Lintuinfluenssan on todettu tarttuneen kotikissoihin ensi kertaa. New Yorkin terveysviraston mukaan kymmenet kissat ovat sairastuneet H7N2-tyypin virukseen kaupungissa.
Sadat kissat ovat joutuneet karanteeniin erittäin herkästi ilmateitse tarttuvan viruksen takia New Yorkin eläinsuojelukeskuksissa. Niitä pidetään eristyksissä 90 päivää, kunnes ne voidaan todeta tutkimuksissa terveiksi.
Kissat ovat kärsineet melko lievistä oireista, kuten aivastelusta, yskästä sekä vuotavista nenistä ja silmistä. Lisäksi ainakin yksi eläinlääkäri on sairastunut.
Tautia havaittiin viime kuussa 45 kissassa Manhattanilla toimivassa eläinsuojelukeskuksessa. Myöhemmin sitä havaittiin myös Queensissa ja Brooklynissä sijaitsevien eläinsuojelukeskusten kissoissa.
Toistaiseksi ei tiedetä, mistä kissat ovat taudin saaneet tai miksi se on levinnyt niin nopeasti. Keskuksista itselleen kissoja adoptoineita kehotetaan tarkkailemaan lemmikkejään.
Riski ihmistartuntoihin on kuitenkin melko pieni. H7N2 on kuitenkin mutautumiskykyinen virus ja se voi levitä lintujen lisäksi nisäkkäisiin kuten kissoihin. Se leviää myös eläimistä ihmisiin.
Lähde: Reuters