Loppuvuosi on perinteisesti hiljaista aikaa katsastusasemilla, mutta tämä syksy on ollut entistä verkkaisempi.
Myös Koivuhaan Autokatsastus Vantaalla on saanut tuta lakimuutoksen, jonka myötä uusien autojen katsastusväli harveni. Katsastusasema on asiakasmääriltään yksi pääkaupunkiseudun suurimmista.
Katsastusvastaava Anssi Venäläisen mukaan asiakasmäärät ovat selvästi pudonneet vuodentakaiseen verrattuna.
– Kyllä lakimuutos on näkynyt täällä. Meillä pääkaupunkiseudulla käy keskimääräistä uudempaa kalustoa, sillä puolet autoista on alle 10-vuotiaita, sanoo Venäläinen.
Lakimuutoksen vaikutukset alkoivat näkyä katsastusmäärissä toukokuusta lähtien. Ennakkoon on arvioitu, että pudotusta katsastuksissa tulisi koko alalla 13 prosenttia vuodessa.

Koivuhaan Autokatsastus ei ole siis ainut asema, jossa asiakasmäärät ovat laskeneet. Näin on käynyt kaikilla alan toimijoilla, sanovat markkinajohtaja A-katsastus sekä muita alan toimijoita edustava Yksityisten katsastustoimipaikkojen liitto (YKL).
Suurinta pudotus on ollut kaupungeissa, joissa autokanta on uudempaa, sanoo A-katsastuksen toimitusjohtaja Petri Haikola. Hän jakaa Suomen autokannan iän mukaan karkeasti uudempien autojen Ruuhka-Suomeen ja vanhempien kaarojen Itä- ja Pohjois-Suomeen.
YKL:n laskelmien mukaan katsastuspaikkojen kokonaismäärä on laskenut vuoden alusta jopa parillakymmenellä koko maassa. Katsastusasemia on suljettu erityisesti pienehköiltä paikkakunnilta, joissa on aikaisemmin toiminut kahdesta kolmeen asemaa.
Lisäksi on ollut irtisanomisia ja lomautuksia.
A-katsastus aloitti tehostamisen keväällä, lakimuutosta ennakoiden: asemia yhdistettiin ja muutamia suljettiin kokonaan.
Katsastusala vapautui kilpailulle vuonna 1994 ja sen jälkeen yksityisiä katsastusasemia on noussut tiuhaan tahtiin: asemien määrä on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä.
Nyt alkaa pudotuspeli, sanoo YKL:n toiminnanjohtaja Björn Ziessler.
– Kilpailutilanne on kova. Toimipaikkoja on lopetettu ja hinnat ovat pudonneet. Se kertoo raa'asta kilpailusta, Ziessler sanoo.
Kesä on yhä kiireisempää aikaa

Katsastusten hinnat ovat olleet Traficomin tilaston mukaan laskussa jo useamman vuoden ajan. Vieläkö on varaa alentaa hintoja, kun kilpailu kovenee entisestään?
A-katsastuksen toimitusjohtaja Haikola ei usko niin.
– Pitkässä juoksussa hinnat ovat jo varsin alhaalla. Mielestäni ei ole kovin tervettä, jos hintakilpailu jatkuu tästä vielä eteenpäin, Haikola sanoo.
Uuden katsastuslain myötä auton voi myös katsastaa milloin tahansa. Nyt asiakaspiikki osuu entistä selkeämmin kesäkauteen. Vilkkaimpina kesäkuukausina voi olla jopa kaksinkertainen määrä katsastuksia joulukuuhun verrattuna.
Myös Koivuhaan katsastusasemalla kesä oli todella kiireinen, mutta syksyllä ovi on käynyt huomattavasti harvemmin. Sopeuttamistoimiin ei ole vielä ryhdytty.
– Se tarkoittaa sitä, että töitä tehdään silloin kun niitä on ja puolet vuodesta on sitten vähän rennompaa, sanoo katsastusvastaava Venäläinen.

Lue lisää: