Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 102568

Israelin poliisi ampui paniikkiin joutuneen autistisen miehen – pääministeri: tragedia, että häntä epäiltiin väärin perustein terroristiksi

$
0
0

Israelin poliisin päätös ampua kuoliaaksi vahingossa terroristiksi epäilemänsä autistinen mies herättää raivoa ja nostattaa vertauksia poliisiväkivallan uhrina Yhdysvalloissa kuolleeseen George Floydiin.

Poliisit ampuivat 32-vuotiaan palestiinalaisen Eyad al-Hallaqin Jerusalemin Vanhassakaupungissa 30. toukokuuta. Näkemiään poliiseja pelästynyt al-Hallaq oli paennut paniikissa ja piiloutunut roskasäiliöiden viereen, jonne poliisit hänet ampuivat.

Takaa-ajoon lähteneet poliisit perustelivat toimintaansa sillä, että he epäilivät al-Hallaqin olevan aseistautunut terroristi. Ampumisen jälkeen paljastui, ettei kumpikaan oletus pitänyt paikkaansa.

Surmatun al-Hallaqin kehityshäiriön kerrotaan olleen syvä, ja hän vietti päivänsä erityiskoulussa. Ampuminen tapahtui koulumatkalla. Sukulaisten mukaan al-Hallaq ei esimerkiksi kommunikoinut vieraiden ihmisten kanssa.

Mielenosoittajat pitelevät kylttejä, joista yhteen on kuvattu George Floyd ja Eyad al-Hallaq rinnakkain.
Länsirannan Hebronissa kannettiin perjantaina pidetyssä mielenosoituksessa rinnakkain Yhdysvaltain poliisin surmaaman George Floydin ja Israelin poliisin surmaaman Eyad al-Hallaqin kuvia.Abed al-Hashlamoun / EPA

Pääministeri ei pyytänyt anteeksi

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kommentoi sunnuntaina tapahtunutta ja kutsui sitä tragediaksi.

– Se mitä Eyad al-Hallaqille tapahtui on tragedia. Tätä miestä, jolla oli kehityshäiriöitä, autismi, epäiltiin nyt tietämämme mukaan väärin perustein terroristiksi hyvin herkällä alueella, Netanjahu sanoi.

Pääministeri esitti perheelle surunvalittelut hallituksensa ja kaikkien israelilaisten puolesta, muttei kuitenkaan esittänyt anteeksipyyntöä tapahtuneen vuoksi.

Puolustusministeri Benny Gantz sen sijaan pyysi tapahtunutta anteeksi. Poliisi on aloittanut asiasta sisäisen tutkinnan.

Ammutun al-Hallaqin kohtalo on nostettu Israelissa, palestiinalaisalueilla ja muualla Lähi-idässä järjestetyissä mielenosoituksissa esiin yhtenä esimerkkinä palestiinalaisiin kohdistetusta väkivallasta.

Black lives matter -iskulauseen lisäksi protesteissa on käytetty Palestinian lives matter -iskulausetta ja kannettu Eyad al-Hallaqin kuvia.

Lue myös:

Israelissa tuhannet vastustivat suunnitelmia Länsirannan alueiden haltuunotosta

Poliisiväkivaltaa ja rasismia vastustaneet mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti eri puolilla Yhdysvaltoja

Rasisminvastaisia protesteja ympäri maailmaa – Black lives matter -kylttejä niin Tokion, Lontoon, Berliinin, Sydneyn kuin Varsovankin kaduilla

Meksiko kuohuu paikallisesta "George Floydista": Giovanni López kuoli pidätyksen jälkeen, kansa lähti kadulle


Viewing all articles
Browse latest Browse all 102568

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>