Suomen suurimpiin musiikkifestivaaleihin lukeutuva Weekend Festival siirtyy pidettäväksi Käpylän liikuntapuistossa ja Messukeskuksen ulkoalueilla. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 7.–8. elokuuta.
– Uusi alue mahdollistaa myös Weekendin kasvattamisen ja kehittämisen niin ohjelmallisesti kuin visuaalisesti. Tämän kokoluokan tapahtuma ei olisi enää mahtunut aiempaan paikkaansa Suvilahteen, Weekendin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen tiedotteessa.
Tapahtuma järjestettiin aiemmin muun muassa Suvilahdessa ja Kalasatamassa.
Yhdeksättä kertaa järjestettävä musiikkifestivaalin uusi paikka sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien päässä Itä-Pasilan ja Käpylän ulkokentillä. Weekedn on kerännyt kymmeniä tuhansia kävijöitä.
Laaja esiintyjä joukko on jo julkistettu
Tulevan kesän esiintyhiä ovat Someone You Love -hitillään jo miljardi striimausta kerännyt Lewis Capaldi sekä Falling-biisistään tunnettu Trevor Daniel.
Muita Weekendin jo julkistettuja artisteja ovat ensi kertaa Suomessa nähtävät Stupid-levytyksestään tunnettu yhdysvaltalainen laulaja-tuottaja Ashnikko ja Lalala-kappaleellaan maailmanmaineeseen noussut DJ-tuottaja Y2K.
Lisäksi Weekendissä nähdään muun muass brittiräppäri AJ Tracey, slovenialainen DJ Umek, ranskalainen DJ-tuottaja Tchami sekä Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva lauluntekijä NLE Choppa.
Kotimaisia esiintyjiä päälavalle ovat Evelina, Teflon Brothers, JVG ja Etta.
Aiemmin julkistettuja artisteja ovat rap-laulaja Asap Rocky sekä yli miljardi soittokertaa SoundCloudissa ja YouTubessa kerännyt norjalainen DJ-tuottaja Kygo ja Ultran pääesiintyjänäkin tunnettu ruotsalainen teknotuottaja-DJ Adam Beyerin.
Festivalille saapuvat myös muun muassa neljästi Grammy-ehdokkaana ollut australialainen räppäri Iggy Azalea sekä yli 400 miljoonaa striimausta Piece Of Your Heart -kappaleellaan kerännyt italialainen tuottajakolmikko Meduza.
Järjestäjä aikoo kertoa lisää muista artisteista kevään aikana. Weekendin lippujen ennakkomyynti on jo alkanut.
Lue myös: