Metallican Euroopan kiertue ulottuu myös Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin areenalla ensi vuoden toukokuussa. Kiertue starttaa jo syyskuussa Hollannista. Kaiken kaikkiaan yhtye esiintyy lähes 30 kaupungissa. Yli puoli vuotta kestävä kiertue päättyy Helsinkiin.
Konsertissa pääsee lähelle yhtyettä, sillä kiertueen lava on keskellä yleisöä.
Metallica julkaisi viimeisimmän albuminsa marraskuussa. Hardwired... To Self-Destruct - levy on ollut menestys ja se nousi monessa maassa albumilistojen ykköseksi. Levy on Metallican 11. studioalbumi.
Vuonna 1981 perustettu Metallica on yksi maailman menestyneimmistä yhtyeistä. Se on myynyt uransa aikana yli 110 miljoonaa albumia. Yhtyeen keulahahmot ovat laulaja ja kitaristi James Hetfield ja rumpali Lars Ulrich.
Yhtye on säilyttänyt asemansa, vaikka bändi on puinut ongelmiaan välillä jopa terapiassa.
Metallica on vieraillut Suomessa säännöllisesti. Edellisen kerran yhtye nähtiin Suomessa vuonna 2014.