Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on alkanut lämmitellä suhdettaan aiemmin haukkumaansa maan tiedusteluyhteisöön. Ensimmäisenä kokonaisena työpäivänään lauantaina hän teki tervehdyskäynnin CIA:n pääkonttoriin, joka sijaitsee Langleyssä Virginiassa.
– Olen puolellanne, 1000-prosenttisesti Trump sanoi puhuessaan maansa puolesta kaatuneiden työntekijöiden muistomerkin edessä.
Pitämässään puheessa presidentti ei viitannut usein vaalien jälkeen toistamaansa kritiikkiin, jossa hän on muun muassa kyseenalaistanut tiedustelupalvelujen tekemät arviot Venäjän vaikutuksesta vaaleihin. ”Vihanpidon” hänen ja tiedusteluyhteisön välillä hän kuittasi median luomaksi mielikuvaksi.
Trumpin päätös vierailla CIA:ssa heti virkaanastumisensa jälkeen on nähty toiveena saada uusi alku tiedustelupalveluiden kanssa, joiden tietoihin hän nyt joutuu luottamaan tehdessään kansalliseen turvallisuuteen liittyviä päätöksiä. Yksityisessä kokouksessa CIA:n johdon kanssa Trumpin kerrotaan sanoneen, että maan pyrkimyksiä kansainvälisen terrorismin torjunnassa on ”hillitty” ja että nykyinen uhkataso on pahempi kuin ikinä ennen.
"Media vääristelee"
Vierailulla Trump ilmaisi tyytymättömyytensä mediaan ja raportteihin virkaanastujaisten yleisömääristä. Presidentti väitti National Mall -puistoon kokoontuneen väkijoukon ulottuneen Washington-monumentille asti, vaikka kuvat ja videot kertovat toista.
Kalifornialainen edustajainhuoneen demokraattijäsen ja tiedustelukomitean jäsen Adam Schiff kritisoi Trumpia tämän käytettyä CIA-vierailuaan median kanssa kinasteluun.
– Hänen täytyy tehdä enemmän kuin käyttää viraston muistomerkkiä taustalla saadakseen arvostusta miehiltä ja naisilta jotka tarjoavat parasta tiedustelutietoa maailmassa, Schiff sanoi.
Lähteet: AP, AFP