Sairaalapastorin työkaluja ovat oma persoona ja kieli. Niiden avulla kohdataan potilas sekä hetkillä, jolloin tämä tai omaisensa ovat heikoimmillaan tai toisaalta kaikkein onnellisimmillaan.
Vaasalainen Markku Nieminen jäi eläkkeelle sairaalapastorin työstä pari vuotta sitten. Hän puhuu mielellään tunteiden äidinkielestä. Se on se kieli, jolla kukin ilmaisee itseään, olemustaan ja identiteettiään silloin, kun on aidoimmillaan.
Kaksikielinenkin ihminen joutuu joskus kääntämään ajatuksiaan mielessään, mutta tunteiden äidinkieli tulee sellaisena kuin se on.
– Tunteiden äidinkieli on syvältä tulevaa, tiedostamatonta. Sen ulostuloa ei tarvitse ponnistella ja yrittää. Elämän kriisitilanteissa kaksikielinenkin valitsee sen ensimmäisenä opitun kielen, Nieminen sanoo.
Se pieni, mutta tärkeä häivähdys
Markku Nieminen törmäsi tunteiden äidinkieleen työssään jatkuvasti sairaalan arkisissa tilanteissa.
Papille ja psykoterapeutille sanojen merkitykset ja sisällöt ovat tärkeitä. Suomenkieliselle, kahdeksanvuotisen kouluruotsin opiskelleelle pastorille selvisi kuitenkin sairaalatyössä hyvin nopeasti, että kielitaito ei riittänyt.
– Oli tilanteita, joissa koin sanovani kieliopillisesti ihan oikein ja sanakirjan mukaan sana oli oikein, mutta toisen ihmisen ilme tai häivähdys katseessa kertoi, että nyt en aivan osunut oikeaan. Kun on kyse sielunhoidosta kieli on niin keskeinen väline, että siinä pienetkin sanat tai sanonnat, vaikka olivatkin sinänsä oikein, eivät vaan toimineet.
Oli tilanteita, joissa koin sanovani kieliopillisesti ihan oikein ja sanakirjan mukaan sana oli oikein, mutta toisen ihmisen ilme tai häivähdys katseessa kertoi, että nyt en aivan osunut oikeaan. Markku Nieminen
Potilaita Nieminen kehuu korrekteiksi. Harvoin kukaan sanoi, että nyt ei mennyt oikein, mutta tarkka-aistinen pappi tiesi, että kohtaamisesta jäi puuttumaan jotain.
– Se silta, jota kuljetaan potilaan luokse, rakentuu kielelliselle oikeinymmärrykselle. Sana voi olla sanakirjan mukaan oikein, mutta tunteiden maailmassa se ei toimi ja olisi pitänyt osata käyttää jotain muuta termiä.
Nieminen toteaa, että sairaalan arkisessa arjessa katseiden pienillä häivähdyksillä ei ehkä ollut suurensuurta merkitystä. Kuitenkin pahasta olosta tai unesta puhuminen tai sen kuvaileminen onko kipu tylppää vai terävää, on hoidon kannalta keskeistä ja potilaalle tärkeää.
– Tunteiden äidinkieli on niin oleellinen osa identiteettiämme, että se koskettaa meitä syvästi. Pelkäämme tulemmeko sana sanalta konkreettisesti ymmärretyksi ja ymmärretyksi myös nyansseissa. Saanko sanotuksi niin, että esimerkiksi hoitaja todella ymmärtää, mitä haluan ilmaista, Nieminen pohtii.
Kulttuurista kielitaitoa
Nelisenkymmentä vuotta Vaasan keskussairaalassa työskennellyt Markku Nieminen toteaa, että suomen ja ruotsinkielisten lisäksi kohdattavana on – ja on ollut ainakin 70-80 -luvuilta lähtien – myös monia muita kieliryhmiä edustavia ihmisiä.
– On iso kysymys, miten palvelemme niitä ihmisiä, joiden kieli on aivan joku muu kuin edes englanti, hän sanoo ja toteaa onneksi tulkkipalveluiden olevan olemassa.
Se on kulttuurien erilaista lukemista ja ymmärtämisyritystä, ja siltä pohjalta tapahtuvaa auttamistoimintaa. Markku Nieminen
Nieminen ehti työskennellä vaativissakin tilanteissa tulkin välityksellä. Näitä tilanteitä hän kuvailee aivan omanlaisikseen. Viesti potilaalle ja potilaalta kulkee kolmannen henkilön kautta. Eleitä ja ilmeitä on tarkkailtava molemmilta. Ja voi olla, että vaikka potilas ymmärtäisi kieltä, hänen omaisensa eivät ymmärrä. Eikä voida edellyttää, että potilas toimii aina tulkkina.
– Kielitaito on kulttuurista kielitaitoa parhaimmillaan. Se on kulttuurien erilaista lukemista ja ymmärtämisyritystä, ja siltä pohjalta tapahtuvaa auttamistoimintaa.
Ikääntyvälle jää vain yksi kieli?
Markku Nieminen tietää, että myös ikääntyminen merkitsee lähes aina sitä, että ihminen palaa ensimmäiseen kieleensä. Vaikka olisi elämänsä puhunut muitakin kieliä.
– Tämä koskee esimerkiksi dementiapotilaita. Heille jää ikään kuin se yksi kieli. Mitä vanhemmaksi tullaan tai miten dementoidutaan, sitä hämmentävämpää voi olla kaksikielisyys.
Voisi ajatella, että sairaanhoidossa tärkeintä on pelastaa ihminen. Hoitaa lääketieteellistä vaivaa tai sairautta?
– Hengen pelastaminen voi kuitenkin olla liitoksissa siihen, mitä saan tietää asiasta. Ymmärränkö. Kielitaidon pitäisi olla sujuvaa, että hoito olisi turvallista ja että potilas voisi siihen hädässään luottaa. Ja sitten henkiä pelastuisi.