Moni asia on kiinni ajoituksesta – esimerkiksi se, oletko upporikas vai rutiköyhä. 80-luvun loppupuolella ison mittaluokan matkailuhankkeeseen mukaan lähtenyt Seppo Juurikko sai opetuksensa kantapään kautta.
– Olen tässä monta kertaa sanonut, että minä ja Pertti (Lindeman) olisimme Suomen rikkaimpia ihmisiä, mutta kun ajoitus oli väärä. Nyt olemme Suomen köyhimpiä ihmisiä. Sellainen pieni ero tässä lopputuloksessa on, Katinkullan kylpylähotellia perustamassa ollut Juurikko kertoo.
Juurikon äänessä ei kuulu karvas katkeruus, päinvastoin. Hän nauraa ja nauru on lämmintä.
Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun meillä oli myönteiset rahoituspäätökset. Seppo Juurikko
Mies ei ole antanut aiemmin haastatteluja Katinkullan konkurssista tai lama-ajan menetyksistä. Se on ollut henkisesti liian vaikeaa.
– En ole halunnut. Jouduin silloin niin paljon julkisuuteen näiden asioiden kanssa ja leimauduin tällaiseksi konkurssimieheksi.
Nyt hän kuitenkin puhuu. Hetki on oikea.
– Nyt olen saanut omat asiani hyvälle mallille, ja on ollut aikaa ja energiaa keskittyä yhteiskunnallisiin asioihin. Olen niin huolestunut yhteiskunnallisesta tilanteesta, että on pantava itsensä likoon.
Isoon hankkeeseen lähteminen ei harmita
Jos Juurikolle annettaisiin mahdollisuus palata siihen hetkeen, kun nuori Pertti Lindeman käveli hänen huoneeseensa ja taivutteli miehen mukaan yhtiöön, hän tekisi kaiken samalla tavalla kuin silloinkin. Hän hyppäisi mukaan hankkeeseen, joka kaiken logiikan ja matematiikan perusteella tulee onnistumaan.
– Nyt kun tämä kujanjuoksu on juostu läpi, niin eihän se mukavalta ole tuntunut. Mutta niillä tiedoilla, jotka silloin ja sen jälkeenkin olivat, niin kyllä minä olisin lähtenyt mukaan, Juurikko toteaa yli 20 vuotta myöhemmin.
Jos mies voisi muuttaa jotain, hän olisi suonut Lindemanin kävelevän toimistoonsa kaksi tai kolme vuotta aikaisemmin. Silloin yrityksen talous olisi ollut tukevampi kestämään yhteiskunnan totaalisen romahduksen.
– Korot nousivat 20 ja 25 prosenttiin. Muistan sellaisen kahden tai kolmen viikon jakson, kun maksoimme 44 prosenttia korkoa satojen miljoonien markkojen lainoista, niin eihän mikään yritys sellaista kestä. Tätä en voinut ennalta arvata, enkä ennustaa, Juurikko sanoo.
Vauhdikkaalla 80-luvulla rahoitukset ja yhtiöt syntyivät tuosta vain
Lamaa edeltävinä vuosina yritysmaailmassa oli menty tukka putkella. Seppo Juurikon ja Pertti Lindemanin matkailuhanke oli muuttunut ideasta todeksi vain neljässä vuodessa.
– 80-luvun loppu oli vauhdikasta aikaa, kun minäkin olin monessa muussa mukana, Juurikko muistelee Katinkullan perustamista ja sitä edeltäviä Lapin ja Pohjois-Suomen matkailuhankkeita.
– Rahoituksia sai kohtuullisen helposti. Tuossa Pertin kanssa käydyssä palaverissakin päätettiin, että perustetaan yhtiö.
Ja yhtiö perustettiin. Siinä asianajajana toiminut Juurikko oli ammattilainen.
– Pertin kanssa vain sovimme, että hänestä tulee toimitusjohtaja ja minusta hallituksen puheenjohtaja. Nimen keksiminen oli kaikkein vaikeinta, ja huono nimi, Rantakatin Lomakylä Oy, keksittiin. Heti seuraavana aamuna, kun yhtiön papereissa oli nimet, lähdimme anomaan rahoja pankista. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun meillä oli myönteiset rahoituspäätökset.
"Riskit ovat pienempiä, kun tehdään isosti"
Juurikko epäili matkailubisneksen perustamista Kainuun korpimaakuntaan vain hetken ajan. Vuokatti oli hänelle tuttu ainoastaan Urheiluopiston tenniskursseilta.
– Sanoin Pertille jo palaverin alkuun, että missä sellainen Vuokatti on, mahtaako kukaan tietää sitä. Tosiasiassa itse sen tiesin, mutta kyllä se oli Jumalan selän takana, Juurikko sanoo.
Juurikko laskeskeli, että Lindemanin liikeidea toimii, ja vakuuttui, kun uusi liikekumppani oli valmis tekemään kerralla suurta ja ennenkuulumatonta.
Sovimme heti alussa avajaispäivän neljän vuoden päähän. Seppo Juurikko
– Riskit ovat pienempiä, kun tehdään isosti, Juurikko kertoo ajatelleensa.
– Matematiikka oli sellainen, että olimme varmoja, että saamme kaiken onnistumaan ja niin saimmekin. Sovimme heti alussa avajaispäivän neljän vuoden päähän.
Miesten suunnitelma pitivät. Maakaupat vuonna 1988 ja ensimmäinen taloyhtiö, Katinkultakuume, valmistui vuonna 1989 tammi–helmikuussa. Samana vuonna myös kylpyläsuunnitelmat olivat paperilla ja päätettiin, että lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1991 pidetään avajaiskekkerit.
– Täsmälleen sinä päivänä ne sitten pidettiinkin – tosin juhlittiin neljä päivää, vaikka piti juhlia yksi, kuten alun perin oli suunnitelmissa, Juurikko muistelee.
Usean laman nähnyt mies
Juhlat loppuivat lyhyeen. Lama oli kuin maanjäristys. Pankit romahtivat ja kymmenet tuhannet yritykset menivät konkurssiin. Kaikki oli tomuna ennen kuin kukaan ehti todella tajuta, mitä tapahtui.
Sopimuksesta huolimatta pankki päätti lopettaa yrittäjien rahoituksen ja kaataa yhtiön. Katinkullan lomaosakekylän rakennuttajayhtiö Rantakatin Lomakylä Oy meni konkurssiin lokakuussa 1992.
Juurikon elämässä alkoi melkein 20 vuoden ulosottojakso. Tiet Lindemanin kanssa erkanivat, kun Lindeman muutti ulkomaille ja Juurikko jäi Suomeen.
– Meidän ajattelutapamme on Pertin kanssa totaalisen toisenlainen. Kyllä me aina silloin tällöin tapaamme vielä tänäkin päivänä.
Juurikko perusti heti konkurssin jälkeen lastensa nimiin uuden yhtiön, jota hän pyörittää edelleen.
– Olin jo ollut tekemisissä tällaisten asioiden kanssa asianajajana useissa eri tapauksissa. Isäni oli sotilas, ja kun sellaisen ammatin valitsee, niin tietää, että voi kuolla. Minä tiesin, että yrittäjälle voi käydä näin, ei siinä ollut mitään kummallisempaa.
Tilanne on paljon paljon huolestuttavampi kuin 1990-luvun lama. Nyt meillä on vasta totiset paikat edessä. Seppo Juurikko
Yrittäjä oli ehtinyt nähdä talouden romahtamisen ja laman jo kaksi kertaa ennen 1990-luvun lamaa.
– Muun muassa öljykriisin aikana 1970-luvulla olin rakennusliikkeen talousjohtaja, ja öljyn hinta nousi aivan pilviin. Rakennusliikkeet olivat menossa konkurssiin. Meillä oli rakennusliike Insinöörirakentajat.
"Tein laskelmat Virolais-Jussille ja valtio korvasi"
Juurikko kertoo, että 70-luvulla hänen rakennusliikkeensä pelasti valtiovarainministeri Johannes Virolaisen säätämä laki. Lain mukaan konkurssiin ajautuva yritys saattoi saada valtiolta korvauksia, mikäli urakat ovat tappiollisia energian hinnannousun vuoksi .
– Minä juristina ja talousjohtajana tein laskelmat Virolais-Jussille, ja valtio korvasi. Jussi lähetti rahat siitä kompensaatioksi, koska yrityksestä riippumattomista syistä urakat olivat tappiollisia.
– Minulla oli luottamus, että jos tällaisia force majeure -tilanteita syntyy, niin joku niistä vastaa. Toisin kävi. Silloin olivat Esko Aho, Iiro Viinanen ja kumppanit vallan kahvassa. Omat asiansa hoitivat, mutta yrittäjät, heidän työntekijänsä ja perheensä heitettiin pellolle.
Katinkullan konkurssissa Juurikko menetti joka ikisen omaisuuserän, mitä hänellä oli.
– Kaikki meni. Olin ulosotossa 19,5 vuotta, eli yrittivät estää työntekoni ja odottivat koska pääsen eläkkeelle. Eläkettäkin ulosmittasivat. Sain 540 euroa, suojaosuuden ulosmittauksen jälkeen ja sillä oli tultava toimeen.
Pankit ulosmittasivat myös kaiken, mitä Juurikko sai säästettyä vähäisistä tuloistaan. Summa oli 3 000 markkaa.
– Vaikka olin juristi ja asianajaja, niin kyllä se minullekin tuli yllätyksenä, että ulosottoviranomaiset huomasivat, etten ole käyttänyt rahoja, vaan ne ovat kertyneet pankkitilille pääomaksi. He ulosmittasivat viimeistä penniä myöten sen koko summan. Minä kuvittelin, että saan pitää sen, jos vaikka sairastun.
Käynnissä oleva taantuma on pahin kaikista
Menipä Juurikko sitten rautakauppaan tai vakuutuskonttoriin, hän sai selittää selittämästä päästyään. Katinkullan konkurssin jälkeinen median luoma tunnettavuus auttoi jatkamaan yritystoimintaa. Ihmiset tiesivät matkailuyrittäjien kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta.
– Kaikki portit olivat kiinni. Mutta kun kerroin, että olen se Katinkullan yrittäjä, ja kun pankki tippui alta pois, niin siinä meni kaikki parikymmentä yritystä kuin korttitalo. Selitin, että tarvitsisin tilin tai vakuutuksen uusia yrityksiäni varten. Tarinan kertomisen jälkeen tilit ovat auenneet ja muutkin, yllättävää kyllä.
Olen rakentanut kaikki yritystoimintani niin, että kaikki on itsestä kiinni. En luota pankkeihin tai minkäänlaisiin yhteistyökumppaneihin. Seppo Juurikko
Pahin ei ole takana. Juurikon mukaan tämän päivän tilanne on dramaattisempi kuin aikaisemmat taantumat ja pankkikriisit.
– Tilanne on paljon huolestuttavampi kuin 1990-luvun lama. Nyt meillä vasta on totiset paikat edessä. Tämä vain tapahtuu paljon hitaammin, silloin se rysähti päälle ja hyvä oli, että se tapahtui niin nopeasti, niin ei ehtinyt paljon miettiäkään mitään. Tämä on nyt paha missä ollaan, Juurikko toteaa ja hänen äänensä vakavoituu.
Juurikko selittää väitettään jatkuvasti uutisoiduilla yt-neuvotteluilla sekä investointien ja kansantalouden kannalta tärkeiden verkostojen, kuten sähkö-, liikenne- ja tietoverkon, myymisellä ulkomaiseen omistukseen. Esimerkkejä löytyy läheltäkin.
– Katinkulta on Holiday Clubin myötä myyty intialaisille. He osaavat hoitaa asiansa paremmin kuin me. Luotan heihin enemmän kuin suomalaisiin. Uskon, että intialaiset tulevat viemään Suomen matkailua vahvasti eteenpäin.
Juurikolla on selkeä mielipide. 90-luvun laman jälkihoidossa ja tämän päivän talouskurimuksen kohentamisessa on typerehditty.
– Nyt on kyse selkeästi tyhmyydestä. Pankkitukipolitiikka oli täysin käsittämätöntä. Pankit pelastettiin, yritykset ja työntekijät ei. Nyt tapetaan yrityksetkin. Tapetaan se lehmä, jota voitaisiin lypsää tai myydään se ulkomaalaisille. Ne kyllä osaavat lypsää sen lehmän, Juurikko vertaa.
Yltiöpäinen leikkaaminen ei ole hänen mielestään pitkällä tähtäimellä kannattavaa ja järkevää, sillä rattaat saadaan pyörimään vasta kun uskalletaan sijoittaa pitkän tähtäimen hankkeisiin – muuten tehdään sama virhe kuin 90-luvun laman jälkihoidossa.
– Kohta ei ole enää ketään, kuka tuottaa mitään. Valtion velkaantuminen tapahtuu syömävelan maksamiseksi. Ruokitaan ihmisiä, jotka eivät tee mitään. Suomessa ei investoi valtio, eivät investoi yritykset. Sen takia olen huolestuneempi nykylamasta kuin 90-luvun lamasta.
"En suosittele kenellekään yrittäjäksi ryhtymistä"
Tällä hetkellä Juurikko toimii Vanhan Passin matkailukohteen vanhana isäntänä Karjalohjalla. Vanhassa Passin matkailukonseptiin kuuluu muun muassa saunakylä.
– En minä enää sellainen yrittäjä ole kuin aiemmin. En enää oikein luota mihinkään. Olen rakentanut kaikki yritystoimintani niin, että kaikki on itsestä kiinni. En luota pankkeihin tai minkäänlaisiin yhteistyökumppaneihin. Aina kun on rahasta kiinni, pitää olla hyvin varovainen.
Juurikko rakentelee ja tekee paljon omin käsin. Ennen haastattelua mies oli kirpeässä pakkassäässä rakentamassa vajaa.
– Sillä lailla tulen toimeen, Juurikko toteaa.
Pitkän linjan kokemuksella hän uskaltaa väittää, ettei yrittäjyys kanna tässä maassa pitkälle.
– En suosittele kenellekään yrittäjäksi ryhtymistä. Ei ainakaan sellaisiin yrityksiin, joissa on pienintäkään riskiä. Ruvetkaa samanlaiseksi kuin minä, että tehkää omin käsin vaan, eikä mitään riskiä oteta.
Poliittisissa puheenvuoroissa sanoma on usein toinen. Yrittäjyyteen kannustetaan ja yrittäjiä kutsutaan Suomen tukipilareiksi. Onko tämä siis vain pelkkää sanahelinää?
– Useimmat meidän poliitikot, eivät ihan kaikki, ovat totaalisesti irtautuneet tästä reaalimaailmasta. He miettivät ihan muita asioita. Minä olen tipahtanut jo kauan sitten siitä logiikasta mikä heillä on, viitaten näihin järjettömiin yrityskauppoihin ja moniin muihin.
Se ero siinä tietenkin on, että ennen olin isäntä, nyt olen renki. Seppo Juurikko
– Nyt pitäisi tehdä täysin toisin päin. Nyt, kun korko ja raha ovat halpoja, pistetään silmät kiinni ja otetaan velkaa, ei syömävelkaa, vaan investointivelkaa ja tehdään järkeviä investointeja liikenneväyliin ja vaikkapa matkailuun, Juurikko ehdottaa.
Yrittäjä uskoo kaikesta huolimatta Suomen nousuun.
– Jostain syystä meidän pitää aina pohjamutia myöten koluta asiat ja jostain se järki aina löytyy. Mutta millä aikataululla, niin sitä en osaa sanoa. Pakko sen on löytyä ihan parin kolmen vuoden sisällä. Haparoinnissa on mennyt jo liian pitkään.
Mies Katinkullan taustalla ennen – ja tänäkin päivänä
Katinkullasta ja sen kehityksen seuraamisesta ei ole tullut Juurikolle tabu. Hän on edelleen vahvasti mukana matkailukeskuksen kehittämisessä. Jo yhtiön ajauduttua konkurssiin, Juurikko neuvotteli Holiday Clubin kanssa Katinkullan ostamisesta.
– Näin sitten tapahtuikin. Vesa Tengmanin kanssa sovimme, että minä tulen sitten taas uudelleen kuvioihin ja siitä lähtien olen ollut koko konkurssin jälkeisen ajan mukana Katinkullan toiminnassa.
Sitten minä olen nauranut yksinäni. Se on ollut vähän katkeraa naurua, mutta silti naurua. Se on antanut voimaa. Seppo Juurikko
Juurikko perusti Katinkullan Osakasclubi ry:n ja edusti sitä toiminnanjohtajana. Hän on istunut myös kaikissa Katinkulta yhtiöiden hallituksessa.
– Tulen ehdottamaan seuraavassa kokouksessa, että Katinkultaan, Nuasjärven rantaan, rakennetaan samanlainen saunakylä kun olen Vanhaan Passiin rakentanut.
Lisäksi Juurikko vetää Katinkullassa ekoenergiaprojektia, jonka tarkoituksena on saada vesilämpö Nuasjärvestä sekä aurinkosähkö kylpylään ja muihin rakennuksiin. Juurikko on aiemmin toiminut myös ICT- ja kulttuuriprojektien vetäjinä.
– Enpä enää enemmän voisi Katinkullan eteen tehdä, ja tätä on jatkunut koko konkurssin jälkeisen ajan. Kysymys on, että miksi piti panna se yritys nurin, kun joka tapauksessa samat ihmiset toimivat kuin ennenkin.
– Se ero siinä tietenkin on, että ennen olin isäntä, nyt olen renki, Juurikko huokaa.
Elämän läpi kestävä hekotus
Seppo Juurikko selvisi konkurssista nauraen.
– Olen ollut 1990-luvun laman jälkiselvittelyjen aikana niin monta kertaa sellaisessa tilanteessa, ettei ole voinut enää muuta kuin nauraa. Sitten minä olen nauranut yksinäni. Se on ollut vähän katkeraa naurua, mutta silti naurua. Se on antanut voimaa, hän sanoo.
Vanhassa Passissa pidetään monta kertaa vuodessa naurujoogakursseja.
– Tänne tulee perjantaina nuoria ihmisiä ja aloittavat nauramisen ja nauravat koko viikonlopun, Juurikko kertoo.
– Aika monta kertaa olen kertonut heille miten tärkeää on nauraminen.
Jouduin silloin niin paljon julkisuuteen näiden asioiden kanssa ja leimauduin tällaiseksi konkurssimieheksi. Seppo Juurikko
Juurikon mielestä elämä kannattaa kohdata hymyissä suin. Nyt 70-vuotiaan miehen ensisijainen tavoite on täyttää sata vuotta ja tehdä se iloisena kaikesta kokemastaan. Saman hän soisi muillekin saman kohtalon kohdanneille.
– Kun naurut on naurettu, niin sitten ei kun miettimään, että tuleen ei jäädä makaamaan. Näin nyt kävi. En osaa enää muuta sanoa kuin naurakaa.