Ei sosiaalisia kontakteja, ei lähiopetusta, ei perinteisiä tenttejä. Osa Tampereen yliopiston opiskelijoista on jo todella uupuneita ja kyllästyneitä tilanteeseen, joka jatkuu näillä näkymin myös koko kevään 2021.
Ajatus yli vuoden jatkuneesta etäopiskelusta kauhistuttaa ja masentaa opiskelijoita, jotka ovat kokeneet riittämättömyyden ja merkityksettömyyden tunteita enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Koko luokanopettajakoulutus perustuu vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, joten tällä alalla etäopetus ei yksinkertaisesti toimi, toteaa luokanopettajaopiskelijoiden yhdistyksen OKA:n tuutorivastaava Satu Tammekann.
Tammekann opiskelee kolmatta vuotta Tampereen yliopistossa. Hän tekee parhaillaan kandidaatin tutkielmaa. Hänen ryhmänsä kandiseminaaria suunniteltiin alun perin järjestettäväksi täysin etänä, kirjekurssina. Opiskelijat pistivät kuitenkin kampoihin.
– Saimme sentään Zoom-videotapaamisia. Kandiohjaus on silti asia, jossa koen tarvitsevani enemmän tukea. Olisi tärkeää nähdä ohjaajaa ja muita kandin tekijöitä.
Tammekann on huomannut lähipiirissä uupumisen merkkejä. Kun ei ole rytmiä tai ihmiskontakteja, asiat alkavat nopeasti tuntua merkityksettömiltä. Hän itse pyrkii ulkoilemaan päivittäin, jotta ei väsähdä. Silti pienetkin askareet ovat alkaneet tuntua työläiltä.
– Haluan kokea oikeaa yliopistoelämää ja opiskella lisää, jotta saan kunnon yliopisto-opetusta.
Yhteinen olohuone on tyhjillään
Luokanopettajakoulutus on hyvin käytännönläheistä. Tampereella sisään pääsee vuosittain 80 opiskelijaa. Heidät jaetaan neljään tai viiteen ryhmään, jotka normaaliolosuhteissa opiskelevat yhdessä, kuinka esimerkiksi matematiikkaa opetetaan.
Opintoihin kuuluu paljon käytännön taitoja, kuten käsitöitä, kuvataidetta ja liikuntaa.
– Käsitöissä tutustutaan koviin ja pehmeisiin materiaaleihin. On ommeltu, sahattu, juotettu. Mietitty, mistä kaikesta käsityö voi koostua.
Nyt käytännön opetus on miltei kokonaan jäissä. Tammekannin mukaan opiskelijoita mietityttää etäopiskelutilanteessa erityisesti materiaalien hankinta ja saatavuus. Hän on erikoistunut kuvataiteeseen, ja saa sen vuoksi lähiopetusta yliopistolla kerran viikossa.
– Se on ollut tämän syksyn pelastus. Sama jatkuu ainakin ensi periodin ajan, siitä eteenpäin en tiedä.
Luokanopettajien opinnot ovat Åkerlundinkadulla Virta-rakennuksessa. Siellä on kaikki käsityötiloista musiikin tiloihin. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee Edu’s Café, neljännen vuosikurssin pyörittämä kahvila, joka kaikuu nyt tyhjyyttään.
Ennen se oli ainejärjestön yhteinen olohuone.
– Kun tekee kaiken työn yksin, tulee paineita. Normaalisti keskustelisimme porukalla siitä, missä kukin on menossa. Kaverinikin sanoi, että on outo tunne, kun ei tiedä, tietääkö tarpeeksi.
Nuoret lääkärit vaarassa uupua
Epätietoisuus omasta osaamisesta vaivaa myös lääketieteen opiskelijoita, kertoo kuudennen vuoden opiskelija Riku Metsälä. Hän toimii tämän vuoden Suomen Medisiinariliiton eli lääketieteen opiskelijoiden edunvalvontajärjestön puheenjohtajana.
Medisiinariliitto teetti keväällä Lääkäriliiton kanssa alan opiskelijoille kyselyn koronatilanteen vaikutuksista. Keväällä opiskelijoiden stressi helpotti hetkellisesti, kun koronatilanteen takia läsnäolopakkoon ja muihin vaatimuksiin tuli myönnytyksiä.
– Totuus paljastui, kun kesätöiden aika koitti. Jos kevät olisi ollut tavallinen, myös lähtötiedot kesätöitä varten olisivat olleet paremmat, Metsälä sanoo.
Luettavaa riittää niin paljon kuin jaksaa lukea, mutta raja on vedettävä johonkin. Riku Metsälä
Normaaleja tenttejä ei ole, joten opiskelijat eivät pysty vertaamaan omaa tasoaan aiempaan. Metsälän mukaan töihin meneminen on muutenkin stressaavaa, mutta nyt haasteena on se, etteivät opiskelijat tiedä, onko heillä tarpeeksi tietoa ja osaamista.
– Lääketieteen opinnot ovat normaaleissakin olosuhteissa rankkoja. Luettavaa riittää niin paljon kuin jaksaa lukea, mutta raja on vedettävä johonkin. Nyt kaikki pähkäilevät yksin tämän asian kanssa.
Nuoria lääkäreitä uupuu muutenkin, mutta korona tuo ilmiöön lisämausteensa. Metsälä peräänkuuluttaa työpaikkojen roolia: niiden on tuettava nuorten työntekijöiden henkistä jaksamista ja pidettävä huoli työhyvinvoinnista, oli ala mikä tahansa. Kaikki ei voi jäädä yliopiston vastuulle.
– Jokaisen pitäisi ymmärtää töihin mennessään oma rajallisuutensa. Oli kyseessä lääkäri, kauppatieteilijä tai kuka tahansa, työelämän on nyt annettava yksilöille armoa.
Ei koronaa sairaalamaailmaan
Lääketieteen opinnot jakautuvat prekliiniseen ja kliiniseen vaiheeseen. Alkuvaiheessa opetus on prekliinistä, eli opetuksen pääpaino on teoriassa tai ryhmäopetuksessa. Kun opinnot etenevät, oppiminen siirtyy sairaalamaailmaan. Ensin seurataan vierestä vanhempia kollegoita, hiljalleen otetaan enemmän ja enemmän vastuuta.
Tällä hetkellä prekliininen opetus järjestetään täysin etänä lukuun ottamatta muutamia opettajien tärkeäksi katsomia ryhmätöitä.
– Nämä ryhmätyöt ovat tulleet uutena nyt loka- ja marraskuussa, ja ne koskevat neljättä vuosikurssia, joka on siirtymässä sairaalamaailmaan. Ajatuksena on, ettei kenenkään tarvitse ihan kylmiltään tutkia potilaita.
Etäopintojen takia opetuksessa on ollut pakko ottaa digiloikka.
Ainejärjestön vapaa-ajan toiminta jakaa mielipiteitä. Alempien vuosikurssien opiskelijat haluaisivat enemmän tapahtumia, sillä he eivät kohtaa potilaita ja siten aiheuta mahdollisesti tartuntariskiä sairaalassa. Heidän kannaltaan myös ryhmäytyminen on tärkeää.
Vanhemmat opiskelijat taas ovat tiiviisti mukana sairaalamaailmassa, ja heidän on oltava erityisen tarkkoja koronarajoitusten kanssa.
– Harrasteryhmiä on järjestetty niin, että prekliinisen ja kliinisen vaiheen opiskelijat eivät kohtaa. Ei viedä vahingossakaan koronavirusta sairaalaan.
Metsälä huomauttaa, että koronatilanteella on ollut hyvätkin puolensa. Etäopintojen takia opetuksessa on ollut pakko ottaa digiloikka.
– Opettajien it-taidot ja pedagogiset taidot ovat kehittyneet valtavasti. Tästä jää tulevaisuuteen hyviäkin asioita.
Viesti ei kulje viestinnän tiedekunnassa
Myös toimittajakoulutus edellyttää käytännön taitoja. Kuvajournalismin ja journalistiikan opiskelijat tekevät verkkojulkaisu Moreenimediaa, joka on monelle ensimmäinen kosketus alan töihin.
Kandivaiheen opiskelijat harjoittelevat toimittajan tai valokuvaajan tehtäviä, kun taas maisterivaiheen opiskelijat harjoittelevat johtamista eli toimitussihteerinä tai art directorina eli AD:nä toimimista. Kaikki opettelevat omaa rooliaan.
Kolmannen vuosikurssin opiskelija Sini Lukka kertoo, että opiskelu on sekavaa, pomoihin ei saa aina yhteyttä ja moni on hukassa opintojensa kanssa.
– On eri asia lähestyä haastateltavia Moreenimediasta kuin esimerkiksi Ylen tai Aamulehden nimissä. Tämä aiheuttaa jo valmiiksi jännitystä opiskelijoille, mutta nyt maskipakko ja muut rajoitukset tuovat oman lisänsä, Lukka sanoo.
Tekstiä ja valokuvia pitäisi silti pallotella edestakaisin pomoilla, joita ei saa välttämättä kiinni.
Lukka on mennyt välillä suosiolla editointipäivinä paikalle harjoitustoimitukseen. Tavallisesti kaikki kokoontumiset tapahtuisivat siellä, mutta nyt aamupalaverit pidetään videon välityksellä Zoomissa. Harjoitustoimituksessa saisi periaatteessa olla, mutta moni on jättäytynyt automaattisesti pois.
Viestintä ei toimi kuten pitäisi. Opintoihin tarkoitettu verkkoalusta Moodle ei tunnu toimivan, sillä sen kautta lähetetyt viestit saattavat hukkua tai mennä ohi. Vastaanottaja ei saa viesteistä aina ilmoituksia. Tekstiä ja valokuvia pitäisi silti pallotella edestakaisin pomoilla, joita ei saa välttämättä kiinni.
Lukka ei tiedä, johtuvatko ongelmat tekijöistä vai tekniikasta. Todennäköisesti molemmista. Hän pohtii, että kurssin pomoille pitäisi muistuttaa, että heidän pitäisi olla paremmin läsnä – harjoitella auttamaan ja johtamaan alaisiaan.
– Meitä kuvajournalisteja on vain 12, joten pysymme helpommin opettajan hyppysissä. Toimittajaopiskelijat ovat todella kuormittuneita. Kaikki sympatia opettajallemme, joka on yhtä turhautunut kuin mekin.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 23.11.2020 kello 23.00 saakka.