Kaarinalainen perheenisä Petri Hollmén, 40, kertoo, että hän ei olisi ikinä tajunnut sairastuneensa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin ilman älysormustaan.
Kun mies heräsi torstaiaamuna, älysormus kertoi hänen vireystasonsa olevan alhainen. Se puolestaan johtui yhdellä asteella kohonneesta ruumiinlämmöstä.
Hollmén ei tuntenut itseään lainkaan sairaaksi. Siitä huolimatta hän soitti varmuuden vuoksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan kysyäkseen toimintaohjeita. Olihan hän hiljattain ollut laskettelulomalla Itävallan Tirolissa, joka sittemmin julistettiin epidemia-alueeksi.
Miehelle tehtiin koronavirustesti, jonka tulos oli positiivinen.
– Olin todella hämmästynyt, mutta en peloissani. Olin onneksi siinä määrin seurannut koronaa, että tiesin, etten ole riskiryhmässä, Hollmén kertoo Ylelle puhelimitse.
Mies sanoo, että hänellä ei ole ollut muita oireita kuin lievää lämpöä.
– Minulla on sellainen olo, että olisin nukkunut huonosti. En urheilemaan lähtisi, mutta nuutuneisuuden lisäksi ei ole mitään oireita, vaikka kuinka koetan tutkiskella kaikkia kehon tuntoja.
"Kenelle tästä kehtaa ja voi kertoa?"
Hollmén kirjoitti tartunnastaan Facebookiin ja blogiinsa, jotta saisi sairauteen liitettyä stigmaa vähennettyä.
– Kyllä minä jonkin aikaa mietin, kenelle tästä kehtaa ja voi kertoa. Korona on tällä hetkellä tabu. Tähän pitäisi suhtautua vähän niin kuin influenssaan – että se tarttuu etkä voi sille mitään eikä se ole sinun syysi, Hollmén pohtii.
Kirjoitukset ovat poikineet vain mukavia tsemppiviestejä. Yhtään ikävää kommenttia ei ollut tullut ainakaan lauantai-iltapäivään mennessä.
Hollmén on karanteenissa vaimonsa ja kolmen lapsen kanssa. Nythän kaikkia ei enää testata koronan varalta, joten muiden perheenjäsenten mahdollisista tartunnoista ei ole tietoa. Vaimolla ja lapsilla on ollut kurkku karheana, mutta ei muita oireita.
– Vaimo oli kävellyt vähän reippaammin ja sanoi, että hänellä ei ollut ihan normiolo. Kuumetta hänellä ei ole, Hollmén kertoo.
Perheellä on hyvin ruokaa viikonlopun yli. Tiistaiksi on tulossa ruokakassi kaupasta. Myös naapurit ovat tarjonneet apua kaupassakäynnin kanssa.
Hollmén ja hänen vaimonsa pystyvät tekemään töitä kotoa käsin. Heillä on iso piha, jossa voi ulkoilla. Hollmén ei juuri kotipihaa ja laakeaa lähipeltoa kauemmaksi saa mennä. Muu perhe voi ulkoilla, kunhan he eivät mene ihmisten pariin tai kauppaan.
– Meillä on vaimon kanssa ollut niin hektistä töissä puoli vuotta, että vaikka tämä ei ole toivottu stoppi, on mukavaa olla perheen kanssa.
Hollmén myöntää kuitenkin, että karanteenissa on outojakin puolia.
– On se vähän hassu tunne, kun lasten koulukaverit tuovat tuohon portaalle kirjoja, niin ne vilkuttelevat ikkunan takaa kuin tässä olisi spitaalisairaala, Hollmén nauraa.
Reissukaverit kipeinä myös
Hollmén on ollut yhteydessä reissukavereidensa kanssa. Hän arvelee, että kymmenkunta muutakin seurueesta on sairastunut. Kaikilla koronaa ei ole diagnosoitu.
– Suurimmalla osalla on pientä köhää. Vain yhdellä kunnon flunssan oireet. Kaikki ovat 40–50-vuotiaita perusterveitä ihmisiä.
Koronaviruksesta on ehkä syntynyt sellainen mielikuva, että viruksen aiheuttama tauti romahduttaa sänkyyn jokaisen tartunnan saaneen. Moni voi kuitenkin sairastaa tautia tietämättään.
– Tässä kohtaa olisi erittäin hyvä, ettei menisi isovanhempia moikkaamaan tai duuniin, vaikka olisi vain pieniä oireita, Hollmén sanoo.