Posti ostaa yli 1 000 työntekijän ruotsalaisen logistiikkayhtiö Aditro Logisticsin, valtionyhtiö kertoo.
Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto kertoo, että kauppa toteuttaa yhtiön strategiaa. Posti pyrkii kehittämään palveluvalikoimaansa Pohjoismaissa.
– Suomessa yhtiömme Transval Group on markkinajohtaja logistiikan ulkoistusratkaisuissa. Aditro Logisticsin myötä olemme suurimpien toimijoiden joukossa nyt myös Ruotsin ja Norjan markkinoilla, Kuusisto sanoo tiedotteessa.

Aditro tarjoaa Ruotsissa ja Norjassa esimerkiksi varasto-, henkilöstövuokraus- ja kuljetuspalveluita. Sen liikevaihto viime vuonna oli noin 1 100 miljoonaa kruunua (noin 100 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on kuusi varastoa Ruotsissa ja yksi Norjassa. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Kaupan toteutuminen vaatii Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Lue myös: