Suomessa on oikeudessa menossa historiallisen suuri huumejuttu. Se on herättänyt huomiota, koska siihen on sotkeutunut monia julkisuuden henkilöitä.
Syyttäjien mukaan Tampere liittyy monella tavalla ns. Katiska-huumejuttuun. Toinen pääsyytetyistä on tamperelaistaustainen liikemies Niko Ranta-aho. Moni syytetyistä tulee Pirkanmaan liike-elämästä tai muuten asuu alueella. Lisäksi Tampereella on ollut lukuisia varastoja.

Ennen kaikkea huumeita on myyty paljon Tampereelle. Kaupunkiin kytkeytyy myös moni muu viime aikojen iso huumejuttu.
Tamperelainen lastensuojelutyöntekijä Minna Minkkinen sanoo, että on huolissaan nuorten huumekokeiluista. Minkkinen kohtaa työssään alaikäisiä huumeiden kokeilijoita.
– Olen erittäin huolissani. Tavoitetaanko näitä nuoria. Mitä on tapahtunut, että näin paljon nuoria menehtyy?
Vuosi sitten kerrottiin, että Tampereen seudun ammattiopiston Tredun neljä opiskelijaa on kuollut huumeisiin reilun vuoden aikana. Lisäksi kolmen Tredun opiskelijan epäillään kuolleen syksyllä huumeisiin.
Alaikäisten huumekuolemat ovat kasvussa koko Suomessa.
Jetset-elämää vain harvalla
Huumeidenkäyttö on eriarvoistunut. Osa nuorista haaveilee Minkkisen mukaan, että huumeet tuovat rahaa ja ystäviä. Tämä haave voi korostua, kun lukee huumeoikeudenkäyntien tietoja suurista rahoista ja hienoista bileistä.

Jetset-elämä on vain harvan varakkaan ulottuvilla.
– Jotkut vetävät tonnin setelillä kokaiinia mallin navasta hienoissa bileissä. Samaan aikaan meillä on asunnottomia huumeiden käyttäjiä kadulla. Nämä ovat kaksi täysin eri maailmaa, joissa molemmissa ovat mukana huumeet. Ei ole paljon muuta yhteistä.
Suurin osa Minkkisen kohtaamista nuorista on jo niin huonovointisia, ettei odota paljon tulevaisuudelta.
– Kohtaan niin pahoinvoivia nuoria, etteivät he haaveile paljon mistään. Huumeet turruttavat pahaa oloa.
Isoja huumejuttuja Tampereella
Tampereelle kytkeytyy moni muukin viime aikojen iso huumejuttu kuin Katiska-tutkinta. Tässä niistä esimerkkejä:
- Yle kertoi viime viikolla, että maastokätköstä löytyi syksyllä yli 8 kiloa amfetamiinia ja 40 860 kappaletta ekstaasitabletteja. Nämä tuotiin syyttäjän mukaan Tampereen seudulle. Myöhemmin vielä poliisi takavarikoi kilon kokaiinia. Kahdelle päätekijälle vaaditaan kymmenen vuotta ehdotonta vankeutta törkeistä huumerikoksista.
- Vuonna 2018 paljastui Pirkanmaan kaikkien aikojen suurin huumejuttu. Huumeita löytyi maastosta Pirkkalasta ja Tampereelta liikekeskuksesta. Takavarikoitujen huumeiden katukauppa-arvo olisi ollut 2,8 miljoonaa. Päätekijät saivat pitkiä tuomioita, hovioikeus ottaa niihin kantaa alkuvuonna.
- Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli viime kesänä myös Suomen suurinta kokaiiniliigaa. Yhdelle päätekijöistä tuli 13 vuoden vankeusrangaistus ja kahdelle muulle 10 vuotta vankeutta. Vyyhtiin liittyy myös jääkiekkoilija Jori Lehterän saama tuomio. Hän on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.
Kiireelliset sijoitukset lisääntyneet
Minna Minkkinen ei ole koskaan kuullut nuorten sanovan, etteikö aineita saisi jostain.
– Jos aineita ei saa kadulta, nuoret tilaavat niitä ulkomailta.
Nuorimmat Minkkisen kohtaamat huumekokeilijat ovat 13-vuotiaita, mutta tiedossa on myös 10-vuotiaita.
Huumeiden käytön takia nuorten kiireelliset sijoitukset ovat Minkkisen mukaan lisääntyneet.
Myös rikosylikomisario Jari Kinnunen sanoi Ylelle viime viikolla, että lastensuojeluilmoitukset ovat kasvaneet voimakkaasti. Viime vuonna Sisä-Suomen poliisin huumeyksikkö teki 41 lastensuojeluilmoitusta, edellisenä vuonna 20 kappaletta ja 2017 seitsemän.

– Poliiseja on niin vähän suorassa huumeiden vastaisessa taistelussa, että ilman liioittelua pitkästi yli 90 prosenttia käyttäjistä saa pössytellä, piikittää, vetää nokkaan tai imeä eri aineita täysin rauhassa, Kinnunen arvioi.
Jari Kinnusen mukaan viime vuonna pelkästään Pirkanmaalla takavarikoitiin yli 16 kiloa marihuanaa eri muodoissaan. Minna Minkkisen mukaan nuoret kokeilevat yleensä kannabista ja amfetamiinijohdannaisia.
Vanhempien perässä
Lastensuojelu yrittää puuttua huumekokeiluihin. Joskus se onnistuu, mutta yleensä se on hankalaa. Sosiaalityöntekijä ei Minkkisen mukaan paljon paina, jos vanhemmat näyttävät esimerkkiä.
– Olen työurallani tavannut perheitä, joissa vanhemmat ovat opettaneet nuoria käyttämään huumeita. Vanhemmuutta on turvata elämä. Ylisukupolvinen päihteidenkäyttö ei katkea ilman vanhempien halua lopettaa oma päihteidenkäyttö.
Minkkinen on esimerkiksi kohdannut tilanteita, joissa nuoret aikuiset ja vanhemmat hakevat yhdessä puhtaita neuloja. Osalle vanhemmista on tärkeää opettaa turvallinen käyttötapa, ei huumeettomuutta.
– Tämä on pieni osa vanhemmista mutta silti olemassaoleva osa, Minkkinen sanoo.
Vanhemmat joutuvat tappelemaan hoidosta
Yleisin syy kokeilla huumeita on Minkkisen arvion mukaan kokeilunhalu.
Perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä nuorista yhdeksän, lukiolaisista 14 ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista 20 prosenttia kertoo kokeilleensa kannabista vähintään kerran. Kokeilut yleistyivät hieman lukiolaispojilla, joilla kannabista vähintään kerran kokeilleiden osuus kasvoi 14 prosentista 17 prosenttiin. Tiedot selviävät tuoreesta kouluterveyskyselystä.
Minkkisen kokemuksen mukaan suurella osalla nuorista tytöistä poikaystävä tarjoaa huumeita ensimmäisen kerran. Tätä ei ole tutkittu, mutta Minkkisen mukaan ilmiö on näkyvissä.
– Nuorilla ei ole samanlaisia valmiuksia miettiä syy–seurauksia kuin aikuisilla.
Huumekokeiluihin voi liittyä Minkkisen mukaan monenlaista kaltoinkohtelua. Ongelmat kasautuvat isoiksi.
Myös mielenterveyspalvelujen puute näkyy huumekokeiluissa. Minna Minkkinen suree, että alaikäisille huumeiden käyttäjille on vähän hoitopaikkoja.
– En tiedä montaa alaikäistä, jotka ovat päässeet huumehoitoon. Vanhemmat ovat joutuneet tappelemaan hoidoista tai maksaneet ne itse.
Lastensuojelutyöntekijä Minna Minkkinen kannustaa vanhempia juttelemaan huumeista. Lasta ei voi nykypäivänä vain käskeä olemaan irti huumeista.
– Jos vanhempi vielä itse juo kaljaa ja huutaa, että irti päihteistä, se ei toimi. Nuori lukee netistä, miten kaikki sanoo, että alkoholi on pahempi kuin huumeet.
Poppaskonsteja ei ole, mutta vanhemman kannattaa tietää, mitä nuori tekee ja kenen kanssa.
– Niin kauan kuin nuori haluaa kertoa aikuisille, mitä tekee, ollaan tosi vahvoilla.
Lue lisää:
Tampereella huumeita saa helposti, mutta laatu pelottaa käyttäjiäkin – "Se on ihan arpapeliä"