Pohjois-Ruotsin Norrbottenin koronatilanne on yhä vakava, mutta tartuntojen määrä on selvässä laskussa.
Esimerkiksi vakavimmin koronasta viime viikkoina kärsineessä Jällivaarassa uusia tartuntoja todettiin viime viikon aikana 67, kun niitä vielä edellisviikolla oli 178.
Norrbottenin tartuntatutilääkäri Anders Nystedtin mukaan kuluvalla viikolla Jällivaaran sairaalaan ei ole keskiviikkoon mennessä tullut yhtään uutta koronapotilasta.
– Koko läänissä sairaalahoidossa on koronan vuoksi tällä hetkellä vähemmän potilaita kuin kertaakaan maaliskuun jälkeen, toki teho-osastolla on tälläkin hetkellä viisi potilasta.
Norrbottenin tautitilannetta on seurattu erityisesti Lapissa tarkasti, sillä koronatartuntojen toisen aallon on pelätty leviävän Suomeen juuri Pohjois-Ruotsista ostosmatkailijoiden ja työmatkalaisten mukana.

Selkeästi rauhallisempaa, mutta vaara ei ole ohi
Koronatartuntojen määrä on kasvanut Norrbottenissa reilulla sadalla viikon takaisesta. Kaikkiaan Norrbottenissa on todettu tähän mennessä 1456 tartuntaa. 72 ihmistä on menehtynyt koronaan.
Synkimmät luvut ovat Jällivaarassa, missä tartunta on Nystedtin mukaan todettu 540 ihmisellä. Määrä on hurja, sillä asukaslukuun suhteutettuna tartunnan on saanut 31 ihmistä tuhannesta.
Määrällisesti toiseksi eniten korona on koetellut Luulajan kaupunkia, siellä tartuntoja on todettu 236 ihmisellä. Asukaslukuun suhteutettuna kakkossijalla sairastumisissa on Kiiruna, mutta sekin on kaukana Jällivaaran tilanteesta.
– Selkeästi rauhallisempaa on nyt, mutta totisesti vaara ei suinkaan ole ohitse. Tartuntojen ehkäisemiseksi tehdyt toimenpiteet ja rajoitukset ovat kuitenkin selkeästi purreet ja niitä noudatetaan edelleen, sanoo tartuntatautilääkäri Anders Nystedt.
Lue myös: