Yhdeksän ihmistä on kateissa kahden aluksen tulipalossa Kertšinsalmella lähellä Krimin niemimaata, kertovat pelastusviranomaiset venäläiselle uutistoimisto TASSille.
Viranomaisten mukaan 11 ihmistä on kuollut, 12 pelastettu ja yhdeksän on kateissa.
Aluksissa olleiden miehistön jäsenten kerrotaan hypänneen mereen. Pelastustyöt ovat käynnissä turmapaikalla.
Venäläistietojen mukaan alukset kuljettivat nestemäistä kaasua. Tulipalo sai alkunsa, kun miehistö oli siirtämässä aluksesta toiseen polttoainetta.
Aluksissa oli yhteensä noin 30 henkilöä. Venäjän liikenneministeriön mukaan alusten miehistö on kotoisin Intiasta ja Turkista.

Molemmat alukset purjehtivat Tansanian lipun alla.