Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102486

Samsungin liikevoitto putosi roimasti – syyttää heikentynyttä kysyntää

$
0
0

Eteläkorealaisen elektroniikkayhtiön ja maailman suurimman älypuhelinvalmistaja Samsungin liikevoitto romahti viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. 4,4 miljardin dollarin liikevoitossa oli 38 prosentin pudotus edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Koko vuoden liikevoittonsa yhtiö kertoi pudonneen 51 prosentilla edeltävästä vuodesta.

Yhtiön mukaan romahduksen taustalla on sen keskeisten tuotteiden heikentynyt kysyntä sekä muistipiirien laskeva hinta. Viime vuonna yhtiö kohtasi useita takaiskuja erityisesti muistipiirien markkinassa, jossa tuotanto globaalisti kasvoi ja hinnat laskivat.

Lisäksi kalliimpien älypuhelinten markkina on ollut murroksessa, kun kuluttajat panttaavat pidempään päätöstään päivittää laitteensa uusimpiin malleihin. Yhtiön on määrä esitellä seuraavat Galaxy-laitteensa ensi kuussa.

Tulosjulkistuksen jälkeen yhtiön osake oli Soulin pörssin aamussa reilun prosentin laskussa.

Samsungin liiketoimintaa on vaikeuttanut esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä leimunnut kauppasota, joka tosin näyttää ainakin hetkeksi rauhoittuneen ensimmäisen sopimuksen allekirjoittamisen myötä.

Lisäksi Japani asetti viime heinäkuussa tuontirajoituksia eteläkorealaisten elektroniikkavalmistajien tuotteille. Syynä on maiden välinen kiista sodanaikaisista tapahtumista ja siitä, tulisiko Japanin kompensoida pakkotyötä, jota se teetti korealaisilla miehittäessään niemimaata 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä.

Samsung myös kertoi odottavansa heikon myynnin jatkuvan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiön on määrä esitellä seuraavat Galaxy-laitteensa San Franciscossa ensi kuussa. Kasvua Samsung toivoo erityisesti 5g-teknologiasta.

Lue lisää:

Etelä-Korea pudottaa Japanin luotettujen kauppakumppaneiden listalta – taustalla vanha kiista sotavuosien pakkotyöstä

Samsung varoitti tuloksensa romahtavan yli 50 prosentilla

Samsung edelleen älypuhelinten myydyin – kohuttu Huawei kahmi lisäosuuksia, Applen osuus pieneni edelleen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102486

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>