– Kun ei ole kiire minnekään, menee tämä hyvin näin, tuumaa Juha Heino valkoisen maalin tuhrimassa paidassaan.
Maaliroiskeita oli paidalla kaksi vuotta sittenkin, ja silloin oli kiire.
Juha Heino oli hankkinut Porin Karjarannasta huonokuntoisen talon, joka piti vauhdilla saada kuntoon tuolloisten Asuntomessujen vieraita varten.
Ei se lähelläkään ollut sitä mitä Heino tavoitteli, mutta herätti uudisrakennusten keskellä messuyleisön mielenkiinnon.
– Eivätkä nämä minun kohteeni koskaan valmiita ole. Aina niitä kehitetään ja koitetaan lisätä viihtyvyyttä jollain tavalla, joko ulkoa tai sisältä, huomauttaa Heino.

Ostohintansa mukaan viiden tonnin talona tunnetusta rakennuksesta on viimein tullut koti. Heinot muuttivat sinne kolmisen viikkoa sitten.
– Itselleni ja perheelleni on hienoa kunnostaa tällaisia rakennuksia. Ne on aikoinaan hyvin rakennettu, eivätkä nämä vanhat rakennukset enää lisäänny.
Puluille ja pajuille kyytiä kodinrakentajan tieltä
Kun Juha Heino ensi kertaa kävi rakennuksessa neljä vuotta sitten, oli se varsinainen rötiskö. Pajut puskivat nurkista, vesi valui risasta katosta, ja avoimista ikkunoista lehahtaneet linnut pesivät lavuaareissa.
– Oli kyllä todella surullisen näköistä. Monessa vanhassa talossa olen käynyt, ja kyllä tämä yksi mieleenpainuvimpia on ollut, naurahtaa Heino.

Etenkin kellari jopa pelotti monia. Varsinaisesta remontoijan unelmasta on muotoutunut makuuhuoneet perheen tarpeisiin.
– Pimeä kellari oli vanhoja rautasänkyjä täynnä, ja kaikki ikkunat peitetty. Siellähän oli aikoinaan ollut vesivahinkokin, vettä yli puoli metriä lattialla.
Shellin 1930-luvulla rakennuttamassa talossa eletään sen ehdoilla. Vanhoissa taloissa on aina hyvät ja huonot puolensa, mutta Juha Heinolla on kokemusta niistä jo aiemmastakin kodista.
– Joku sanoi, että tämä on hyvinkin moderni sisältä, mutta tässä on tietty vanhuus jätetty. Meidän näköinen talo!

Vuoden 2018 Porin Asuntomessujen jälkeen projektia on voinut jatkaa kaikessa rauhassa. Tuolloin rakentajia piiskasi tiukka aikataulu sanktioiden uhalla, ja painetta tuli myös messunäkyvyyttä kaipaavilta tavarantoimittajilta.
Juha Heino hymähtää, että jos olisi rahaa palkata liuta työmiehiä, valmistakin tulisi nopeammin. Mutta raha on toissijaista hänen projekteissaan, enemmänkin pelissä on tunnetta vanhoja rakennuksia kohtaan.
Eikä Heinolla ole mitään houkutusta myydä uusvanhaa kotiaan. Etenkin viime kuukaudet ovat osoittaneet maailmanmenon arvaamattomuuden, joten mitään myyntiaikatauluja mies ei aio suunnitella.
– Eletään päivä kerrallaan ja nautitaan kaikista päivistä, mitä tässä ollaan, myhäilee Juha Heino.

Aiheesta aiemmin:
Bunkkeri nousi asuntomessujen avajaisviikonlopun somehitiksi
Tässä on Porin himotuin talo – maksaisitko siitä 5 000 euroa?