Muutama siili mutustaa lautaselle aseteltua viljatonta ja kalatonta kissanruokaa. Pari siiliä tutkiskelee pihan pusikoiden lierotarjontaa. Yksi on mennyt grillin alle nokosille.
Helsinkiläisen Katja Johanna Tiuran pihassa on tänä kesänä ollut vipellystä. Jopa 14 siiliä on käynyt kerrallaan aterioimassa pihassa. Osa niistä on tuntenut olonsa niin kotoisaksi, että on livahtanut sisälle saakkaa.
– Olemme kantaneet siilejä olkkarista ulos, Tiura kertoo.
Siilejä sanotaan kulttuurieläimiksi, jotka viihtyvät hyvin ihmisten lähellä pihoissa, puutarhoissa, hautausmailla, kaupunkien puistoissa, metsänreunoilla ja vanhojen rakennuksien alla. Siksi niitä on niin helppo havaita.
Tiura kertoo, että siilejä käy heidän pihassaan huhti–lokakuussa päivittäin – kunhan perhe on kotona.
– Siilit ovat symppiksiä. Keväällä aina odotetaan, koska ensimmäinen piikkipallo saapuu. Sitten niitä taas riittää, Tiura kertoo.
Kesällä siileille haasteita aiheuttaa etenkin helle, joka kovettaa maata eikä siili silloin pääse kaivamaan syvälle kosteaan maaperään paenneita toukkia ja kuoriaisia. Siksi kesäaikaan siilit saattavat taapertaa pitkiäkin matkoja ihmisten pihoille syömään niille jätettyä ravintoa.
Jos siilejä tulee monta samaan paikkaan syömään, se voi olla merkki jopa siitä, että ravintoa ei ole luonnossa riittävästi saatavilla.
Tiura on seurannut ja syöttänyt siilejä jo vuosia.
– Otan kupit heti pesuun, kun on syöty. Siilit ovat aikamoisia sottapyttyjä, Tiura huomauttaa.
Sateiden jälkeen siilejä ei tarvitse ruokkia, sillä silloin niille löytyy hyvin matoja ja siiroja. Kuivalla säällä Tiura sadettaa pihaa.
Vaaran paikkoja siileille ovat erityisesti pihat ja puutarhat, jotka viimeistellään trimmerillä, sillä siilit jäävät helposti leikkureiden hampaisiin. Juuri, kun Tiura oli kehunut Facebookin Siilien ystävät -ryhmässä kaikkien 14 pihaan ryömineen siilin olevan terveitä, tuttu arpinaama nimeltään Seal linkutti pihaan kolmella jalalla. Siilinhoitaja haki sen röntgeniin. Ennuste oli huono.
– Muutama on saatettu hoitoon. Varovasti niiden pihaleikkureiden kanssa, Tiura muistuttaa.
Siili ja muutkin eliöt hyötyisivät pihojen hallitusta hoitamattomuudesta. Pöheiköt, risukasat ja pensaikot ovat hyviä suojapaikkoja. Ne houkuttelevat myös hyönteisiä, lieroja, etanoita ja kotiloita, jotka ovat siilin ravintoa.
– Pihamme on suojaisia, monikerroksinen vanha puutarha, jota ei kynitä siimaleikkurilla, Tiura vinkkaa.
Havaintojen kasvu ei kerro koko totuutta siilien määrästä
Siilien suuri määrä pihassa ei kuitenkaan kerro siitä, että siilien määrä olisi kasvussa. Suomen Lajitietokeskuksen kokoamat siilihavainnot ovat kaksinkertaistuneet viime vuodesta, mutta nekään eivät riitä todisteeksi.
Siiliihavaintojen määrän kasvun selittää yksinomaan toukokuussa julkaistun iNaturalist-sovelluksen suomenkielinen versio ja sen saama suuri suosio.
– Tässä tapauksessa havaintoinnokkuus on kasvanut, Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja Suomen Lajitietokeskuksen projektisuunnitelija Jani Järvi kertoo.
Kun viime vuoden alusta heinäkuun loppuun siilihavaintoja raportoitiin kaikkia kanavia pitkin 240, tänä vuonna niitä on jo 600. Pelkästään iNaturalist-palvelun kautta on tullut tänä vuonna lähes 350 siilihavaintoa. Koko viime vuonna, kun suomenkielistä versiota ei vielä ollut, sovelluksen kautta tuli alle parikymmentä havaintoa.
Myös muiden lajien havaintointo on kasvussa. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna eri lajeista on tehty iNaturalist-sovelluksen kautta lähes 134 000 havaintoa. Koko viime vuonna englanninkielisen version kautta tuli Suomen lajitietokeskukseen vain reilu 10 000 havaintoa.
– Oletettavasti myös se, että ihmiset ovat koronan aikana liikkuneet enemmän luonnossa ja havainnoineet luontoa, on vaikuttanut havaintomääriin, Järvi sanoo.
Järven mukaan siileistä ei ole olemassa Suomessa pitkäaikaisia laskentoja. Siksi kansalaisten tuottamat havainnot ovat tärkeitä.
– Niiden avulla pystytään mahdollisesti myöhemmin tutkimaan sitä, onko esimerkiksi lajien levinneisyysalueissa tai esiintymisajoissa tapahtunut muutoksia. Pitkäaikaista kunnon seurantaa ne eivät korvaa, mutta niistä voi olla paljon hyötyä muissa tutkimuksissa ja analyyseissa, Järvi sanoo.
Yleinen käsitys kuitenkin on, että siilien määrä on viime vuosina vähentynyt. Yhdeksi syyksi siilien määrän vähenemiseen epäillään ilmastonmuutosta ja leutoja talvia, jotka haittaavat niiden talvihorrostamista.
Horroksesta herääminen lämpötilan nousemisen tai pesän kastumisen vuoksi kuluttaa paljon energiaa eikä ravintoa ole lumettomanakaan talvena saatavilla.
– Siilit hyötyvät lumikerroksesta, joka eristää niiden talvipesiä. Siilien talvipesät ovat lehtikasoja. Jos talvipesään sataa ja lämpötilat sahaavat plussan ja miinuksen välillä, se voi olla niille haitallista, Järvi kertoo.
Siilinhoitajat tekevät pihoilleen myös talvipesiä helpottamaan siilien horrostamista.
Rankkaa hoitötyötä: siilinpoikasia ruokittava öisinkin kahden tunnin välein
Myös lisääntyneellä liikenteellä saattaa olla osuutta siilien määrän vähenemiseen, sillä siilejä jää helposti ajoneuvojen alle. Suositun Siili kiikarissa -tietosivuston perustanut, siilejä 10 vuotta hoitanut ja niistä kaksi kirjaa kirjoittanut Tuula Nyström kertoo, että “siilipitsat” ovat vähentyneet teillä, mikä vihjaa myös siilikannan kutistumisesta.
Nyström kiinnostui siileistä muutettuaan miehensä kanssa omakotitaloon Helsingin Puistolaan 2000-luvun alussa. Talon pihalla asusteli siilejä.
– En tiennyt siileistä mitään, eikä niistä ollut tehty mitään sen kummempaa tutkimusta, Nyström muistelee.
Hänen ystävänsä oli tuolloin töissä Viikin eläinsairaalalla, jonne vielä siihen aikaan otettiin luonnonvaraisia eläimiä. Ystävä ehdotti, että koska Nyströmin pihalla oli siilejä ennestäänkin, tämä voisi ottaa eläinsairaalassa hoidossa olleet siilit kotiinsa lihotushoitoon ja päästää ne sitten vapaaksi.
–Kun minulle tuli ensimmäinen siili hoitoon, rupesin kirjoittamaan siitä päiväkirjaa ja vein sen nettiin, Nyström kertoo.
Pian Nyström alkoi tutkia siilejä enemmänkin ja kerätä sivuilleen tutkimustietoa piikikkäistä hoidokeistaan. Nykyisin sivustoa käyttävät tietopankkinaan niin eläintenhoitajat kuin eläinlääkäritkin.
Nyström kertoo, että siilien hoitaminen oli rankkaa vapaaehtoistyötä, joka vei hänet jopa uupumisen partaalle.
– Minulla meni kesät siihen, että syötin siilinpoikasia kahden tunnin välein yölläkin. Ihmiset halusivat kovasti auttaa ja soittelivat paljon, mutta hoitaminen on vaativaa. Siilejä alkoi tulla niin paljon hoitoon, että se kävi mahdottomaksi, sekä eduskunnan suunnittelijan tehtävistään että siilien hoitamisesta sittemmin eläkkeelle jäänyt Nyström sanoo.
Siili on Suomessa rauhoitettu eläin, jota ei saa ottaa kotieläimeksi. Se on kuitenkin hyvin kesy otus, joka viihtyy ihmisen lähellä. Sen ilmeikkyys tekee siitä helposti lähestyttävän.
– Se irvistelee ja nyrpistelee ja käyttäytyy kesyllä tavalla eikä koskaan pure. Mutta kun sen päästää vapauteen, se villiintyy heti ja karttaa taas ihmisiä, Nyström sanoo.
Eläinten ruokkijoita syytetään usein rottaongelman aiheuttamisesta. Nyströmin mielestä rottia houkuttelevat pikemminkin ruokajätteen roskiin heittäminen, pullollaan olevat jäteastiat ja avokompostit.
Villieläinsairaalassa orpojen siilien määrä kertoo onnistuneesta pesinnästä
Korkeasaaren villieläinsairaalassa kuluva vuosi on ollut siilien osalta tavanomainen. Orpoja siilinpoikasia on tullut alle 60.
– Viisi tai kuusi vuotta sitten oli supersiilikesä, ja niitä oli täällä aivan kaikki nurkat täynnä. Silloin tuli 120 orpoa siilinpoikasta, Korkeasaaren villieläinsairaalan eläintenhoitaja Laura Pulli sanoo.
Pulli kertoo, että mitä enemmän siilit saavat vuosittain poikasia sitä enemmän niitä jää orvoiksi ja päätyy villieläinsairaalaan. Siilien lisääntyminen riippuu puolestaan talvehtimisen onnistumisesta.
– Jos talvella on tasaiset lämpötilat eikä sada vettä, siileillä on hyviä ja kuivia pesäpaikkoja. Silloin iso osa siileistä selviää ja pääsee lisääntymään seuraavana keväänä. Märkä ja vaihteleva talvi, jolloin talvipesä kastuu ja tulee kylmää ja pakkasta väliin, näkyy poikastuotossa. Silloin osa ei selviä talvesta eikä pääse lisääntymispuuhiin, päättelee Pulli.
Tänä kesänä villieläinsairaalassa on herättänyt ihmetystä lokkien ja sorsien toiset poikueet kesän loppupuoliskolla. Pulli ei muista, että aiemmin olisi tullut yhtä pieniä kalalokin- ja sorsanpoikasia enää tähän aikaan kesästä.
– Entä tiedä, liittyykö se siihen, että pidemmän kesän aikana ehditään tehdä vielä toiset vai siitä, että ensimmäinen pesintä on mennyt mönkään. Ensimmäiset sorsat olivat jo täysikasvuisia, ja ne vapautettiin luontoon. Seuraavat otettiin heti ovesta sisään, ja ne olivat vastakuoriutuneita. Vähän on toisen yrityksen meininkiä, Pulli sanoo.
Tervapääskyjä on tullut villieläinsairaalaan tänä kesänä vain 40, kun edellisinä kesinä niitä on saattanut tulla jopa sata. Auringonpaahde saa poikaset levottomiksi ja liikahtelemaan pesissään, jolloin ne tipahtelevat alas ja jäävät avuttomana maahan.
– Suurin osa pysyy ihan ehjinä, mutta mihinkään ne eivät maasta pääse ponnistamaan töppöjaloillaan ja alamittaisilla siivillään, Pulli kertoo.
Myös huonoina hyönteisvuosina poikasille ei välttämättä riitä ruokaa, jolloin ne saattavat nälissään tipahdella pesistään. Näin ollen tervapääskyjen vähäinen määrä villieläinsairaalassa voi tarkoittaa sitä, että säät ovat suosineet niitä ja hyönteisiä on riittänyt ravinnoksi. Toisaalta mitä kauniimpi sää sitä enemmän ihmiset liikkuvat ulkona ja soittavat havainnoistaan.
– Puhelujen määrästä huomaa heti, että onko kaunis kesäpäivä vai sataako vettä, Pulli sanoo.
Voit keskustella aiheesta 9.8. kello 23:een saakka.
Lue seuraavaksi:
Uusi uhka siileille? Robottiruohonleikkurit tuhosivat kahden eri pihan siiliperheet
Onko tuo kukkanen valkovuokko vai käenkaali? Kännykkäsovellus auttaa tunnistamaan kasvit ja eläimet