Virittäydy virtuaalisesti jouluun – kokosimme striimikonserttien huiput...
Klassisen nälkään Helsingin kaupunginorkesteri päättää Beethovenin 250-vuotisjuhlavuoden konsertilla. Illan aikana kuullaan yksi länsimaisen taidemusiikin ikiklassikoista, Beethovenin viimeinen ja...
View ArticleKeva ja verottaja löysivät ratkaisun virheellisesti maksettuihin eläkkeisiin:...
Noin 400 000 kunta-alan eläkeläistä sai tammikuun eläkkeensä pankkitililleen virheellisesti jo eilen torstaina. Kyse oli julkisalan eläkelaitos Kevan tekemästä virheestä, jonka vuoksi kyseiset...
View ArticleJoensuulaismies tapettiin, motiivina ehkä 50 euroa ja tupakka-aski – nuori...
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi perjantaina tuomion tapauksessa, jossa mies puukotettiin kuoliaaksi Joensuussa Noljakan koulun lähellä viime vuoden syyskuussa. Tekohetkellä 19-vuotias puukottaja...
View ArticleKoronarokotteiden ryöstöriski on niin iso, ettei kuljetuksista ja...
Entä jos rokotteita ei saadakaan Suomeen, koska niitä kuljettava rekka ryöstetään? Uhkakuva on niin todellinen, että siihen on pitänyt varautua. – Kuljetuserän tai kontin varastamiselle on iso riski...
View ArticleHeikki Valkama: Kelalta huijattiin viime vuonna miljoonia euroja – ja sillä...
BlogiYlen uutis- ja ajankohtaistoiminnan blogeja tekee joukko oman alansa tarkkaan tuntevia toimittajia.> Kaikki blogit voit lukea täältä Kelan tukia epäillään huijatun viime vuonna noin 12...
View ArticleKun Eila Leppänen sairastui koronaan, pikkukunnan somessa alkoi vihjailu –...
Ravintoloitsija Tapio Leppänen valuttaa aamupäivän toiselle asiakkaalle tuoppiin kullankeltaisen mallasjuoman. Heikki Ryhänen maksaa tilaamansa oluen paperirahalla ja tiukentaa otettaan flexistä....
View ArticleRajuista mielipiteistään tunnetun valmentajan kannanotot olivat kunnalle...
Pohjalainen Kruunupyyn kunta irtisanoutuu vuoden valmentajaksi valitsemansa Linda Karlströmin juutalaisvastaisista mielipiteistä. Karlströmin palkinnut Kruunupyyn sivistyslautakunta tiesi naisen...
View ArticleHurjat kuvat näyttävät Kilpisjärventien ongelman: kun kalarekka liukastelee...
Kilpisjärventie tukkeutuu rekkojen tieltä suistumisen takia talvisin jopa kymmeniä kertoja. Tämä pysäyttää esimerkiksi Norjan lohta Etelä-Suomeen ja Eurooppaan rahtaavat kalarekat, mutta myös vaikkapa...
View ArticleRavintolamaailmassa liikkuu urbaanilegenda leikeannoksesta – Puoli seiska...
Jutun ytimessä on leivitetty ja runsaassa rasvassa paistettu klassikkoannos wieninleike, joka tarinan mukaan valmistetaan lihan asemesta paperiservetistä ja tarjoillaan milloin kenellekin...
View Article5 000 suomalaista saanee koronarokotteen heti joulun jälkeen – "Kyseessä...
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti tänään, että ensimmäinen erä lääkeyhtiö Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteita saapuu Suomeen jo joulun aikana. Täten rokotukset voitaisiin aloittaa 27....
View ArticleLauha sää jatkuu jouluun asti, mutta polaaripyörre elää ennusteissa – miten...
Sääennusteiden osalta eletään mielenkiintoisia aikoja. Joulu lähestyy, ja suurin mielenkiinto tietysti kohdistuu siihen, tuleeko siitä valkea kuinka suuressa osassa maata. Tällä hetkellä sää näyttäisi...
View ArticleJuutalaisvastaisia mielipiteitä esittäneen valmentajan jatko puntarissa...
Pohjanmaalla Kruunupyyssä urheiluseura IK Kronan puntaroi, voiko juutalaisvastaisia kommentteja esittänyt valmentaja jatkaa seurassa. Urheiluseura ja Kruunupyyn kunta irtisanoutuivat torstaina...
View ArticleJättipotin jako yrityksille alkaa – "Kannattaa tarttua käteen, jota julkinen...
Valtiokonttorin nettisivuilla maanantaina 21.12 avautuva "luukku" on ainakin Suomen Yrittäjien vetäjän mielestä sellainen, joka yrittäjien kannattaa avata. Haettavaksi tulee kustannustuen toinen...
View ArticleOhisalo Koskelan henkirikoksesta: Tällaista ei missään nimessä pitäisi...
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo olevansa syvästi järkyttynyt Helsingin Koskelassa tapahtuneesta henkirikoksesta, jonka uhrina oli 16-vuotias poika ja epäiltyinä kolme samanikäistä poikaa....
View ArticleTatuoijalla lisää uhreja: Nyt tuomio kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen...
Pirkanmaan käräoikeus tuomitsi tatuointeja tehneen miehen 8 kuukauden vankeuteen kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Teot sattuivat kesken tatuoinnin, eikä asiakkailla ollut mahdollisuutta...
View ArticleKoronavirustilanne Pohjanmaalla pahenee: viisi kuntaa siirtyi epidemian...
Koronaluvut ovat jälleen tällä viikolla muuttuneet huonommiksi Pohjanmaan alueella. Perjantaina koolla ollut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä totesi kokouksessaan, että esimerkiksi Vaasassa ja...
View ArticleProfessori ja pääluottamusmies pelkäävät, että eläkeputken poistossa käy...
Eläkeputki tarkoittaa, että työtön voi saada työttömyyspäivärahakauden päättymisen jälkeen samansuuruista korvausta 65-vuotiaaksi. Tällä hetkellä vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneiden oikeus...
View ArticleViittä Helsingin Sanomien työntekijää epäillään rikoksesta, josta...
Poliisi epäilee viittä Helsingin Sanomissa työskentelevää henkilöä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Keskusrikospoliisi tiedotti perjantaina, että esitutkinta niin sanotussa...
View ArticlePoliisi epäilee kansanedustaja Mikko Kärnää rikoksesta ja aloittaa esitutkinnan
Poliisi aloittaa esitutkinnan Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen tekemän rikosilmoituksen takia. Professori kertoi maanantaina tehneensä rikosilmoituksen kansanedustaja...
View ArticleLäppäri kainaloon ja etätöihin etelään? Virpi Koistinen meni jo – korona...
Fuengirolassa Espanjassa kello on 16 ja Virpi Koistinen vetää verhot ikkunan eteen. Suoraan sisään paistava aurinko uhkaa häiritä etähaastattelun tekemistä. Suomessa kello on 17 ja aurinko on ollut...
View Article