vuonna 1910 rahaa journalismikoulun perustamiseksi. Pian journalisteilta alettiin vaatia selkärankaa. Juttujen piti olla rehellisiä, oikeudenmukaisia ja säädyllisiä. Mainokset ja uutiset piti myös pitää erillään.
Sitten tulivat sota ja propaganda.
Sananvapaudesta seurasi sananvastuu
1920-luvulla myös Euroopassa kiinnitettiin taas huomiota journalismin laatuun. Britanniassa 1922 perustettu julkisen palvelun yhtiö BBC sekä Suomen neljä vuotta myöhemmin perustettu Yleisradio sitoutuivat ”kansakuntaa ylösrakentavaan ohjelmapolitiikkaan”.
90 vuotta sitten Yhdysvalloissa Society of Professional Journalists vahvisti journalistiset hyveet. Ne olivat vastuullisuus, vapaus, itsenäisyys, rehellisyys, tarkkuus, puolueettomuus, reilu peli ja säädyllisyys.
Toisen maailmansodan sensuuri- ja propagandakaaoksen jälkeen journalismi suursiivottiin jälleen. Yhdysvalloissa Hutchinsin komissio päätyi 1947 johtopäätökseen, että media ei saa olla vastuussa vain itselleen, vaan se on vastuussa koko yhteiskunnalle. Käytännössä se tarkoitti, että jos lehdistöllä on vapaus sanoa mitä tahansa, on sillä oltava myös vastuu näiden sanojen seurauksista.
Lehdistönvapauden arvon ymmärtää vasta, kun se on uhattuna
Suomessa Etikettisäännöt Suomen sanomalehtimiehille laadittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1957. Etikettisääntöjen jälkeen tulivat Toimittajan huoneentaulut sekä Lehtimiehen ohjeet. Nykyiset Journalistin ohjeet ovat vuodelta 2011. Ohjeiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto.
Filosofi Montesquieun vallan kolmijako-oppi toimii edelleen erinomaisena mittarina myös journalismin laadusta. Niissä maissa, joissa poliitikot pysyvät poliitikkoina, tuomarit tuomareina ja virkamiehet virkamiehinä, näitä ”vallan vahtikoirina” valvovat journalistitkin saavat olla journalisteja.
EU-maista Unkarin ja Puolan kehitys on hyvä muistutus, miten nopeasti kaikki voi muuttua. Puolan sijoitus romahti viimeisten vaalien jälkeen vuoden 2016 lehdistönvapauden ranking-listalla 29 pykälää. Se on nyt sijalla 47. Unkari on sijalla 67. Lehdistönvapauden arvon ymmärtääkin usein vasta silloin, kun sitä ollaan viemässä.
Toimittajat ilman Rajoja -järjestö uskoo, että lehdistönvapauden pitkäaikainen ykkönen Suomi selviää tämän hetken kolhuistaan lopulta voittajana. Kansalaiset osaavat vastedes vaatia journalisteilta entistäkin kuuluvammin totuutta, objektiivisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Siitä seuraa, että myös toimittajat tekevät työnsä entistä paremmin.
Lähteet: Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen, Toimittajat ilman Rajoja -järjestön Suomen puheenjohtaja Ilkka Nousiainen