Vikke Elfving ei ole armeijassa päässyt unohtamaan menneisyyttään. Mikkeliläisen tausta 12 laudaturia kirjoittaneena tunnetaan hyvin Karjalan Prikaatissa Vekaranjärvellä.
– Ei se ole salaisuutena pysynyt. En ole asiaa esille tuonut, mutta jotakin kautta tieto on kyllä kulkenut.
Elfving on saanut kuulla saavutuksestaan monelta kantilta.
– Se on ollut sellaista inttipoikahenkistä kuittailua, hän naurahtaa.
Elfvingin mielestä 12 laudaturia on ollut hyvä aihe saada juttu alkuun. Armeijassa jokainen on kuitenkin samassa asemassa, eikä taustalla ole merkitystä.
– Ei siitä ole sen kummemmin numeroa tehty. Tässä firmassa on täytynyt ura raivata ihan omin voimin, eikä pelkällä ylioppilastodistuksella ole voinut ratsastaa.
Vähän kuin välivuosi
Varusmiesaika on tehnyt hyvää.
– Tämä on ollut ikimuistoisin vuosi, mitä elämääni on mahtunut. Olen oppinut näkemään asioita uudella tavalla. Opiskelujen kannalta tämä on ollut tietynlainen henkireikä, vähän kuin välivuosi. Tästä saa huomaamatonta hyötyä.
Elfving on armeijassa käynyt aliupseerikoulun ja reserviupseerikoulun. Hän on nyt upseerikokelas.
Ei tarvinnut oikeastaan kuin päättää mille linjalle menen. Suoraan papereilla pääsin. Vikke Elfving
Mies harrastaa pikajuoksua ja musiikkia. Armeijassa ne ovat jääneet vähemmälle, mutta urheilutaustasta on ollut hyötyä.
– Ehdottomasti olen kuulunut kovakuntoisimpaan luokkaan. Olen monta kertaa päässyt nauttimaan siitä, että kun joskus on päässyt hyvään kuntoon, niin asiat on sitten helpompia täällä.
Perjantaina 19. toukokuuta Elfvingillä on jäljellä 27 armeijapäivää. Aamukampaa ei ole, mutta päivien määrä on tiedossa.
– On ollut tarkat rätingit, missä ollaan menossa.
Haaveissa pitkälle opiskelu ja perhe
Upseerikokelas uskoo, että armeijasta on hyötyä jatko-opiskeluihinkin. Hän miettii, että armeijassa oppii ainakin tietynlaista kurinalaisuutta, päättäväistä otetta ja elämänhallinnallisia taitoja.
Armeijan jälkeen suunnitelmat ovat selvät. Elfving sai viime vuonna opiskelupaikan Aalto-yliopistosta. Hän menee opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Pääseminen jatko-opintoihin oli helppoa.
Kannattaa kuitenkin rauhassa asiaa miettiä eikä liikaa hötkyillä muiden mukana. Vikke Elfving
– Ei tarvinnut oikeastaan kuin päättää mille linjalle menen. Suoraan papereilla pääsin.
Elfving aloittaa opinnot syyskuussa. Hän jännittää nyt tyttöystävänsä puolesta, joka saattaa myös päätyä Helsingin suuntaan.
– Sitten mahdollisesti pääsemme samaan asuntoon muuttamaan, mitä ihan innolla odotan.
Ylioppilaalla on mielessä opinnot mahdollisesti tohtoriksi saakka. Perheen hän haluaa perustaa.
"Ei liikaa hötkyillä muiden mukana"
Moni uusi ylioppilas saa valkolakin päähänsä kesäkuussa. Kaikki eivät vielä hahmota tulevaisuuttaan tarkasti. Kahdentoista laudaturin mies ja upseerikokelas kehottaa ottamaan rauhallisesti ja pohtimaan elämää.
– Jokaisen täytyisi pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa elämältään. Jos ei vielä ihan tiedä, kannattaa kuitenkin rauhassa asiaa miettiä eikä liikaa hötkyillä muiden mukana. Kun oman polun on löytänyt, sitten vaan päättäväisesti ja periksiantamattomasti lähteä sillä kulkemaan, Elfving toteaa.