Muoviroska on päätynyt valtamerien kaikkein syvimpään pohjaan. Japanilaiset tutkijat ovat havainneet lähes 11 kilometrin syvyydessä olleen muovipussin ja muuta muoviroskaa. Löydöstä uutisoi esimerkiksi The Telegraph -sanomalehti torstaina.
Japan Agency for Marine-Earth Science and Techologyn tutkijat kävivät läpi vuosikymmenten aikana otettua kuva- ja videomateriaalia valtamerien syvyyksistä. Muovipussi oli kuvassa, joka oli otettu vuonna 1998 Mariaanien haudasta, maailman syvimmästä paikasta. Pussi on siis ollut syvänmeren pohjassa ainakin 20 vuotta.
Japanilaistutkijat ovat koonneet tietokannan, jossa on matariaalia yli 5 000:lta sukellukselta sitten vuoden 1983. Sukelluksia on tehty Mariaanien haudan lisäksi muista hautavajoamista sekä eri puolilta valtamerien pohjaa.
Tietokannasta selviää, että syvänmeren pohjassa on muovijätettä lähes kaikkialla. Materiaalien perusteella syvyyksistä löytyi yli 3 400 muovin kappaletta.
Kolmannes jätteestä oli mikromuovia eli alle viisimillisiä kappaleita. 89 prosenttia niistä oli peräisin kertakäyttöön tarkoitetuista esineistä. Yli 6 000 metrin syvyydessä mikromuovia oli yli puolet muovista ja niistäkin 92 prosenttia oli peräisin kertakäyttöesineistä.

Syvyyksistä löytyi myös muuta jätettä: metallia, kumia, kalastusvälineitä, lasia sekä muita ihmisten valmistamia esineitä.
Tutkijoiden koko raportti on julkaistu Marine Policy -lehdessä: Human footprint in the abyss: 30 year records of deep-sea plastic debris
Mariaanien hauta sijaitsee Tyynellämerellä Filippiineistä itään, Japanista etelään ja Papua-Uudesta-Guineasta pohjoiseen. Hauta on runsaan 2 500 kilometrin mittainen ja 70 kilometrin levyinen. Syvyydeltään se ylittää maailman korkeimman vuoren Mount Everestin korkeuden puolellatoista kilometrillä.

Tutkimuksesta ensimmäisenä Suomessa uutisoi Helsingin Sanomat.
Lue myös:
Pumpulipuikot, muovihaarukat ja pillit historiaan – EU:n komissio aikoo kieltää kertakäyttömuovit
Tyynenmeren jätepyörre jopa 16 kertaa isompi kuin on luultu – Suursiivous alkaa ensi kesänä