Kun vihreiden johtohenkilöitä kuvataan mediassa, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto sijoitetaan perinteisesti vasempaan laitaan ja puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö puolueen liberaaliin siipeen.
Emma Karille media ei puolestaan ole kaivanut poliittista poteroa valmiiksi.
Kolmikon mielipide-eroja saa kuitenkin hakemalla hakea suurennuslasin kanssa, jos niitä pyrkii löytämään eduskuntavaalien vaalikonevastauksista.
Soittokierros entisille ja nykyisille vihreille kansanedustajille paljastaakin, etteivät he osaa nimetä suuria linjaeroja kolmikon välillä.
– Sen osaan sanoa, että kaikki seisovat puolueen ohjelmien takana, eräs haastatelluista vastaa.
Sen sijaan kaksi vihreää kertoo, että Niinistön ja Alanko-Kahiluodon välillä on ollut kitkaa jo viime vaalikaudelta lähtien. Toisen mukaan kyse on ollut puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan roolijaosta.
– Tämä kuitenkin olisi pitänyt olla jo taaksejäänyttä elämää.
Toinen sanoo, että varsinkin viime vaalikaudella Alanko-Kahiluoto ohitettiin monessa tapauksessa, eikä vastakkainasettelu ole hävinnyt tälläkään vaalikaudella.
Viime vaalikausi oli vihreille vaikea ja puolue erosi hallituksesta. Perinteisesti ministeri- ja eduskuntaryhmän välillä puolueessa syntyy kitkaa, eikä leikkauksien sävyttämässä hallitustyöskentelyssä varmasti vältytty tältä ilmiöltä.
Alanko-Kahiluodon ulostulo näyttää olevan pitkän kehityksen tulos.
Entä sitten suosimisväitteet? Vain muutama vihreä suostuu asiasta puhumaan nimettömänä. Yksi heistä sanoo, että väite pitää paikkaansa.
Niinistö on kiistänyt väitteen ja viitannut siihen, ettei väistyvän puheenjohtajan mielipiteellä ole suurta arvoa. Puoluekokous valitsee puheenjohtajan neuvoantavan jäsenäänestyksen perusteella.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Väistyvän puheenjohtajan mielipiteellä on aina merkitystä osalle jäsenistä. Varsinkin kun puheenjohtaja on ollut niin suosittu kuin Niinistö.
Erikoista Alanko-Kahiluodon vetäytymisessä on se, ettei hän usko omiin mahdollisuuksiinsa. Vihreiden jäsenet ovat perinteisesti olleet puoluejohtoaan vasemmalla ja tämä asetelma olisi palvellut nimenomaan Alanko-Kahiluodon etua puheenjohtajakisassa.
Tämä siitäkin huolimatta vaikka väistyvä puheenjohtaja vetäisi köyttä toiseen suuntaan.
Mitä sitten ovat tarkalleen ottaen kolmikon väliset mielipide-erot vaalikoneen mukaan? Kyse on vivahde-eroista yksittäisissä kysymyksissä.
Esimerkiksi Niinistö porrastaisi ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jotta tuki loppuvaiheessa ”kannustaisi” ottamaan töitä vastaan. Alanko-Kahiluoto puolestaan painottaa työttömyyden suuruutta, jolloin turvan porrastaminen ei loisi uusia työpaikkoja.
Kumpikaan heistä ei leikkaisi tukea.
Karin ja Alanko-Kahiluodon suurin mielipide-ero puolestaan liittyy siihen, ettei Kari kouluttaisi Irakin hallituksen joukkoja suomalaisvoimin. Alanko-Kahiluoto voisi olla tähän valmis huolellisen harkinnan jälkeen.
Nämä eivät kuulosta mielipide-eroilta asioissa, joista kannattaa alkaa julkisesti riidellä.