KABUL Syyskuun 11. päivän aamu sarasti Afganistanin pääkaupungin Kabulin kaduilla aivan kuin minä tahansa muuna päivänä viime aikoina.
Talibanin parrakkaat taistelijat partioivat katuja ennen Afganistanin poliiseille kuuluneissa vihreissä lava-autoissa, ja ihmisjoukot kerääntyivät pankkien eteen jonottamaan käteistä, jota on vasta nyt alkanut saamaan hitaasti automaateista.
Monet ihmiset ovat joutuneet elämään jo viikkoja ilman rahaa sen jälkeen, kun pankit sulkeutuivat Talibanin otettua vallan maassa noin kuukausi sitten.
Jonot ovat pitkiä ja jotkut jopa yöpyvät kaduilla pankkien edessä, jotta he pääsisivät aamulla ensimmäisten joukossa nostamaan käteistä. Käteisnostoille on kuitenkin laitettu raja: automaateista saa nyt vain 200 dollaria viikossa per henkilö.
Rahan puutteesta huolimatta yhdellä kaupungin vilkkaimmista ostoskaduista ei silti ole hiljaista. Chicken Streetiksi kutsutulla kadulla myydään mattoja, koruja ja käsitöitä. Se on jo 70-luvulta saakka ollut suosittu kohde maassa vierailleille turisteille ja länsimaalaisille.
Viime vuosien aikana suurin osa ulkomaalaisista kuitenkin joko lähti maasta tai linnoittautui entistä enemmän betonimuurien taakse, josta he eivät uskaltautuneet paljon kaupungille sieppausten ja pommi-iskujen pelossa.
Kauppiaiden myynti on kuihtunut entisestäänkin
Monet täällä työskentelevistä kauppiaista ovat siis jo vuosia kärsineet asiakkaiden hävikistä. Kadulla hinnat ovat liian korkeita tavallisille afganistanilaisille. Silti monet paikalliset kuljeskelevat täällä, vaikka he eivät mitään ostaisikaan.
Myös naisia on liikkeellä – he eivät ole jääneet kotiin istumaan Talibanin kehotuksista huolimatta. Myöskään burkia ei näy katukuvassa aiempaa enemmän, vain kaapujen helmat ovat pidentyneet nilkkoihin saakka. Kadulla käyskentelee myös jokunen Talibanin jäsen.
Törmään 57-vuotiaaseen mattokauppiaaseen Syed Jafferiin. Hän on työskennellyt tällä kadulla jo 20 vuotta ja istuu edelleen samassa paikassa, missä hänet viimeksi näin kolme vuotta sitten. Hieman yllättäen hän onkin tyytyväinen uusiin hallitsijoihin.
– Talibanit ovat hyviä. Meillä ei ole ongelmia nyt. Turvallisuustilanne on hyvä. Mutta meillä ei ole töitä.
Neljä vuosikymmentä jatkunut sota on ainakin tällä erää loppunut. Jokapäiväinen pommi-iskujen pelko on haihtunut, mutta se on vaihtunut nyt huoleen tulevasta.
Afganistanin talous oli pitkään täysin riippuvainen ulkomaisesta avustuksesta ja korruptio kukoisti. Kun hallitus romahti ja Taliban otti vallan noin kuukausi sitten, suurin osa rahahanoista sulkeutui.
Jaffer on joutunut jo vuosia myymään mattojaan halvemmilla hinnoilla vain selvitäkseen päivittäisistä kustannuksista. Nyt tilanne on pahentunut entisestään.
– Nyt en tiedä mihin menisin, Iraniin vai Pakistaniin. Minulla ei ole rahaa. Kaikki on ohi, hän sanoo samalla, kun joukko talibaneja kaartaa kulman takaa lava-autossa rynnäkkökiväärit kourassaan ja ohittaa Jafferin kaupan.
Ihmiset seuraavat parrakkaita turbaanipäisiä taistelijoita katseillaan.
Pienen matkan päässä perinteisiä käsitöitä myyvä Abdul Salaam Turkmen on samaa mieltä Jafferin kanssa kaksipiippuisesta tilanteesta.
– En löydä rahaa maksaakseni kauppani vuokraa. Kellään ei mene hyvin nyt. Kaupankäynti ei suju.
Taiteilija pelkää, kielletäänkö taulut
Vaikka monet näyttävät olevan täällä tyytyväisiä Talibaniin turvallisuustilanteen puolesta, kaikki eivät ole yhtä vakuuttuneita äärijärjestön aikomuksista.
Pienen matkan päässä kohtaan hazara-vähemmistöön kuuluvan taiteilijan Jan Ali Yazdanyn, joka myy edelleen kadulla maalauksiaan. Joissain niistä on naisten kuvia. 90-luvulla Taliban kielsi kaikki eläviä olentoja esittävät kuvat ja maalaukset nojaten tiukkaan tulkintaansa sharia-laista.
Yazdany ei halua antaa haastattelua kameralle, mutta suostuu silti kuvattavaksi ja jututettavaksi.
Hänen mukaansa Taliban ei ole ainakaan vielä häirinnyt häntä tai pyytänyt ottamaan maalauksia seinältä. Hän ei silti ole varma, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
Hazara-vähemmistöä vainottiin viime kerralla
Monet varsinkin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat eivät Afganistanissa luota Talibanin lupauksiin siitä, etteivät he ottaisi vanhoja vihollisiaan kohteiksi. Varsinkin shiialaiset hazarat kärsivät 90-luvulla Taliban-hallinnon alla ja joutuivat tuon äärisunnilaisen liikkeen joukkomurhien kohteeksi.
Myös länsimaille työskennelleet kokevat ymmärrettävästi olonsa uhatuiksi, samoin monet afganistanilaiset toimittajat – varsinkin naiset.
Talibanin viime vuosien väkivaltaisia iskuja ei ole unohdettu. Vaikka Kabulin katukuva näyttää rauhalliselta, epävarmuus tulevasta on käsinkosketeltavaa.
Törmään vilkkaan kadun varrella vielä vanhaan naapuriini kolmen vuoden takaa, jolloin vielä asuin Kabulissa. Hän työskenteli ennen espanjan opettajana. Nyt hän suunnittelee myös lähtevänsä maasta taloudellisen tilanteen vuoksi. Usko tulevaan on täällä menetetty.