Isän natsitaustaa on kuvattu Ruotsissa kuningatar Silvian pimeäksi salaisuudeksi, ja kuningatar on pyrkinyt omilla tutkimuksillaan puhdistamaan isänsä maineen.
Nyt julkisuuteen tulleet historialliset dokumentit, päiväkirjat ja muistiinpanot osoittavat, että Walther Sommerlath oli mukana salakuljettamassa turvaan saksalaisia vastarintamiehiä, jotka halusivat syöstä Adolf Hitlerin vallasta, kertovat sanomalehdet Expressen ja Dagens Nyheter.

Dokumentit löytyivät malmöläisen it-konsultin Tomas Sielskin perheen arkistoista, ja hän on tarkistanut niiden tietoja tutkijaryhmän kanssa. Paperit luovutettiin hänen isoisälleen elokuussa 1945 ja kuljetettiin Ruotsiin.
Lista: Sommerlath kuului vastarintaliikkeeseen
Dokumenttien alkuperäinen haltija oli saksalainen vastarintamies Otto Wegner, joka työskenteli pakon alla SS-miehen autonkuljettajana toisen maailmansodan aikana.
Niiden joukossa on lista saksalaisista vastarintaliikkeen jäsenistä. Heidän joukossaan on Walther Sommerlathin nimi.
Uusien tietojen mukaan hän osallistui 15 vastarintamiehen pelastamiseen Saksasta Ruotsiin elokuussa 1944, pian sen jälkeen, kun Claus Schenk von Stauffenberg oli epäonnistunut Hitlerin salamurhayrityksessä.
Hitler oli aloittanut jahdin salamurhaajan kumppaneiden löytämiseksi, joten vastarintaliikkeen miesten salakuljettaminen Ruotsiin oli riskientäyteinen yritys.
Joukko ruotsalaisia osallistui salakuljetukseen
Salakuljetus suunniteltiin huolella. Mukana oli ruotsalaisia diplomaatteja, Berliinin ruotsalaisen kirkon jäseniä ja muutama saksalainen.
Vastarintamiehet kuljetettiin junalla Saksasta Etelä-Ruotsiin. Juna lähti matkaan Altdönernissä, joka sijaitsee noin sata kilometriä Berliinistä kaakkoon, ja siellä se lastattiin huonekaluilla ja sinetöitiin.
Ne kuitenkin avattiin uudelleen Köpenickissä, Berliinin tuntumassa, ja huonekalut otettiin ulos vaunuista. Vastarintamiehet, joiden joukossa oli naisia ja lapsia, nousivat junaan.
Jotta vaunun paino säilyisi samana, vaunuun lastattiin myös betonipilareita. Betonipilarit olivat peräisin Walther Sommerlathin tehtaalta, ja Sommerlath myös hävitti huonekalut, jotka poistettiin junasta.
Juna lasteineen pääsi Trelleborgiin, ja siihen loppuvat lähes kaikki tiedot kuljetuksesta.
Dokumentit perhearkistostaan löytänyt Tomas Sielski arvelee, että Ruotsin hallitus ja turvallisuuspoliisi Säpo saattoivat olla osallisia vastarintamiesten salakuljetukseen. Hän on yrittänyt hakea tietoja kuljetuksesta Säpon arkistoista, mutta ne on hävitetty.
"Sommerlath oli NSDAP:n jäsen vain pari kuukautta"
Tomas Sielski uskoo myös, että Walther Sommerlathin oli natsipuolue NSDAP:n jäsen käytännöllisistä syistä ja paljon lyhyemmän aikaa kuin aiemmin on luultu.
Walther Sommerlathin natsimenneisyys paljastui heinäkuussa 2002, kun Arbetan-lehti paljasti, että hän oli ollut NSDAP:n jäsen vuodesta 1934.
Sielskin mukaan Sommerlath liittyi puolueeseen vain tehdäkseen kaupan juutalaisen liikemiehen Efim Wechslerin kanssa ja pysyi puolueen jäsenenä parin kuukauden ajan. Sommerlath halusi ostaa Wechslerin tehtaan, ja se oli mahdollista vain, jos hän oli puolueen jäsen.

Hän perustaa uskonsa siihen, että Sommerlathilla ja toisella henkilöllä on ollut sama jäsennumero NSDAP:ssä. Tämä toinen henkilö liittyi puolueeseen vuonna 1934, kun taas Sommerlath liittyi Sielskin mukaan puolueeseen vasta 1939.
– Moni seikka viittaa siihen, että he tekivät sopimuksen. Sommerlath ottaisi tilapäisesti jäsenyyden käyttöönsä, jotta hän pystyi tekemään kaupan, Sielski sanoo sanomalehti Expressenissä.
Sielskin dokumenttien mukaan Sommerlath olisi myös järjestänyt Berliinin ruotsalaiseen seurakuntaan henkilöpapereita, joita käytettiin juutalaisten salakuljettamiseen ulos maasta.
Kuningatar Silvia ei ole itse kommentoinut uusia tietoja isästään, mutta hovin tiedottajan mukaan hän on tietoinen niistä.
– Kuningatar on itse tehnyt tutkimuksia, jotka ovat yhdenmukaisia uusien tietojen kanssa, hovin tiedottaja Margareta Thorgren sanoo Expressenille.

Lue lisää:
Kirja: Kuningatar Silvia peitteli isänsä toimia natsi-Saksassa
Kuningatar Silvian tilaustutkimus puhdistaa isän natsiepäilyistä