– Ensimmäinen vaihe on takana, ja nyt päästään muokkaamaan yhtä Suomen parhaiten säilynyttä kasarmikokonaisuutta, hehkuttaa erikoistutkija Jouni Vuorinen Metsähallituksesta.
Kun Örö jokunen vuosi sitten vapautui puolustusvoimilta yleiseen käyttöön, siitä tuli suuren kiinnostuksen kohde. Yhteysalukset ovat täyttyneet kesäisin varsinkin miehistä, jotka ovat nuorena olleet varusmiehinä saarella. Örö on myös kuuluisa harvinaisista perhosista ja herkästä saaristoluonnosta.
Eteläinen kasarmialue muuttuu nuorten kohteeksi
Tänä vuonna saaren eteläkärjen kasarmialue on työn alla, sen toiminnallisuutta on Vuorisen mukaan tarkoitus lisätä.
– Sinne tulee näköalatorni, vaikeimmat kohdat ylitetään riippusillalla. Bunkkereita siivotaan ja kunnostetaan jopa yöpymiskäyttöön, kertoo Jouni Vuorinen.
– Kasarmia lähdetään kehittämään camp-Örö-teemalla. Suunnittelussa on ollut nuorisojärjestöjä mukana, Vuorinen jatkaa.
Örön saarelle on päässyt kesäisin Turusta ja Kasnäsin satamasta Kemiönsaarelta. Ensi kesänä avataan uusi veneyhteys Hangosta.
– Se on hyvä avaus Uudellemaalle. Helsingistä Hankoon on reilu tunti ja siihen merimatka päälle, niin siitä pääsee kätevästi perille, sanoo saaristomatkailuyrittäjä Herrick Ramberg.
Varsinais-Suomen saaristomatkailukohteet ovat näyttävästi esillä Helsingin matkamessuilla.