Essoten vuonna 2017 tekemä päätös ostaa vähemmistöosuus työterveysyhtiöstä oli laiton, toteaa Korkein hallinto-oikeus KHO päätöksessään.
KHO päätyi samaan lopputulokseen kuin Itä-Suomen hallinto-oikeus aiemmin.
Päätöstään KHO perustelee sillä, että Essoten eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän valtuustolla ei ollut perussopimuksen mukaista toimivaltaa päättää asiasta.
Mikkelin kaupunki myi työterveysyhtiönsä Essotelle ja Osuuskauppa Suur-Savolle 2,6 miljoonalla eurolla. Essoten valtuusto hyväksyi kaupan kesäkuussa 2017. Essote omistaa Etelä-Savon Työterveys Oy:stä 49 prosenttia.
Ratkaisusta valitti mäntyharjulainen valtuutettu.
Essoten perussopimuksessa todetaan, ettei sen tehtäviin kuulu hoitaa työterveyshuoltoa.
Kuntayhtymän johtaja Risto Kortelaisen mukaan KHO:n päätös on Essoten näkökulmasta selvä pettymys.
– Toivoimme, että päätös olisi ollut toisenlainen, Kortelainen toteaa.
Kortelaisen mukaan Essotessa täytyy nyt pohtia päätöksen käytännön seurauksia sekä mietittävä jatkotoimet. Asia on hallituksen pöydällä ensimmäisen kerran tämän viikon torstaina.
– Yhtenä ratkaisuna on tarkistaa perussopimusta siten, että Essote voi tarjota myös työterveyspalveluja, Kortelainen sanoo.
Perussopimuksen tarkistaminen vaatii hyväksynnän kuntayhtymän kaikkien omistajakuntien (Essoten verkkosivut) valtuustoissa. Mikäli näin edetään, kuluu päätöksentekoon Kortelaisen arvion mukaan muutamia kuukausia.
Myös muut etenemisvaihdot tullaan Kortelaisen mukaan tutkimaan. Vaihtoehtona on esimerkiksi, että Essote myy osuutensa työterveysyhtiöstä ja tuottaa itse omat työterveyspalvelunsa.
Etelä-Savon Työterveys Oy:llä on noin 19 000 asiakasta. Kortelaisen mukaan yhteistyö Suur-Savon kanssa on sujunut erittäin hyvin.
– Etelä-Savon Työterveys on merkittävä alueellinen toimija, Kortelainen toteaa.
KHO:n päätöksellä ei ole vaikutusta Etelä-Savon Työterveys Oy:n toimintaan työterveysyhtiön toimintaan, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Pirkko Valtola.
"Tämänkaltaista ei ole vielä tehty" – sote-uudistus myllersi terveysalalle uraauurtavan kaupan