Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kertoo aloittavansa laajat lakot.
Ilmoituksen mukaan postinjakelu, käsittely ja kuljetus pysähtyvät kahdeksi viikoksi marraskuussa. PAU:n mukana lakolta voidaan välttyä, jos työehtosopimusneuvotteluissa edetään. Myös pakettilajittelijoiden tilanteeseen pitää PAU:n mukaan päästä ratkaisuun.
Työntekijäliiton ilmoituksen mukaan lakko alkaisi 11 marraskuuta aamulla kello 6. Kaksi viikkoa kestävä lakko päättyisi siten 24. marraskuuta kello 24.
Lakon piirissä olisi noin 9 000 työntekijää.
PAU on valmis myös lisälakkoihin.
Lisäksi PAU on pyytänyt muilta SAK:n liitoilta tukea työtaistelulleen.
Työnantajapuolen edustaja, Palvelualojen työnantajat Palta ry:n toimitusjohtaja Tuomas Aarto pitää vasta julkisuudessa olevaa tietoa lakkoilmoituksesta valitettavana.
– PAU on nyt lähdössä lakkojen tielle. Ne eivät ole ratkaisu tähän asiaan millään tavalla. Ratkaisu löytyy neuvottelupöydässä, Aarto kertoo Ylelle ja valittelee sitä, ettei heille ole tullut virallista ilmoitusta lakkotoimista.
Aarton mukaan lakon mahdollisten vaikutusten arviointi voidaan aloittaa vasta kun siitä annetaan virallinen ilmoitus.
Samaa kertoo Posti. Se on jo aloittanut vaikutusten mahdolliset arvioinnit, mutta kertoo lisää, kunhan viralliset lakkoilmoitukset annetaan.
– Varaudumme myös lakkoihin poikkeusjärjestelyillä, jotta asiakkaille luvatut palvelut pystytään varmistamaan mahdollisimman hyvin. Häiriöitä voi kuitenkin syntyä, jos lakot toteutuvat, Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja sanoo Postin tiedotteessa.
PAU: Työnantajan tavoitteita ei voi hyväksyä
Työntekijäliiton mukaan Posti haluaa repiä nykyisen työehtosopimuksen ja korvata sen Teollisuusliiton ja Medialiiton välisellä jakelua koskevalla määräyksellä. Se tarkoittaisi PAU:n mukaan matalapalkkaisten työntekijöiden kaikkien työehtojen määräysten heikennystä, siis alempia palkkoja, pidempää työaikaa ja elämää haittaavia työaikamalleja.
– Posti ja Palta ovat työehtosopimusneuvotteluissa hakemassa niin rajuja työehtoheikennyksiä, että ei ole oikeastaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin vastata niihin työtaistelutoimilla ja näin yrittää saada kohtuullista sopimusta aikaan, kertoo PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen Ylelle.
Työehtokiistan neuvoteluja jatketaan tänään tiistaina valtakunnansovittelijan toimistossa. Neuvottelut alkavat iltapäivällä kello 16.
Nieminen uskoo, että koko tässä välissä oleva aika käytetään neuvotteluihin ja sopimuksen aikaansaamiseksi.
– Meidän ehdoton tavoite on, että sopimus saataisiin, eikä työtaistelutoimiin ei jouduttaisi, Nieminen päättää.
Paltan Aarto muistuttaa, että tähän mennessä valtakunnansovittelijan pakeille oltiin menossa vapaaehtoiseen sovitteluun, mutta nyt edessä on pakkosovittelu.
– Prosessin ohjaus siirtyy virallisestikin valtakunnansovittelijalle, Aarto toteaa.
Samalla Aarto kiistää työnantajan joustamattomuuden ja muistuttaa, ettei työnantajapuoli ole vaihtamassa työehtosopimusta mihinkään, vaan on ehdottanut oman sopimuksen määräysten kehittämistä toista työehtosopimusta vastaavaksi.
– Lisäksi on todettu, etteivät kenenkään palkat laske. Toteamusta on täydennetty muutamilla keskeisillä lisillä ja vielä on PAU:n kanssa sovittu, että olemme valmiita keskustelemaan muistakin tähän uuteen tes-maailmaan siirtymiseen liittyvistä yksityiskohdista.