Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 101223

Karvas uutinen monelle lukiolaiselle: Tuhannen euron tietokonetta ei voikaan käyttää yo-kokeessa

$
0
0

Ennen lukuvuoden alkua monella uudella lukiolaisella on ollut edessään tietokoneen hankinta. Kannettavaa tietokonetta tarvitaan muun muassa digitaalisen ylioppilastutkinnon suorittamiseen.

Useissa lukioissa myös kurssikokeet tehdään nykyään sähköisesti, jotta ylioppilaskokeissa käytettävä Abitti-koejärjestelmä tulisi mahdollisimman tutuksi opiskelijoille.

Espoolainen Olivia Kauppi osti itselleen uuden läppärin lukiotaipaleensa alkumetreillä vuosi sitten.Tapiolan lukiossa opiskeleva Kauppi päätyi ostamaan tuolloin uusimman version Applen MacBook Air -tietokoneesta. Kaupilla oli jo ennestään Applen tuotteita, mikä tuki koneen valintaa.

Abitti-yhteensopivana myyty kone tuotti kuitenkin koulun alettua paljon harmaita hiuksia.

Sisäänrakennutut hiiri ja näppäimistö tekivät tenän

– Olin oppitunnilla, jossa käytiin läpi Abitti-järjestelmän käyttöä. Huomasin, että pääsen kyllä Abittiiin, mutta koneen touchpad tai näppäimistö ei toimi, kertoo toista vuotta lukiossa aloitteleva Olivia Kauppi.

Kaupin mukaan tilanne oli kaikin puolin hämmentävä.

– Tuli epätoivonen olo, että mitäs nyt tehdään. Olen ostanut kalliin koneen ja nytkö se ei toimikaan. Onneksi kyseessä ei ollut koetilanne, vaan harjoitustunti.

Applen MacBook tietokoneiden hinnat liikkuvat tuhannen euron tietämissä. Kauppi ei osannut odottaa ongelmia, koska ostotilanteessa kone myytiin nimenomaan Abitti-yhteensopivana.

Lue myös: Millainen tietokone lukioon? Ota nämä asiat huomioon

Myöhemmin selvisi, että Abitti saattaisi toimia, jos koneeseen ostettaisiin erillisenä lisälaitteena hiiri ja näppäimistö.

– Jos olisin tämän tiennyt, en olisi ostanut kyseistä konetta. Mikä tahansa muu kone olisi kelvannut, Kauppi puuskahtaa.

Hän ei ole asian kanssa yksin.

Nuori nainen seisoo ulkona aidan edessä
Olivia Kaupin Abitti-ongelmat eivät ole vieläkään ratkenneet. Hän on odottanut järjestelmän päivityksiä yli vuoden verran.Olivia Kaupin kotialbumi

Abitti-järjestelmä ei toimi kaikista uusimmissa tietokonemalleissa, koska järjestelmän tietoturva edellyttää koneen oman käyttöjärjestelmän korvaamista kokeen tekemisen ajaksi.

Abitti-järjestelmä käynnistetään tietokoneelle ulkoisen USB-muistitikun kautta.

Normaalisti tietokone lataa käynnistyessään käyttöjärjestelmän ja ohjelmat koneen omalta kovalevyltä. Abitti vaatii koneen kuitenkin lataamaan käyttöjärjestelmän muistitikulta.

Esimerkiksi Applen koneissa on vuodesta 2018 lähtien käytetty Applen kehittämää T2-turvasirua. Se estää Applen kannettavien tietokoneiden käynnistämisen käyttöjärjestelmällä, joka ei ole Applen tekemä tai hyväksymä.

Turvasirun käytön ja käynnistyksen eston saa joissain koneissa ohitettua, mutta silti ongelmia voi olla koneen ajurien kanssa.

Laiteajuri on ohjelmisto, joka ohjaa tietokoneen oheislaitetta kuten näppäimistöä tai hiirtä. Abitti käyttää Linux-pohjaista käyttöjärjestelmää, eivätkä siinä toimi esimerkiksi kaikki Applen macOS-käyttöjärjestelmän käyttämät ajurit. Linux-ajurin puuttuessa koneen sisäänrakennut hiiret ja näppäimistöt eivät toimi.

Yhteensopivuusongelmat vuotuinen ongelma

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkän mukaan yhteensopivuusongelmat ovat jokasyksyinen ilmiö. YTL julkaisee yleensä keväällä Abittiin päivityksen, joka sisältää uusia Linuxille kirjoitettuja ajureita.

– Aina kuitenkin jää komponentteja, joihin ei ole tullut päivityksiä ja kaikkien koneiden ongelmat eivät ratkea.

YTL ei ole mukana valmistamassa uusia ajureita, eikä siis voi vaikuttaa niiden julkaisutahtiin.

Pyrimme julkaisemaan uuden version Abitista syksyn yo-kokeiden jälkeen. Tiina Tähkä

Tänä vuonna tilanne on aiempiin vuosiin verrattuna jopa huonompi. Uutta Abitti-päivitystä ei ole pystytty julkaisemaan, sillä lukiolaiset olivat keväällä etäopetuksessa. Tähkän mukaan päivitystä ei voida ottaa käyttöön etäopetuksessa.

– Version pysyminen samana turvaa syksyn ylioppilaskokeiden onnistumisen. Pyrimme julkaisemaan uuden version Abitista yo-kokeiden jälkeen.

Tähkän mukaan Abittia ei ole mahdollista muuttaa siten, että Applen kaltainen kansainvälinen yritys voisi antaa käyttöjärjestelmälle hyväksynnän.

– Abitissa on Microsoftin digitaalinen allekirjoitus, mutta Apple ei ole vielä allekirjoittanut yhtään Linux-versiota T2-tietoturvasirulle. Seuraamme tilannetta.

Ongelmat tulevat siis jatkumaan, kun uusia koneita ilmestyy markkinoille.

– Saatavilla on myös paljon koneita, joissa Abitti toimii hyvin. Perheessä saattaa myös olla jokin muu kone, jota voi hyödyntää Abitti-käytössä, Tähkä toteaa.

Hän neuvoo uuden koneen hankkivia olemaan ensisijaisesti yhteydessä omaan lukioon.

– Abitti ja yo-kokeet ovat vain osa lukio-opiskelua. Kannattaa valita sellainen kone, joka toimii oman lukion käyttämissä oppimisympäristöissä, koska niissäkin on eroja lukioiden välillä.

Lisää tietoa Abitti-yhteensopivista koneista voit lukea Abitin verkkosivuilta.

Langaton verkko aiheuttaa myös omat haasteet

Abitti-ongelmat ovat tuttuja myös Lappeenrannan lyseon lukion tieto- ja viestintätekniikkavastaava Juha Viljaselle.

– Uuden käyttäjän on oltava sitkeä ja kokeiltava eri käynnistysmahdollisuuksia, ja kokeiltava mikä toimii omalla koneella, Viljanen vinkkaa.

Erimerkkisille koneille on olemassa eri ohjeet Abitin käynnistämiseksi. Viljanen on havainut uusissa koneissa myös yhteysongelmia.

– Koululla tehdään joka syksy töitä, kun Abitti ei tahdo toimia uusimmissa koneissa langattomassa verkossa.

Valtaosa lukioista käyttää ylioppilaskokeessa langallista verkkoa, mutta kurssikokeita tehdään lukioissa sekä langattomassa että langallisessa verkossa.

Viljasen mukaan kytkemällä kone johdolla verkkoon ongelmat usein häviävät. Opettaja harmittelee, että Lappeenrannan lyseon lukiolla ei ole tänä vuonna säästösyistä tarjolla uusille oppilaille tarkoitettua tietotekniikkakurssia, jossa Abitin käyttöä voitaisiin käydä syvällisemmin läpi.

– Aika ongelmien ratkomiseen on löydettävä muiden kurssien lomasta.

Opiskelija laskemassa matematiikkaa tunnilla
Abitti-järjestelmä toimii sekä langattomassa että langallisessa verkossa. Kuvituskuva.Sami Takkinen / Yle

Lyseolle on hankittu lisää reitittimiä, joilla koneet saadaan liittettyä langalliseen verkkoon.

Lukiolla on myös YTL:n vaatimia varakoneita, joita voidaan käyttää myös kurssikokeiden yhteydessä. YTL vaatii, että lukiolla on varakone 10 prosentille kirjoittavien oppilaiden määrästä. Lukioista siis löytyy lainakoneita heille, joiden oma kone ei toimi.

Viljasta huolestuttaa ainostaan yo-kokeiden ja päättökoeviikon sattuminen samaan aikaan.

– Se on haaste varakoneiden riittävyyden kannalta. Kaikki ovat kuitenkin päässeet aina tekemään kokeet tavalla tai toisella.

Tarvittavista lisälaitteista kerrottava kaupantekotilanteessa

Espoolainen Olivia Kauppi ei ole hankkinut erillisiä lisälaitteita tietokoneeseensa, koska se olisi hänen mukaansa liian kallista.

– Onneksi koulusta saa lainattua koneita, niin ei ole suuri hätä. Aion pärjätä lainakoneella lukion loppuun asti.

Kauppi ei myöskään ottanut vikojen ilmettyä yhteyttä koneen myyneeseen liikkeeseen.

– Kävin kysymässä Applen-merkkiliikkeestä, onko mitään tehtävissä ja he neuvoivat ostamaan tarvittavat lisäosat tai odottamaan päivityksiä.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonnan johtava asiantuntija Mikko Saastamoinen muistuttaa yleisellä tasolla, että laitteen tulee vastata ominaisuuksiltaan niitä tietoja, joita markkinoinnissa on annettu.

– Jos on kerrottu, että kone on Abitti-yhteensopiva, näin tulee myös olla. Jos se edellyttää joidenkin lisälaitteiden hankintaa tai normaalista poikkeavia toimenpiteitä, tästä tulee ostajalle kertoa.

Saastamoisen mukaan kuluttajalla on normaalit kuluttajansuojalaisssa säädetyt oikeudet, jos myyjä on antanut ostotilanteessa virheellistä tietoa.

– Tilanteet pitää arvioida tapauskohtaisesti. Jos virhettä ei ole mahdollista oikaista, sillon kyseeseen tulee hinnan alennus tai jopa kaupan purkaminen.

Kilpailu- ja kuluttajavirastoon on viime vuosien aikana tullut vain muutamia yhteydenottoja tietokoneiden yhteensopivuudesta Abitti-järjestelmän kanssa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 101223

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>