Satakunnan lennoston tukikohdassa Pirkkalassa on reilun kuukauden aikana peilaillut viisi harvinaista komistusta. Ensin nähtiin brittiläistä ja ranskalaista tyyliä, sitten pohjoismaista sulavuutta ja lopuksi esille pääsivät amerikkalaiset lihaskimput.
Eurofighter, Rafale, Gripen, F-35 ja Super Hornet ovat nimiä, jotka saavat median takuuvarmasti liikkeelle.
Kävin itse toimittajana Pirkkalassa tutustumassa niistä yhteen.
Nykyaikaiset hävittäjät ovat minulle, ja ehkä monelle muullekin, hyvin monimutkaisia. Näin siitä huolimatta, että olen seurannut puolustusteollisuutta ja alan kansainvälisiä julkaisuja toimittajana todella pitkään.
Käytännössä joudun siis usein juttua tehdessä tukeutumaan vähintään jossain määrin siihen, mitä koneiden valmistajat kertovat tai mitä on julkaistu ulkomaisissa tiedotusvälineissä.
Suomessa puolustusteollisuuden julkista tarkastelua hankaloittaa vielä se, että täällä ei juurikaan ole riippumattomia alan asiantuntijoita.
Meille toimittajille tarjotaan tuon tuosta matkoja konetehtaille ja joskus sotilastukikohtiin. Itse olen käynyt Saabin tehtailla Ruotsissa kahdesti.
Toki valtaosa tiedotusvälineistä maksaa matkansa itse mutta muu kestitseminen, kuten ruokailut, menevät hävittäjävalmistajan piikkiin.
Näennäisesti avointa viestintää
Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Markus Mykkänen on seurannut meneillään olevan hävittäjäkaupan uutisointia. Hän sanoo huomanneensa, että jutuissa korostuvat hävittäjien hyvät puolet.
– En ole nähnyt, että huonoja puolia olisi kovin paljon käsitelty.
Mykkänen arvelee, että yksi syy kritiikin vähyyteen on kokemuksen puute. Hävittäjäkauppoja tehdään harvoin eikä toimituksilla ole niistä juurikaan rutiinia.
Käytännössä toimittajat joutuvat usein luottamaan niihin asiantuntijoihin, joita Puolustusvoimat tai hävittäjien valmistajat heille järjestävät.
– On esittelytilaisuuksia, joissa lentäjä tai kokenut asiantuntija kertoo, miksi juuri tämä kone on erinomainen vaihtoehto.
Mykkänen uskoo, että median eteen tuotuja haastateltavia on koulutettu etukäteen kertomaan sopivia tarinoita. Lisäksi hävittäjien esittelymateriaali ja kuvat tulevat yleensä suoraan valmistajilta.
Mykkänen johtaa Jyväskylän yliopistossa tutkimushanketta Journalistit lobbaamisen kohteena. Hankkeessa selvitetään, kuinka mediaa käytetään päätöksenteossa ja kuinka toimittajiin kohdistetaan vaikuttajaviestintää.
Edellinen hävittäjävalinta oli yllätys
Edellisen kerran vastaava hävittäjähankinta tehtiin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Myös silloin kauppa sai runsaasti tilaa tiedotusvälineissä.
Toukokuussa 1992 valtioneuvosto tiedotti, että Suomen uudeksi hävittäjäksi on valittu amerikkalainen F/A-18 Hornet. Se ei alkuun ollut edes kilpailussa mukana.
Kovin hyvin media ei tuolloinkaan pysynyt mukana kaupan käänteissä, todetaan viime keväänä Turun yliopistossa tarkastetussa pro gradussa.
Aatusamuli Petäjän kirjoittamassa opinnäytetyössä todetaan, että lehdistössä Hornetin valintaan ei juurikaan uskottu.
Esimerkiksi vielä maaliskuussa 1992 suurehkossa maakuntalehdessä julkaistiin juttu, jossa kilpailun voittajaksi veikattiin JAS 39 Gripeniä. Juttu ilmestyi vain pari kuukautta ennen voittajan julkistamista.
Gripen oli ilmeisesti pudonnut pelistä jo aikoja sitten.
Ilmavoimien silloinen komentaja Heikki Nikunen kertoo Ylelle, että Hornetin suorituskyky oli tiedossa jo ennen virallista vertailua mutta silloisten hintatietojen mukaan Suomen määrärahat näyttivät riittämättömiltä.
Nikunen pitää ymmärrettävänä, että media ei uskonut Hornetin valintaan.
–Valinnan yllätyksellisyys johtui varmasti siitäkin, ettei kone ollut mukana ensimmäisellä kierroksella.
Lehdistö pystyi kuitenkin vain arvailemaan koneiden hintoja, sillä valmistajat salasivat tiedot, Petäjä kirjoittaa gradussaan.
Mediassa arvioitiin, että Hornetin hankinta maksaisi korkeintaan 10 miljardia markkaa. Tämäkin näyttää menneen pieleen. Vuonna 1995 Heikki Hiilamo ja Simo Sipola laskivat kirjassaan Aavelasku, että hankintahinnaksi tulee vähintään 16 miljardia markkaa.
Vertailun vuoksi: Puolustusministeriö on ilmoittanut, että nyt tekeillä oleva kauppa maksaa korkeintaan 10 miljardia euroa.
Nikunen muistelee, että Hornetin valinta oli useimmille yllätys, kun tieto tuli julkisuuteen. Yllätystä lisäsi vielä se, että tieto valinnasta ei vuotanut medialle etukäteen.
Nikunen kävi esittelemässä Hornetin valinnan ensin pääesikunnalle, sitten puolustusministeriölle ja puolustusneuvostolle. Sen jälkeen asia meni valtioneuvoston raha-asiain valiokunnalle ja lopuksi valtioneuvostolle.
– Olimme kiitollisia, että tieto ei vuotanut etukäteen. Se olisi todennäköisesti tuottanut paljon väitteitä väärästä ratkaisusta, joiden oikaisuun olisi kulunut aikaa ja energiaa.
Ammattimaiset viestintätoimistot
Päättäjiin ja mediaan pyritään nyt vaikuttamaan aivan eri tavalla kuin kolmekymmentä vuotta sitten.
Toimittajien määrä on vähentynyt ja vastaavasti yritysviestintään sekä viestintätoimistoihin on palkattu lisää väkeä. Yrityksiä edustavat viestintätoimistot tarjoavat medialle valmiita, hyvin kirjoitettuja tarinoita ja sanavalmiita haastateltavia.
– Tiedotteet ovat kovien ammattilaisten kirjoittamia. Lisäksi ehdotetaan haastateltavia ja ihmisiä, joilta saa lisää tietoa, sanoo tutkijatohtori Markus Mykkänen.
Mykkänen kuitenkin korostaa, että päätöksentekoon vaikuttaminen ei sinänsä ole kielteistä vaan se kuuluu demokratiaan.
– Se on tärkeää, että jutussa ilmenee, ketkä ovat päässeet ääneen ja mitä kautta.
Mykkänen pitää mahdollisena, että nytkin tulee jotain hankintahintoihin tai sopimuksiin liittyvää, jota media ei ole huomannut.
Lue lisää: