Rakennusalan yhteismajoituksissa muhii virusriski
Työehtosopimuksen mukaan huoneessa saisi majoittua vain yksi henkilö. Käytännössä yhteisasuminen on yleistä etenkin ulkomailta tuleville tilapäisille työntekijöille. Rakennusalan majoitusolot nousivat puheenaiheeksi, kun kesäkuun lopussa uutisoitiin pääkaupunkiseudulla tartuntaryppäästä, jossa 12 työntekijällä todettiin koronavirustartunta.
THL tiukensi epidemiamaasta palaavan karanteenirajoituksia

Suomalaiset ovat suosituksista huolimatta matkustaneet alueille, joissa epidemiatilanne on huomattavasti huonompi kuin Suomessa, ja sen jälkeen viitanneet kintaalla omaehtoiselle karanteenille. THL kertoi eilen illalla kiristäneensä karanteenisuosituksia. THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan sääntöä on jouduttu tiukentamaan nyt siten, että matkustusrajoitusmaista palattaessa on pysyttävä kokonaan kotona ja sovittava asiasta työnantajan kanssa.
Koronakevään hoitojonoja puretaan pitkään

Koronakevään aiheuttamia hoitojonoja on alettu purkaa, mutta voi kestää jopa kaksi vuotta ennen kuin päästään koronaa edeltävään aikaan. Koronan toinen aalto saattaa myös pidentää hoitojonoja entisestään. Erityisesti siirrettiin kiireettömiä hoitoja, kuten silmä- ja nivelleikkauksia, kun leikkaussalien henkilökuntaa siirrettiin koronan vuoksi muihin tehtäviin.
Syrjäytetäänkö Valko-Venäjällä Euroopan viimeinen diktaattori?

Valko-Venäjän yksinvaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka pyrkii kuudennelle kaudelleen tämänpäiväisissä presidentinvaaleissa. On todennäköistä, että hän jälleen voittaa, onhan hän estänyt kolmea opposition ehdokasta osallistumasta vaaleihin. Valko-Venäjällä ei ole pidetty vuoden 1994 jälkeen vapaiksi tai reiluiksi kuvattuja vaaleja. Jokin on kuitenkin muuttunut. Pidätetyn oppositiopoliitikon vaimo Svjatlana Tsihanouskaja on onnistunut kokoamaan opposition taakseen. Mielenosoituksia on järjestetty ja järjestettäneen lähipäivinä ympäri maata.
Pandemia pisti kansainväliset adoptiot jäihin – Lizahin matka Pohjanmaalle oli hilkulla

Suomessa ainakin 27 perheen adoptiolapsen hakumatkat ovat jäissä, kertovat kansainvälisiä adoptioita järjestävät Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia. Pohjanmaalla asuvien Petterssonien matka Etelä-Afrikkaan noutamaan kaksivuotiasta Lizahia kotiin oli myös vaarassa epäonnistua aivan viime hetkiin saakka.
Suomalaisen muotoilun legenda Yrjö Kukkapuro ei malta lopettaa

Yrjö Kukkapuro on yksi merkittävimmistä suomalaisista huonekalumuotoilijoista. Hänen istuimiaan on erityisesti julkisissa tiloissa. Ura on kestänyt yli 60 vuotta ja jatkuu edelleen. “Se on sellaista, ettei sitä osaa lopettaa”, 87-vuotias Kukkapuro toteaa Kauniaisten kuuluisassa betoniateljeessa. Heinäkuussa Kukkapurolta julkaistiin Muumituoli-sarja. Työn alla on myös uusi istuin syksyn design-messuille.
Sateet saapuvat, sää viilenee

Pohjoisesta saapuu matalapaine, johon liittyy sade- ja ukkoskuuroja. Samalla sää myös viilenee. Enimmät sateet keskittyvät pohjoiseen. Päivällä on vielä etelässä ja idässä helteistä, illemmalla voi samoilla alueilla syntyä voimakkaita ukkosia.
Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.