Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Demokraatti: Poliisi käynnistänyt esiselvityksen Katri Kulmunin saamista esiintymiskoulutuksista

$
0
0

Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Katri Kulmunin saamista esiintymiskoulutuksista on tehty poliisille kaksi tutkintapyyntöä ja oikeuskanslerille neljä kantelua, kertoo Demokraatti.

Poliisi on lehden mukaan käynnistänyt asiasta esiselvityksen. Tapausta ei ole siis viety suoraan esitutkintaan.

Rikoskomisario Teemu Jokinen Helsingin poliisilaitokselta kertoo lehdelle, että poliisi selvittää asiaan liittyviä hankintasäädöksiä ja sitä, onko syytä epäillä, että niitä olisi rikottu.

Tutkintapyyntöjä ei ole Jokisen mukaan henkilöity, vaan ne kohdistuvat epäilyyn julkisten varojen väärinkäytöstä.

Suomen Kuvalehti kertoi alkuviikosta, että Kulmuni on tilannut yksityiseltä konsulttiyritykseltä esiintymispalveluita lähes 50 000 eurolla.

Koulutukset on laskutettu valtiovarainministeriöön sekä työ- ja elinkeinoministeriöön. Kulmuni toimi ennen valtiovarainministeriksi siirtymistä elinkeinoministerin tehtävässä.

Kulmunin on epäilty käyttäneen koulutusta ministerin tehtävien ohella keskustan puheenjohtajan ominaisuudessa. Suomen Kuvalehti kiinnitti huomiota esimerkiksi siihen, että Kulmuni sai Tekirin tarjoamaa valmennusta samana päivänä, jolloin Antti Rinne (sd.) erosi pääministerin paikalta.

Oikeuskansleri oli Demokraatin mukaan saanut valmennuksista neljä kantelua torstaihin mennessä. Perjantain lukua ei ollut lehdelle saatavissa, koska asiaan liittyvä asianhallintajärjestelmä oli poissa käytöstä.

Lue aiheesta lisää:

Kulmunin ilmoitus kohukoulutuksen maksamisesta yllätti ministeriön – Talouspäällikkö: "Täällä raavitaan päätä, mitä tämän kanssa tehdään"

Ministeriöt eivät kilpailuttaneet Kulmunin koulutuksia, vaikka olisi pitänyt – valtiovarainministeriö keskeyttää nyt ostot ministerin kouluttajalta

Kulmuni ehti perua jo sovitun haastattelun, kun Yle ei luvannut olla kysymättä 50 000 euron koulutuksista – "Minua jännitti tuleva kokous"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101719

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>