Liperissä Pohjois-Karjalassa tapahtui tiistaiaamuna hieman ennen kello kuutta kahden henkilöauton välinen kolari, jossa on kuollut yksi ja loukkaantunut kaksi, tiedottaa poliisi.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Lauri Hirvonen kertoo, että kolarissa ovat kohdanneet suuremman katumaasturin keula ja pienemmän henkilöauton kylki. Autoissa oli kolarihetkellä yhteensä kolme henkilöä. Pelastuslaitos joutui irrottamaan kaikki ajoneuvoista.
Poliisi tiedotti kahdeksan jälkeen aamulla, että autot ajoivat Polvijärventietä vastakkaisista suunnista.
Polvijärventien suunnasta ajanut auto joutui tapahtumapaikalla sivuluisuun ja törmäsi oikea kylki edellä vastaantulleen auton keulaan. Sivuluisuun joutuneessa autossa oli kaksi henkilöä ja vastaantulleessa yksi.
Kuollut henkilö oli tämänhetkisen tiedon mukaan matkustajana sivuluisuun joutuneessa autossa. Myös auton kuljettaja loukkaantui erittäin vakavasti. Vastaantulleen auton kuljettaja loukkaantui lievemmin. Poliisi selvittää onnettomuuden osallisten henkilöllisyyksiä.
Kolari tapahtui Polvijärventiellä Ylämyllyllä moottoritien ylittävän sillan kohdalla. Paikkatutkinta saatiin suoritettua kahdeksan aikaan ja liikenne kulkee jälleen normaalisti.
Juttua päivitetty kello 7.41 pelastuslaitoksen tiedoilla.
Juttua päivitetty kello 8.07 poliisin tiedoilla. Päivitetty poliisin lisätiedotteella kello 8.21.