Luonnonperintösäätiö etsii metsänvartijoita.
Hämeenlinnassa pääpaikkaansa pitävä Luonnonperintösäätiö ylläpitää koko Suomen kattavaa suojelualueverkostoa. Alueilla kiertävät metsänvartijat toimivat talkooperiaatteella ja he käyvät sovitulla suojelualueella esimerkiksi pari kertaa vuodessa tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Tarkistusretkien tuloksista raportoidaan lyhyesti Luonnonperintösäätiölle.
Metsänvartija voi halutessaan myös seurata suojelualueensa luonnontilan kehittymistä, kirjata muistiin luontohavaintoja ja ottaa kuvia.
Luonnonperintösäätiö toivoo, että metsänvartijat myös ilmoittaisivat suojelualueen lähellä sijaitsevista suojelunarvoisista metsistä, jos sellaisia tulee myyntiin.
– Näin suojelualueita voitaisiin mahdollisuuksien mukaan laajentaa, kertoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila.
Metsänvartijan on myös mahdollista toimia yhteyshenkilönä, oppaana tai muuna asiantuntijana suojelualueille suuntautuvilla yleisöretkillä.
Pentti Linkolan aloittamaa suojelutyötä jatkava säätiö täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Luonnonperintösäätiöllä on omistuksessaan yli sata luonnonsuojelualuetta, joista osalla on suojeluprosessi käynnissä. Alueita on eri puolilla Suomea.