Vuonna 1907 kirjoitettu postikortti antaa vaikutelman, että sen lähettäjä ei ole tottunut kirjoittamaan kortteja.
"Nyt otan kynän ja vähän kirjotan, ja saan sanoa, että me voitaan hyvin ja samaa toivotamme". Teksti päättyy kesken, sillä kortissa ei ole sille enempää tilaa.
– Sitten on pitänyt kirjoittaa toiselle puolelle, että "myös sinulle", kuopiolainen arkkitehti Leo Kosonen hymyilee.
Hänen mukaansa erityisesti joulukorttien lähettäminen oli viime vuosisadan alussa lähinnä yläluokan huvi, ja ilmiönä siten varsin harvinaista.
Harvinainen on myös runsaan kolmensadan kortin kokoelma, johon edellä mainittu kortti kuuluu. Kaikki kortit on lähetetty vuosina 1906–1944 yhdelle ja samalle henkilölle: Hilma Koskiselle.
Aarre kenkälaatikossa
Leo Kosonen löysi Hilmalle osoitetut kortit 1970-luvulla kenkälaatikosta, joka oli unohtunut helsinkiläisen talon ullakolle. Siellä kortit olivat uinuneet lähes neljäkymmentä vuotta.
Talon asukas oli tuomassa kenkälaatikkoa paperikeräykseen, kun Kosonen puuttui tilanteeseen ja pelasti kokoelman itselleen.
Suurin osa korteista on joulukortteja, jotka ovat nyt esillä kuopiolaisessa Kauppakeskus Minnassa.
Kososen mielestä kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas kavalkadi.
– Tämä on hyvä läpileikkaus perheen ja ystävien korttimieltymyksistä, mutta se kuvaa aika hyvin myös sitä yleistä kehitystä, joka on tapahtunut joulukorteissa.
Korteissa näkyy ajan henki
Hilman joulukortit on ryhmitelty näyttelyssä vuosikymmenittäin, mikä tuo esille kullekin ajalle tyypilliset piirteet.
Viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ulkomaiset joulukortit olivat esimerkiksi pääosin väritettyjä valokuvia.
– Osa oli korkeatasoisia värillisiä kortteja, mutta painotekniikka alkoi tuottaa myös halpaa yksiväristä korttia, joka alkoi selvästi yleistyä, Kosonen selittää.
Kolmekymmentäluvulla painotekniikka halpeni jo niin paljon, että joulukorteista tuli koko kansan harrastus. Kotimaisissa korteissa alkoivat silloin vakiintua myös tutut teemat: pieni mökki suurten luminietosten keskellä, kuu taivaalla ja tonttu.
Ajan henki näkyi myös sotavuosina, jolloin kuvissa joulukuusta kuljetetaan häkäpönttöautolla ja pikkulotta kirmaa yhdessä tonttujen kanssa.
Samalla iloisen ja riemukkaan joulun toivotukset vaihtuvat yhä useammin toiveeseen rauhallisesta joulusta. Tästä on esimerkkinä kortti, jota Kosonen pitää "aika hurjana".
– Enkeli on äärettömän hautausmaan yläpuolella ja toivottaa rauhallista joulua.
Toinen kenkälaatikko
Entä kuka oli korttien saaja, Hilma Koskinen? Leo Kosonen on joulukorttien perusteella päätellyt, että Hilma oli kotoisin Hämeen läänin Kosken pitäjästä. Hilma muutti vuonna 1907 Helsinkiin, jossa hän työskenteli ravintolassa.
Hilma asui Helsingissä useissa eri osoitteissa, mutta pian joulukortit kertoivat myös uutisen: hän oli mennyt naimisiin Oskari Mikkolan kanssa. Avioparilla oli Helsingin Hakaniemessä myös yhteinen ravintola, Florida.
– He pitivät korttien perusteella sitä 1930-luvun ajan, aina lähes sotaan asti, Kosonen sanoo.
Hänen mukaansa pariskunta oli lapseton.
– Heillä oli Oskarin veljenpoika, joka oli sodassa, ja veljentytär, joilta on tullut joitakin kortteja. Muilta sukulaisilta ei ole kortteja.
Hilman tarina päättyy korttien osalta vuoteen 1944. Kosonen arvelee, että Hilma ja Oskari ovat saattaneet joko muuttaa toiseen maahan tai sitten he ovat kuolleet peräkkäin.
– Jotain on varmaan tapahtunut.
Jäljellä ovat vain Hilman joulukortit ja joukko valokuvia. Korttien tavoin myös ne löytyivät paperikeräykseen menossa olleesta kenkälaatikosta.
Millainen joulukortti on jäänyt sinulle mieleen? Keskustele aiheesta klo 22.00 saakka.