Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101818

Tänään on kansainvälinen olutpäivä, mutta juhlimiseen ei ole aihetta – miljoonia litroja olutta kaadetaan viemäriin ympäri maailmaa

$
0
0

Thaimaalainen pienpanimoyrittäjän Supapong Pruenglampoonin – tuttavallisemmin Toonin – virvokevarasto ammottaa tyhjyyttään kansainvälisenä olutpäivänä, jota juhlistetaan tänään perjantaina.

Toon on yksi niistä Thaimaan pienpanimotuottajista, joita koronavirus sekä maan tiukka alkoholilainsäädäntö on rokottanut rankasti, kertoo uutistoimisto AFP.

Thaimaassa on Kaakkois-Aasian suurin alkoholinkulutus, ja suomalaisetkin reissaajat tuntevat hyvin paikalliset suuret olutmerkit Changin, Singhan ja Leon.

Norsun, lohikäärmeen ja leopardin reviirille halajavilla pientuottajilla on kuitenkin vaikeaa, sillä Thaimaan lainsäädäntö minimituotantotasoineen suosii olutjättejä.

Rajoitukset kiertääkseen suuri osa thaimaalaisista pientuottajista, Toon mukaan lukien, valmistavat oluttaan ulkomailla, kertoo AFP. Koronaviruspandemian vuoksi tämäkin vaihtoehto on nyt poissuljettu.

– En voi enää matkustaa muihin maihin valmistamaan oluttani ja lähettää sitä takaisin Thaimaahan, Toon sanoo.

Kulutus hupenee järisyttävästi

Kansainvälistä olutpäivää juhlitaan maailmalla joka elokuun ensimmäinen perjantai. Perinne on tiettävästi lähtöisin Kalifornian Santa Cruzista.

Tänä vuonna päivästä on odotettavissa aiempaa rauhallisempaa, sillä tuotannon ja kuljetuksen hankaloittamisen lisäksi koronapandemian turvamääräykset ovat johtaneet baarien sulkemiseen tai aukiolon rajoittamiseen monissa maissa.

Oluenkulutuksen arvioidaankin maailmassa hupenevan järisyttävästi tänä vuonna.

Vaikka kansanterveyden kannalta kokonaiskulutuksen väheneminen on kaikkea muuta kuin haitallista, moni tuottaja ja jälleenmyyjä kärsii asiasta taloudellisesti. Alan toipuminen tulee kestämään vuosia.

Corona-olutta
Corona-oluen osakekurssit laskivat etenkin pandemian alussa.AOP

Muun muassa ravintoloiden sulkemisen myötä oluterät ovat monissa paikoissa vanhentuneet myyntikelvottomiksi. Suunnattomia määriä olutta joudutaan kaatamaan viemäriin ympäri maailmaa.

Esimerkiksi Britanniassa viemäri on kymmenien miljoonien olutlitrojen kohtalo, kertovat The Guardian ja BBC.

Olutvalmistajat ja baarinpitäjät ovat joutuneet vieläpä hakemaan erillislupia vesilaitoksilta hankkiutuakseen eroon niin suurista olutmääristä.

Esimerkiksi Saksassa taas viemäriin kaatamisen lisäksi olutta on myös jaettu ilmaiseksi janoisille ihmisille.

Oma lukunsa on se, että maailmankuulun meksikolaisen, tilanteeseen nähden epäedullisesti nimetyn Corona-oluen osakekurssit laskivat roimasti etenkin pandemian alkuvaiheessa.

Kaikilla saroilla oluen myynti ei ole kuitenkaan kärsinyt. Alkoholia juodaan aiempaa enemmän kotioloissa, mitä suomalaisetkin pienpanimot ovat hyödyntäneet.

Saksassa etenkin perinteiset Biergartenit ovat kokeneet renessanssin. Niissä kun olutta on tarjolla turvallisemmin ulkoilmassa.

Lue lisää:

Pienpanimoilla vaikea kevät – omat myymälät nostivat suosiotaan ja pitivät hengissä

Ravintoloiden aukeaminen ei auttanutkaan pienpanimoita – alalla toivotaan nyt alkoholin etämyyntiluvalle nopeaa käsittelyä

Poikkeusolot ovat ajaneet pienpanimot ahdinkoon – kaikki niiden myynnin kannalta tärkeät asiat ovat loppuneet kuin seinään


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101818


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>