CASTELO DOS SONHOS/ITAITUBA Sademetsän keskellä aukeaa valtava punaruskea kaivanto. Sauma maisemassa voisi tuskin olla jyrkempi: syvänvihreä metsä loppuu kaivinkoneella leikaten ja vaihtuu elottomiin jätevesikaukaloihin.
Kaivannon pohjalla mudan täplittämä kaivinkone jyrsii kaivoksen reunaa. Se kuopaisee kuutiokaupalla soraa ja pudottaa sen vinolle alustalle, johon kolme miestä suuntaa voimakkaita vesisuihkuja.
Veden mukana hiekka valuu ränniä alas, ja painavin maa-aines kerääntyy talteen ritilän peittämään kaukaloon.
Äkkiseltään katsottuna sinne näyttää jäävän vain hiekkaa, mutta mies montun pohjalla osoittaa pikkuriikkistä hippua.
Kimaltelevaa, keltaista kultaa.
Kultaa löytyy kaivajien mukaan keskimäärin 50–100 grammaa päivässä. Se tarkoittaa kaivokselle 2 000–4 000 euron bruttotuloa päivässä.
Se on niin paljon, että Brasilian sademetsien vihreä kulta joutuu väistymään keltaisen kullan tieltä.
Juuri nyt kultakuume raivoaa Brasiliassa pahempana kuin vuosikausiin, koska presidentti Jair Bolsonaro haluaa laajentaa kullankaivuuta alkuperäiskansojen suojelualueille ja kullan arvo on lähellä kaikkien aikojen huippua.
Kultaa kaivetaan häikäilemättömästi. Kullankaivuu Amazoniassa eli Amazonjoen sademetsäalueella on useimmiten laitonta – ja aina likaista, ympäristölle tuhoisaa. Kullankaivuusta on tullut yhä merkittävämpi syy Amazonin alueen metsäkatoon.
Luvattomille kaivajille ja kauppiaille kulta on täydellinen aarre. Kulta mahtuu pieneen tilaan, sitä on helppo kuljettaa ja sulatettuna sen alkuperää on mahdoton jäljittää.
Niinpä jopa suomalaisen vihkisormuksen kimallus voi olla peräisin Amazonin alueen sademetsistä.
Olen tullut selvittämään, mistä sademetsän kultaa kaivetaan ja mitä kultakaivoksilla tapahtuu. Se ei ole kovin helppoa eikä turvallista.
Kultamaat ovat Brasilian villiä länttä, jossa toimii perinteinen viidakon laki – vahvimmat tekevät mitä haluavat.
Läheisessä Castelo dos Sonhosin pikkukaupungissa minua ei toivotettu tervetulleiksi tutustumaan paikalliseen elinkeinoon, koska alueen kaikki kaivokset ovat luvattomia. Tänne ei myönnetä kaivoslupia.
Nimi Castelo dos Sonhos tarkoittaa Unelmien linnaa. Kaupungissa unelmoidaan äkkirikastumisesta – useimmiten kullan avulla, mutta tarjolla on myös rikollisten elinkeinojen koko kirjo laittomista hakkuista huumekauppaan.
Kaupungin ydinliiketoiminnan kannalta toimittajista olisi vain harmia.
Sain kullankaivajien edustajalta selväsanaisen varoituksen pysyä poissa. Jouduin etsimään omin päin kultakaivoksia, jonne sana uteliaista ulkopuolisista ei olisi vielä kiirinyt.
Sovin etukäteen toimituksen johdon kanssa, että tässä tilanteessa on terveellisempää käyttää poikkeuksellista tiedonhankintakeinoa. Esiinnyn ulkomaalaisena, joka on kiinnostunut sijoittamaan kultabisnekseen. Piilotin autossa kaiken, mikä voisi paljastaa oikean ammattini.
Sademetsän keskelle jyrsitty kaivanto löytyi parin tunnin etsiskelyn jälkeen Castelo dos Sonhosin itäpuolelta. Täällä karjatilat ja kultakaivokset ovat korvanneet suurimman osan sademetsästä.
Joet ovat värjäytyneet kermanväriseksi velliksi, koska yläjuoksulla kaivetaan kultaa. Jo hylättyjen kaivosten valkoisia jätealtaita on jäänyt arpina maisemaan.
Jätealtaat ja generaattorin ääni johdattivat lopulta tälle kaivokselle, jonka pohjalla ahertaa kuusi garimpeiroa, kullankaivajaa.
Omistaja ei ole paikalla, mutta peitetarinan turvin pääsen tutustumaan kaivokseen.
On kuitenkin toimittava nopeasti. Omistaja on ehkä vaivihkaa hälytetty paikalle.
Kaupungista on tänne 25 kilometrin ja reilun tunnin ajomatka, joten sen verran minulla on aikaa, ennen kuin paikalta kannattaa liueta.
Jututan yhtä kullankaivajaa. Hänellä on saviset kasvot ja repaleiset vaatteet.
Hänen työtään pidetään usein orjatyönä, mutta palkka on parempi kuin mitä kouluttamaton mies voi tienata muualla Brasiliassa.
Työntekijät saavat jakaa keskenään kymmenen prosenttia löydetyn kullan arvosta. Miestä kohti tulot ovat kuulemma käytännössä noin 650 euroa kuukaudessa.
Sen eteen he sanovat työskentelevänsä 12 tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa eli koko valoisan ajan.
– Käynnistämme koneet aikaisin aamulla ja ruiskutamme vettä soraan. Niin sora saadaan liikkeelle, ja sieltä se kulta löytyy, kullankaivaja kertoo.
Alan kuvata ja kiivetä kaivoksen rinteitä. Varomattomat askeleet aiheuttavat pieniä maanvyöryjä, ja pelkään horjahtavani reunan yli.
Suuri kaivinkone pystyy tuhoamaan ympäristöä todella nopeasti. Tuorein sademetsään raivattu kaivanto on jalkapallokentän kokoinen ja noin 15 metriä syvä. Sen tyhjentämiseen on kaivosmiesten mukaan mennyt alle kolme viikkoa.
Samalla vanhempia kaivantoja täytetään saven seulontaan käytetyllä vedellä. Ennen pitkää vesi päätyy jokiin, joiden samentuminen heikentää kalakantoja.
Kullan erottelussa käytetty elohopea puolestaan kertyy sekä kaloihin että alajuoksulla asuviin ihmisiin.
Jää epäselväksi, onko tässä möyritty valtion vai yksityisten omistajien maita. Tavallisin tapa seudulla on vallata itselle tilukset viidakosta, ja vain harvoin omistukset on kirjattu valtion kiinteistörekisteriin. Maanomistajalle saatetaan maksaa provisiota kaivostoiminnan tuotosta.
– Teemme oikeastaan vain työmme, emmekä tiedä maanomistuksesta mitään, kullankaivaja sanoo.
Tällä kaivoksella parhaat apajat on jo tyhjennetty. Kullankaivajan mukaan kaivoksen laajentaminen ei enää kannata.
– Törmäsimme kivikerrokseen, jossa ei enää ole kultaa, hän kertoo.
Kullankaivajan mukaan kuopat on lopuksi tarkoitus tasoittaa, mutta ainakin naapurikaivoksissa ympäristön siistiminen on jäänyt aikeeksi.
Puolentoista tunnin kuluttua jätän kaivajat työhönsä ja huristan helpottuneena pois paikalta.
Luvattomat kaivokset toimivat avoimesti ja röyhkeästi, vaikka ajoittain viranomaiset kyllä iskevät tänne. Viime syksynä poliisi sulki Castelo dos Sonhosin lähellä kolme kaivosta sekä takavarikoi seitsemän kaivinkonetta ja kaksi puskutraktoria.
Takavarikot ovat silti vain hidaste. Samaan aikaan kymmenet tuhannet kullankaivajat jatkavat työtään laittomasti. Luvallisiakin kaivoksia on, mutta paljon vähemmän.
Amazonian laittomien kaivosten tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Alueella toimivat ympäristöjärjestöt ovat keränneet niistä tietoja eri lähteistä ja julkaisseet kartan, jolle on merkitty yli 450 Brasiliassa sijaitsevaa laitonta kaivosta ja laajempaa kaivosaluetta.
Järjestöjen kokoama kartta on kuitenkin puutteellinen. Siihen ei ole esimerkiksi merkitty Castelo dos Sonhosin lähellä sijaitsevia kaivoksia, vaikka niitä on vähintään kymmeniä.
Kaivoksilta kulta viedään kaupunkien kultakauppiaille. Erityisen paljon heitä on 100 000 asukkaan Itaitubassa Amazonin sademetsän ytimessä.
Itaituba on rähjäisen ja rapistuneen oloinen, matalasti rakennettu kaupunki, jonne pääsee lautalla kaksi kilometriä leveän Tapajósjoen yli. Tapajós on yksi Amazonin suurimmista sivujoista.
Kullankaivuu muodostaa asiantuntijoiden arvion mukaan jopa kaksi kolmasosaa Itaituban taloudesta, vaikka kultaryntäyksen huippuvuodet olivat jo 1970- ja 80-luvuilla.
Kultaa täällä riittää yhä. Suuren ja laillisen kullantuottajan Serabi Goldin mukaan malmin kultapitoisuus yhtiön valtauksilla on noin kahdeksan grammaa tonnissa. Se on tuplasti enemmän kuin vaikkapa Euroopan suurimmalla kultakaivoksella Kittilässä.
Itaitubassa löytää helposti parikymmentä kauppaa, jotka ostavat kultaa. Useimmat kaupat eivät halua olla tekemisissä toimittajien kanssa, mutta eräässä liikkeessä pääsen haastattelemaan kultakauppiasta. Hän on valmis kertomaan, miten kultabisnes toimii, jos hänen nimeään tai kasvojaan ei paljasteta.
Hänelle on samantekevää, onko kulta peräisin laittomalta vai lailliselta valtaukselta – kaikesta kullasta maksetaan sama hinta.
Brasilian kullantuottajien liitto Anoro on arvioinut, että vain viidennes Itaituban kullasta on kaivettu laillisesti. Liittovaltion syyttäjänvirasto on vielä pessimistisempi: sen mukaan vain kuudesosa tuotannosta on luvallista.
Tänne on turha tulla tarjoamaan katinkultaa. Kauppias sulattaa kullan, jotta aineen puhtaus ja arvo voidaan selvittää.
Kultakauppias säätää kaasupolttimen tehoa ja kallistaa upokasta. Valkoinen loimu on niin kirkas, että en uskalla kuin vilkaista sitä. Poltin suhisee tasaisesti ja lieskat iskevät takaisin upokkaan reunoilta.
Roihun keskellä kirkastuu sademetsän himoituin aarre, melkein sileäksi sulanut keltainen soikio, jonka vuoksi täällä hävitetään metsää ja tapetaan ihmisiä. Suuret kultalöydöt johtavat kauppiaan mukaan usein väkivaltaan.
– Tästä kilpaillaan kiivaasti. Ruumiita tulee koko ajan, sanoo nuori kultakauppias suojalasien takana.
Kullankaivajien tulot vaihtelevat paljon. Kauppiaan mukaan tyypillinen yrittäjä, jolla on puolisen tusinaa miestä töissä, voi löytää kilosta kahteen kiloa kultaa kuukaudessa. Arvio vastaa tapaamieni kullankaivajien kertomaa.
Kullan arvo maailmanmarkkinoilla on tällä hetkellä yli 47 000 euroa kilolta. Kauppias arvioi, että kulujen jälkeen yrittäjän nettotulo olisi noin puolet siitä.
Kuluja aiheuttavat palkkojen, polttoaineen ja koneiden huollon lisäksi myös viranomaisten kurinpalautuskampanjat. Tarkastusiskuja laittomille valtauksille tekevät poliisit on maksettava hiljaisiksi.
– Jokainen haluaa osansa. Jotkut poliisit menevät kultakaivoksille, koska siitä saa hiukan ylimääräistä rahaa, kultakauppias kertoo.
Hän ei kertomansa mukaan tunne rehellisiä poliiseja, mutta korruptoituneita kyllä riittää.
Aivan pennittömiksi eivät jää myöskään kaivoksilla raatavat palkolliset. Heidän tulonsa voivat kauppiaan mukaan nousta parhaimmillaan noin 3 000 euroon kuukaudessa.
Tämän putiikin kautta kultaa virtaa kauppiaan mukaan 5–7 kiloa kuukaudessa. Ostettu kulta lähetetään lentoteitse Brasilian suurimpaan kaupunkiin São Pauloon.
Kauppiaan mukaan Itaitubasta lähtee maailmalle vuosittain noin 8 000 kiloa kultaa, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin Suomen vuosittainen kullantuotanto. Koko Brasilian tuotannosta noin kymmenesosa kulkisi siis Itaituban kautta.
Itaituban kaupungin oma arvio kullantuotannosta on hiukan alempi, mutta todennäköisesti suuri osa kultakaupasta ei tule viranomaisten tietoon.
Liittovaltion syyttäjänvirasto arvioi, että koko Tapajósjoen laakson alueelta myydään vuosittain tiskin alta peräti 30 tonnia kultaa.
Kultaan on aina liittynyt täällä paljon rikollisuutta. Eikä kauppiaalla ei ole kovin ruusuista kuvaa edes asiakkaistaan.
– Kullankaivajat ovat vajaamielisiä petoja. He tuhlaavat rahansa ravintoloissa ja ilotaloissa, kauppias sanoo.
Toisenlaisia petoja houkuttelevat kultakauppojen keltaiset julkisivut.
– Viime kerralla ystävämme kadun toiselta puolelta menetti varkaille lähes kolme kiloa kultaa, joten se oli suuri tappio, kauppias kertoo.
Kauppiaan mukaan hänellä itsellään on juuri nyt vain vähän kultaa. Vieressä on panssariovella suljettu kassaholvi, johon en pääse kurkistamaan.
Luvattomat kullankaivajat eivät pidä itseään rikollisina, eikä poliisi ole innostunut pidättämään heitä.
– Olisi mahdotonta vangita 10 000 ihmistä, sanoo laittomia kultakaivoksia tutkinut liittovaltion poliisi Gustavo Caminoto Geiser Ylen haastattelussa.
Geiser työskentelee Brasilian keskusrikospoliisin ympäristörikosten tutkijana. Hänen mukaansa poliisi yrittää nykyisin suitsia laitonta kultakauppaa puuttumalla nimenomaan kauppiaiden toimintaan.
Kultaa ostavien kauppiaiden ei Geiserin mukaan tarvitse varmistua kullan laillisesta alkuperästä muuten kuin kysymällä myyjältä. Jos myyjä sanoo työskentelevänsä laillisessa kaivoksessa, asia on sillä selvä.
– Lakia on pakko muuttaa, ja olemmekin ehdottaneet sitä, Geiser sanoo.
Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä tällainen lainmuutos ei vaikuta todennäköiseltä. Presidentti Jair Bolsonaro haluaa päinvastoin poistaa kullankaivuun rajoituksia.
Bolsonaron suhtautuminen kullankaivuuseen ei ole yllätys, sillä hän on itsekin aikoinaan kaivanut kultaa.
Bolsonaro on lähettänyt Brasilian parlamentille lakiehdotuksen, joka laillistaisi kaivostoiminnan alkuperäiskansojen suojelualueilla. Bolsonaro on perustellut lakiehdotusta sillä, että alkuperäiskansat pitää integroida muuhun yhteiskuntaan, ja kaivostoiminta tarjoaisi heille tuloja.
Alkuperäiskansat ovat puolestaan pyytäneet Brasilian viranomaisilta apua kaivajien häätämiseksi. Esimerkiksi Brasilian pohjoisosassa yanomami-heimon reservaattiin on viime vuoden aikana tunkeutunut jopa 20 000 luvatonta kullankaivajaa.
Alkuperäiskansat eivät useimmiten halua alueilleen kaivoksia, mutta nykyisin heimojen yhteisrintama on alkanut hajota. Osalle kelpaavat kullankaivajien tarjoamat työt.
Kaikki viittaa siihen, että presidentin lietsoma kultakuume on vain kiihtymässä.
Lisää aiheesta:
Ulkolinja-dokumentti: Vaarallinen kulta