Perussuomalaisten poliisikansanedustajien saama varoitus oli perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Toimi Kankaanniemen mukaan "vakava toimenpide", jonka ryhmä teki yksimielisesti.
Kansanedustajat Veera Ruoho, Mika Raatikainen ja Tom Packalén saivat varoituksen, koska he äänestivät hallituksen hallintarekisterilakia vastaan. Äänestyksestä poissa ollut, mutta lakia julkisesti vastustanut Kari Kulmala sai huomautuksen.
Kankaanniemen mukaan jupakasta ei jäänyt ryhmään mitään juopaa.
– Asia on täysin loppuun käsitelty, Kankaanniemi sanoi eduskunnassa.
"Jos osaisin pöyristyä, pöyristyisin"
Varoituksen saanut Veera Ruoho sanoi, että rangaistus oli odotetun kaltainen.
– Ryhmä tekee päätöksen, minkä parhaaksi katsoo.
Ruoho oli kuitenkin loukkaantunut perussuomalaiselta ministeriltä saamastaan kommentista.
– Tuossa sisälle tullessa ministeri sanoi että menkää te ensin, että hän ei halua näyttäytyä rikollisten seurassa. Siitä jos osaisin pöyristyä, niin sitten voisin pöyristyä. Hän varmaan leikillään sanoi.
Ruoho ei halunnut kertoa, kenestä ministeristä oli kyse.
Raatikainen: Selvä peli ja pulinat pois
Toinen rangaistu Mika Raatikainen totesi lukeneensa ryhmän antamasta varoituksesta lehdestä. Hän tosin ei halunnut asiaa paheksua, koska oli lähtenyt ryhmäkokouksesta ennen sen päättymistä.
Toimi Kankaanniemi vahvisti, että rangaistuksista kerrottiin julkisuuteen, ennen kuin kaikkia asianomaisia oli ehditty niistä informoida.
Raatikaisen mukaan varoitus oli odotettu ja oikean tasoinen rangaistus.
– Ryhmällä on säännöt ja jos heidän mielestään niitä on rikottu, niin silloin otetaan rangaistus vastaan. Se on selvä peli ja pulinat pois.
Raatikaisen mukaan elämä perussuomalaisten ryhmässä jatkuu hyvässä hengessä.
– Meillä on varmaan puolet ryhmästä saanut huomautuksen tai varoituksen syystä tai toisesta, että nyt kuulutaan sitten siihen toiseen puoleen.