Rauma-Repolan sukelluspallot olivat kesällä 1987 kuumaa tavaraa, ja ne olivat poltelleet Suomen ja Yhdysvaltain suhteita jo muutaman vuoden ajan. Kesä-heinäkuussa tasan kolmekymmentä vuotta sitten neuvoteltiin kaikessa hiljaisuudessa ratkaisu, jolla Rauma-Repolan sallittiin toimittaa Neuvostoliiton tiedeakatemialle kaksi syvänmerentutkimukseen soveltuvaa sukelluspalloa. Ne saivat nimekseen Mir I ja Mir II.
Eräänlaista maailmanrauhaa siis.
Pallot valmistettiin Rauma-Repolan Lokomon tehtaalla Tampereella. Sen jälkeen Rauma-Repolan piti kuitenkin sitoutua lopettamaan sukelluslaitteiden kehittäminen ja itse asiassa koko yhtiön Oseanics-ryhmä ajettiin alas.
– Siinä hommassa menee vettä korviin, kommentoi Rauma-Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki uteliaille, joita oli hämmentävän vähän.
Medialle näinkin hölmö selitys kelpasi.
Tarjouspyyntö oli lojunut Matomäen pöydällä kuukausia. Neuvostoliittolaiset halusivat laitteen, jolla pääsisi kuuden tuhannen metrin syvyyteen. Tuolloin vielä yhtiön meriteollisuudesta vastaavana varatoimitusjohtajana toiminut Matomäki ei innostunut. Venäläisten kanssa oli tehty kauppaa lähinnä öljynporauslautoista, mutta Matomäki tiesi hyvin, että maailmalla sukelluslaitteilla päästiin maksimissaan 2000 metrin syvyyteen.
Tarjouspyynnössä täytyi siis olla pilkkuvirhe. Sekään ei innostanut, että sukellusveneet oli Suomelta Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksessa kielletty. Tosin tutkimuskäyttö saattoi olla eri asia.
Venäläiset painoivat kuitenkin päälle ja lopulta Matomäki otti paperit käsiin ja kysyi asiaa insinööreiltään. Mutta myös Yhdysvaltain suurlähetystöltä ja maan keskustiedustelupalvelulta CIA:lta.
Voisiko suomalainen monialayritys suuntautua vedenalaiseen tutkimukseen, kehittää ja myydä huipputekniikkaa Neuvostoliittoon?
Vastaus oli kyllä ja ei. Kyllä sille, että suomalaiset selviäisivät urakastaan, mutta ei sille, että Yhdysvallat sen sallisi suurvaltojen kylmässä sodassa.
Amerikkalaisarvion mukaan venäläisille avautuisi mahdollisuus kuunnella merenpohjaan sijoitetuissa kaapeleissa kulkevaa elintärkeää viestiliikennettä.
Amerikkalaiset eivät tosin uskoneet, että suomalaisten hankkeesta tulisi yhtään mitään. Syvyyssukelluslaitteilla oli tehty kokeita Meksikonlahdella huonolla menestyksellä. Myös ihmishenkiä oli syvyyksien paineissa menetetty.
Vuonna 2008 Ari Lehikoisen Yle-dokumentissa "Kauppasotaa pinnan alla" Matomäki kertoo CIA:n suhtautuneen lähinnä niin, että jos joku venäläinen sukelluskokeissa menehtyy, se ei ole ainakaan amerikkalaisten ongelma.
Coordinating Committee CoCom vahtikoirana
Heti 1940-luvun lopulla – samoihin aikoihin kun Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato syntyi – synnytettiin sen rinnalle eräänlainen Naton taloudellinen siipi, valvontaelin, jonka tehtäväksi tuli estää läntisen teknologian toimittaminen Naton oletetuille kylmän sodan vastustajille Neuvostoliiton johtamissa itäblokin maissa.
Suomi ei muodollisesti puolueettomana maana voinut tietenkään osallistua CoComin toimintaan, mutta muun muassa Nokian puhelinkeskustoimitukset Moskovaan olivat joutuneet läntisen vahtikoiran syyniin.
Näin kävi myös Rauma-Repolalle, vaikka sukelluspallojen teknologia oli puhtaasti Suomessa kehitettyä.
Bushin ja Koiviston kirjeenvaihto
Tasavallan presidenttinä vuosina 1982-1994 toiminut Mauno Koivisto kirjoittaa Rauma-Repolan sukelluspalloista kirjassaan Historian tekijät – Kaksi kautta II. Koivisto kertoo amerikkalaisten hädän sukelluspalloista olleen niin kovan, että jopa silloinen varapresidentti George Bush vanhempi kirjoitti hänelle kirjeen.
– Minua on informoitu siitä, että suomalainen Rauma-Repola on ottanut vastaan arkaluontoisen huipputeknologiaa sisältävän urakan, joka, jos se toteutetaan kuten on suunniteltu, saattaisi aiheuttaa vakavan uhan maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.
Yhdysvallat uhkasi jäädyttää kymmenien suomalaisyritysten vientilisenssit, mikäli Rauma-Repola ei luopuisi kaupoista. Koivisto kuvaa amerikkalaisten toimia suorasanaisesti kiristykseksi ja tekee sen myös tiettäväksi apulaisulkoministeri Rozanne Ridgwaylle. Koivisto kertoo opettaneensa amerikkalaisille hiukan markkinataloutta muistuttamalla, että Rauma-Repola on yksityinen yritys, eikä Suomen hallituksella ole demokraattisessa länsimaassa mahdollisuuksia puuttua sen toimintaan.
– On olemassa periaatteita, joita emme voi uhrata yrittäessämme elää asemamme mukaisesti itsenäisenä ja puolueettomana maana. Niin kauan kuin näitä periaatteita ei aseteta vaaralle alttiiksi, sekä yhtiön edustajat, että Suomen hallituksen viranomaiset ovat valmiita jatkamaan keskusteluja tästä asiasta Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Ensi sijassa asia kuuluu yhtiölle, jolla on omat taloudelliset etunsa valvottavanaan. Kuten tiedätte, neuvottelut yhtiön kanssa ovat meneillään.
Pienen tulee olla nöyrä, totesi Koivisto happamasti.
Sekä Koivistolle että Rauma-Repolan Matomäelle amerikkalaiset olivat lähettäneet lukemista. CIA:ssa arveltiin, että Tom Clancyn tuore dekkari Punaisen lokakuun metsästys auttaisi avamaan suomalaisten silmät siihen, miten vaarallisten asioiden kannalta oltiin tekemisissä.
Ja mitä pinnan alla tapahtuu.
Myöhemmin aiheesta tehtyä elokuvaa tähditti itse Sean Connery.
Ainutlaatuinen innovaatio mahdollisti sukelluksen syvyyteen
Mutta miten ihmeessä sitten sukellusveneistä mitään ymmärtämättömät tamperelaiset insinöörit onnistuivat siinä, missä kaikkialla muualla maailmassa oli siihen saakka epäonnistuttu?
Teräksestä ja sen lujuudesta Lokomolla tiedettiin kaikki mahdollinen. Siihen saakka sukelluskokeita oli maailmalla tehty titaanialuksilla ja huonolla menestyksellä. Lokomolla oli kuitenkin tietoa ja kokemusta erikoiskestävästä maraging-teräksestä ja lisäksi tehtaalla oli VODC-niminen tyhjiökonvertterilaite, jolla teräksen tiheyttä kyettiin vielä entisestään tiivistämään.
Heikentävät ilmakuplat imettiin valun yhteydessä pois.
Sanomattakin on selvää, että kun tehtaalla levisi tieto, että nyt suunnitellaan sukelluspalloa venäläisille, laite sai lempinimen votka.
Sitä myös maisteltiin, kun Neuvostoliiton ulkomaankauppaministeri Boris Aristov kävi katsomassa palloja kesällä 1987.
Piipahdus oli luonnollisesti ministerivierailun ainoa salainen osuus, jota ei mitenkään julkisuudessa eikä varsinkaan paikallisessa Aamulehdessä selitetty.
Tärkein keksintö oli kuitenkin teräskappaleiden kovertaminen. Sukelluspallojen puolikkaat valettiin kokonaisina erikoisvahvasta maraging-teräksestä niin, että kaikkein vahvin osuus teräksestä osui ulkoreunalle.
Sen jälkeen pallot koverrettiin sisältä ontoiksi. Tämä ei ollut juolahtanut maailman titaaninikkareille mieleen.
Eikä CIA:lle.
Matomäki joutui ilmoittamaan, että kyllä ne pirulaiset sen tekevät. Ja CIA joutui myöntämään olleensa väärässä.
Kesän 1987 neuvottelut
Kesällä 1987, kun sukelluspallojen toimitus Neuvostoliittoon alkoi jo lähestyä, Suomi ja Yhdysvallat tekivät lopulta asiasta sopimuksen – tai allekirjoittivat asiakirjan, josta käytettiin nimitystä "mutual understanding" eli keskinäinen yhteisymmärrys. Suomen puolelta pääneuvottelijana oli silloinen ulkoministeriön valtiosihteeri Åke Wihtol, joka toimi asiaa tiiviisti seuranneen tasavallan presidentin Mauno Koiviston ohjeiden mukaan. Wihtol vahvisti amerikkalaisilta saadun asiakirjan nimikirjoituksellaan 24.7.1987.
Sitä ennen oli pilkkua toki siirrelty jokusen kerran.
Myös Rauma-Repola sitoutui pakettiin, jota koskevat asiakirjat tulivat julki vuonna 2012 kahdenkymmenenviiden vuoden salassapidon jälkeen. Suomi sai käytännössä samat oikeudet läntiseen teknologiaan kuin varsinaiset CoCom -maat, mutta samalla tehtiin lupaus vedenalaisen teknologian kehittämisen lopettamisesta.
Tauno Matomäki kertoi asiasta ensi kertaa julkisuuteen Metallitekniikka-lehdessä loppuvuodesta 2003.
Voisivatko Mirit vielä palata?
Rauma-Repolan sukelluspallot Mir I ja Mir II ovat yhä käytössä – esimerkiksi muuan Vladimir Putin on käynyt Mir-kyydillä tutkimassa Baikalin syvyyksiä – ja nyt kun kylmä sota on ainakin muuttanut hiukan muotoaan, herää tietysti kysymys, voisiko niitä alkaa taas valmistaa Tampereella.
Kysyin asiasta muutama vuosi sitten Metsoksi yrityskaupoissa muuttuneen Rauma-Repolan Lokomon tehtaasta nykyisin vastaavalta johtajalta. Pekka Pohjoismäen vastauksen perusteella ainakin sukelluslaitteiden analoginen tekniiikka pitäisi tietysti digitalisoida.
Lisäksi alkuperäinen Oseanicsin tiimi on eläkkeellä tai niillä kuuluisilla jo hiukan sinisemmillä sukellusvesillä, mutta...
– Mitä tulee tähän teknologiaan itseensä, meillä on edelleen kaikki detaljit dokumentoituna, Pohjoismäki kirjoittaa.
Ehkä siis jonain päivänä vielä sukelletaan.
Ja syvään päähän.
kirjoittajan isä työskenteli diplomi-insinöörinä Rauma-Repolan Oseanics-ryhmässä ja oli mukana Mir-sukelluspalloprojektin lujuuskokeissa.
Lähteet:
kirjoittajan isän jäämistö
Ulkoasiainministeriön arkisto (UMA) Helsinki
- Vientivalvontakysymys Suomen ja Yhdysvaltain välillä 1986-87 (numeroimaton kansio).
- Ulkoministeriön arkiston signum-luettelo: http://www.formin.fi/public/download.aspx?ID=46595&GUID={07788392-8DC7-4620-A98E-4BDF716D2F3E} (katsottu 24.4.2012.)
- Lehikoinen, Ari: Kauppasotaa pinnan alla, YLE TV1. 7.12. 2008 ja http://ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/kauppasotaa_pinnan_alla (katsottu 23.4.2012.)
-Tennilä Paavo (Lokomon terästehtaan johtaja): Esitelmä Tampereen Ammattiopiston DVD-tallenteella Sukelluskello. Tampereen Konepajamiehet ry 2009.
Kervinen, Juha-Pekka: CIA tuhosi Rauma-Repolan parhaan bisneksen.Metallitekniikka-lehti 5.12.2008. http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/metallitekniikka/cia+tuhosi+raumarepolan+parhaan+bisneksen/a143471 (katsottu 24.4.2012.)
Pekka Pohjoismäen sähköposti 8.3.2012.
Kirjallisuus:
-Jensen-Eriksen, Niklas CoCom and Neutrality, teoksessa Reassessing Cold War Europe, ed. by Autio-Saramo, Sari and Miklossy, Katalin. Routledge, Abingdon, UK
-Koivisto, Mauno. Historian tekijät. Kaksi kautta II. Kirjayhtymä, Helsinki 1995
-Saari, Matti: Kari Kairamo, Kohtalona Nokia. Gummerus, Jyväskylä 2000
-Tuuri, Antti: Tauno Matomäki, Suvipäivänä syntynyt. Otava, Helsinki 2005.